Poninihmettelijöitä

Kaverit kävi tänään kattomassa Astaa (noh, Juttahan sen mun kanssa kävi hakemassa, mutta mukana oli kaksi uteliasta, jotka eivät ole vielä livenä nähneet) ja samalla sitten sain kokeiltua tuota modaamaani shettiskoon riimua - ja nyt se oli jopa ihan hyvä! Otettiin pieni talliin, kun oli kerrankin kuiva ja pääsi vähän harjaamaankin. Oli nyt rauhallisemman oloinen, mutta toisaalta, myös ruokintapalvelu toimi, kun Pinja ja Senja heti ekana innolla hakees heiniä toiselle, olipahan sitten tekemistä ponillakin. Harjasin lähinnä kaulasta ja selästä + kyljet, takajalkojen kanssa oli melko kipakkana, kun edes kinnertä lähestyi ja mentiin useampikin voltti potkien (noh, Asta vain potki), kun totuteltiin pikkuhiljaa ja harja irtosi jalasta vasta kun poni seisoi neljällä jalalla. Eli kyllä kaiken tuon rauhallisuuden ja lievän ujouden takana piilee myös kipakkuus!

Kun heinät oli jotakuinkin syötynä, mentiin saattamaan kaverit autollensa ja jatkettiin siitä sitten sama lenkki, kun viimeksi tehtiin, eli puutarhan ympäri, mutta vain toiseen suuntaan. Todella hienosti ainakin tuo lenkki menee ilman suurempia jännityksiä. Yksi spurtti tuli matkaan, kun katseltiin tiellä naapuritarhojen hevosia ja Severin saadessa spurttikohtauksen sävähti Astakin juoksemaan, mutta pysähtyi kauniisti, kun narusta loppui pituus - taluttelin sitä aika pitkällä narulla, niin oli ehkä metrin verran tilaa hypätä eteenpäin ennenkuin rupesi kiristymään. (tai no, pari metriä, koska poni oli "takamaastossa" lähtiessään). Parit peruutukset otin vielä ennen tarhaanlaskemista ja sitten tarhassa vielä vähän rapsuttelin kaulantyvestä ja rinnasta ja voi että kun tuntui kutiavan.

Jatkossa siis keskityttäneen pikkuhiljaa tuohon jalkojen koskemisen siedättymiseen, että sitten uskaltaa ruveta ottaan lapsiakin mukaan harjailemaan - niin kauan kun jalat ovat herkkä paikka, ei oikein viitsi, kun eivät nuo vielä osaa väistää.

 Ai niin, Rölli oli metsällä, kilometrejä 25-30 ja kolme eri rusakkoajoa, joista yksi saatiin, yhtä ammuttiin, mutta ei sitten saatu - sitä käytiin vielä varuuksi Roosankin kanssa etsimässä, muttei löytynyt, niin ei löytynyt. Hyvä päivä siis!

Lomatouhuja

N - Y - T..

Röllikin on päässyt kuupan kahleista ja ollut jo kahtena päivänä mukana lenkillä muiden koirien kanssa ja lisäksi pääsi tänään metsälle, kun mies huomasi, että sehän on jo täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Haava parani todella nopeasti ja kertaakaan ei ole kotona tarvinnut kipulääkettä edes antaa. Rölli on ollut reipas ja ylienerginen vähemmän liikunnan takia, mutta voi kuinka se oli aattona ja eilen tyytyväinen, kun pääsi akkojen kanssa remuamaan metsään!

.. NYT!

Aattona tein koirien kanssa ehkä n. 4km lenkin ja eilen mentiin Ilkan kanssa n. 6km lenkki (josta Ilkka joutui kantaan mua puolisen kilsaa suon ylitse..). Empiiristen tutkapannalla suoritettujen kokeiden perusteella Likka kulkee vapaanaollessaan noin kaksinkertaisen matkan ja Rölli sekä Roosa keskimäärin kolminkertaisen matkan kuin mitä ihminen. Eli koiratkin saivat varmasti ihan kohtalaisesti lenkkiä, vaikka itse tuppaan noilla metsälenkeillä hissuksiin kulkeakin - ihan juurikin, että koirat ehtivät kanssa menemään ja touhuamaan riittävästi. Etenkin kunnonkohottaja (Likka) ja sairaslomalta palaava (Rölli) - ja toisaalta, älyttömän hyvää tekee Roosalle, jonka kuntoa ajetaan pikkuhiljaa taas pienemmälle, sen osalta kun on tämän metsästyskauden hommat jo aikaa sitten olleet tehtynä.

Astan kanssa olen uskaltanut tehdä jotain pientä myös! Harmittaa niin paljon, ettei ole kuvaajaa mukana ja toisaalta, että vettä tulee kokoajan ja kuvaussää olisi kuitenkin ihan kökkö.. tahtoisin kuitenkin meistä jotain yhteiskuviakin. Aattona kävin sen kanssa seurustelemassa tarhassa vähän silitellen, otin ihan muutaman pienen peruutuksenkin - tai lähinnä painonsiirron taaemmas. Fiksu tyttö tuntuu olevan!

Sakke suolla ja Rölli lenkin lopussa juuri ennen kiinniottoa.

Eilen kun menin tarhalle narun kanssa, tuli Asta jo minua vastaan portille! En tiedä, toivoiko se pääsevänsä vesisateesta jo sisälle, vai halusiko tulla luokseni, mutta tuli kuitenkin! Hääsin lämppärivarsat vähän kauemmas, kun ne tuppaavat yhä vähän sorsimaan pienempäänsä ja rapsuttelin ensin hetken aikaa Astaa, ennenkuin laitoin narun kiinni ja ohjasin meidät tarhan ulkopuolelle. Pieni oli varsin rauhallinen yhtä kaikki ja otinkin ihan ensimmäisenä tarhan ulkopuolella taas pienen "tutun" jutun, eli vähän peruutusta, tällä kertaa kokonaisen askeleen verran. Tulee kyllä todella herkästi. Lähdettiin sitten kiertämään puutarhan ympäri kiekka, josta pääsee takaisin tallipihalle, Asta käveli varsin tyynenä, mutta annoin sen seisahtua välillä miettimään ja mentiin sen tahdissa täysin. Tarhojen vierellä otettiin vielä muutama pysähdys minunkin aloitteestani, mutta kun mentiin jännemmille alueille - eli pois hevosten luota - annoin pienen valita tahdin. Ihan hirmuisesti ei tuntunut jännitystä olevan ilmassa, joskin pari kertaa piti vähän hirnumalla tarkistaa, että kaverit ovat yhä lähistöllä. Käytiin tallissakin vähän, mutta koska siellä ei ollut muita hevosia, meinasi Astaa alkaa hermostuttamaan ja pienen hetken "seisomisen" jälkeen päätin että mennään takaisin pihalle ja tarhaan, kun siellä tamma on rennompi. Tarhassa päästin Astan narusta irti ja se jäi siihen portille mun kanssa oleskelemaan. Joten me vain oltiin. Pari kertaa sain vähän ohjata lämpösiä taas kauemmas kummastelemasta, mutta aika kivasti me hengattiin, välillä vähän rapsutin sään ympärystöstä ja lavoista ja selkeästi vähän kutittikin, kun rupesi ylähuuli ja pää heilumaan <3 Kun sitten lähdin tarhasta katsomaan, olisiko kahviaika, lähti Astakin portilta hamuilemaan yhtä heinäkasaa.

Aloitellaan varovasti

Oli tänään ajatuksena ottaa Asta tarhasta ja käydä harjaamassa sitä vähän sisällä ja sitten tehdä pien lenkki (eli toista kautta pihan "takaa" tarhalle) ennenkuin palautan takaisin tarhaan. Sitten tuli kaatosade ja vesitti miun harjailuhaaveet, kun en viitsinyt märkää ponia ruveta sukimaan, pelkään kuitenkin että karva kastuu sitten herkemmällä pohjaan asti. Kävin sitten ensin sovittamassa uutta riimua (pienellä modaamisella siitä saa sopivan kokoisen..) ja sillä aikaa vauvat saivatkin päiväheinät tarhalle, joten lähdin Likan ja Roosan kanssa lenkille - koska olin jo valmiiksi varsin märkä.

Lenkiltä palattuamme nappasin narun mukaani ja menin tarhaan hetkeksi seurustelemaan. Sivelin vähän kädellä kaulaa, selkää, kylkiä ja jalkoja, välillä Asta pyrki hieman poistumaan paikalta ja etujalkojen kanssa sitä kiukutti. Otettiin myös muutama peruutuksen alkeisharjoitus, joista kahdella ensimmäisellä kerralla sain jo aika laajalla liikkeellä heiluttaa narua, ennenkuin tuli pienikin liike taaksepäin. Kolmannella kerralla tamma ei enää kamalasti nostanut päätään, vaikka silloinkin sain aikalailla vielä heilutella. Neljännellä kerralla reaktio tuli jo hyvinkin pian ja siirryinkin hetkeksi rapsuttamaan säästä ja päästin Astan takaisin ruokailemaan. Pariin otteeseen sain ajaa muita varsoja pois, mutta ainakin tällä kertaa ne aika nopeasti totesivat, että joko ei tapahdu mitään mielenkiinnostavaa tai sitten ymmärsivät yskän, ettei niitä kaivata.

Tästä se lähtee :) Oli ihanaa tehdä edes jotain! Tosin tallissa kun kävin katselemassa tamman ruokakupin ja lisäämässä chian siemeniä (ei näytä kaurat ihan kamalasit maistuvan näköjään, outo poni!), mietin, että miksi Astaa kiukutti ja tajusin, että olin jostain syystä itse todella varovainen siinä kun sitä sivelin ympäriinsä ja varmaan tästäkin syystä pieni ajatteli, että mua voi vähän pomottaa. Täytyy muistaa olla itsevarmempi ensi kerralla, etenkin kun tuo nyt vaikuttaa olevan hyvin rauhallinen ja ehkä jopa hieman ujo..

Henkilökohtainen jouluni

Traikussa, tässä vaiheessa vielä rauhallisesti

Tänään on mun henkilökohtainen jouluni, koska sain vihdoin vauvaponin kotiin. Ensin kävin aamusta hakeen koirille nenäpunkkilääkkeitä, sitten sainkin jo kiiruhtaa kaverin tykö ja aloitettiin jännittävä matka Hämeenlinnaa kohden. Oltiin ajoissa paikalla ja kahvit haettuamme bongattiin, että paikalle ajeli toinenkin hevoskoppi ja kurvattiin sitten toiselle puolelle parkkista toisen viereen, oletuksena, että siinä oli toinen poninhakija. Olihan se. Itse olin yllättävän rentona, vain pieni etova olo kurkunpäässä, muttei mitään muuta jännityksen oireita o_O Kaikenlisäksi kuljettaja oli 45min myöhemmin paikalla kuin mitä oli olettanut, enkä ehtinyt vielä edes stressaamaan, että mua on sittenkin huiputettu :D

Vähän rupesi kyllä siinä vaiheessa jänskäämään, kun avattiin traikusta takasilta ja odotettiin kun Owen Jones availi kuljetusrekkaansa ponien kyydistäpurkua varten. Asta oli sitten siinä ensimmäisenä ja oli vähän sitä mieltä, ettei tahdo pois kyydistä. Kun se sitten saatiin minun taluttamana ja Owenin työntämänä maahan, käveli se muina tyttöinä suoraan traileriin perässäni ilman mitään epäilyksiä. Mahtavaa! No, siihen se mahtavuus hetkeksi sitten jäikin, koska lastaussillan noston jälkeen neiti totesi et WTF mikä mesta tä on ja rupes vähän riekkuun. Lopulta se sai jossain vaiheessa itsensä jo etupuomin päälle, josta Owen sai kaverini kanssa sen "nostettua" alas. Sitten saatiinkin toiselta poninhakijalta halvalla kaulapanta ja hän vielä sitoi Astan sillä kiinni. Ryske jatkui, mutta loppui heti kun päästiin matkaan - ajattelin jo, että onkohan siellä pienellä niskat nurin. Ei ollut, tallille päästessä katsottiin, että kaulapannasta se oli kyllä onnistunut pääsemään eroon, mutta mutta oli muutoin ihan rauhallisen oloinen, heiniäkin oli vähän nyppinyt. Trailerista poistuminen vaati pientä suostuttelua, kun peruuttaen tahdottiin se tehdä, mutta kyllä sieltä lopulta pois päästiin. Ensimmäinen asia mitä pieni näki, oli tiellä treeniä vetävät ravurit ja ilme oli vähän villi. Pienen hirnahduksen jälkeen kun sai vastauksia, lähti kyllä reippaasti kävelemään kohti tallia.

Uudessa kodissa kävelyllä

Asta pääsi ensin tutustumaan karsinaansa ja totesi että jee, vettä! Oli myös kiva huomata, että se ylettyi vesikupille itse ja osasi kaikenlisäksi käyttää sitä! Sitten pienen hirnumisen jälkeen se tajusi, että sillä on iso ikkuna, mistä katsella tallin takana tarhaavia hevosia, ja sinne se sitten oikeastaan jumittui, ikkunan luo. Annoin sille hieman rauhaa ja lähdin koirien kanssa tekeen pienen lenkin, jonka jälkeen tungin konkkaronkan tarhaan ja menin katselemaan, mitäs neiti meinaa. Siellä se vieläkin katseli ulkoilevia hevosia, mutta tuli kyllä nopeasti morjestamaan, kun menin karsinaan. Sitten palasi taas ikkunan ääreen. Mentiin vähän kävelemään ulos, että pieni saa verrytellä jäseniään, tänään kun ei vielä päässyt muiden varsojen kanssa tarhaan, se sitten huomenna. Mentiin ensin tyhjään tarhaan kävelemään ja mentiin ihan Astan vauhdissa, välillä pysähdyttiin hirnumaan ja katsomaan naapuritarhojen hevosia, ja sitten taas vähän käveltiin. Ihan hirmu kauniisti käyttäytyi! Muutaman kerran koitti vähän pyrähtää, kun lähdettiin katselemaan tallipihaa ja hetkeksi hevoset poistui näkyvistä, mutta sitten taas kulki tosi nätisti. Käytiin katselemassa tulevaa tarhaa ja siellä olevia kavereita, ja pyörittiin muutenkin siksakkia tallin lähiympäristössä - ja mentiin takaisin sisälle sitten kun poni rupesi rentoutumaan. Tallissa laitoin sille vähän heiniä naaman eteen ja Isto oli laittanut kourallisen kauroja, vähän kivennäistä ja pari porkkananpalaa.

Kävin vielä toisen pienen kävelyn koirien kanssa ja sen aikana muistin ostamani chian siemenet, joita kävin lisäämässä Astan kuppiin vielä ennen kotiinlähtöä. Siellä se jo söi ihan rauhallisen oloisena heiniään, kun tallissa oli ajohevoset otettuna sisälle. Huomenna sitten taas katsomaan, miten kavereihin tutustuminen menee..

Ihana <3

En keksinyt järkevää otsikkoa.. olkoot siis toistaiseksi ilman. Kävin tänään Roosan ja Likan kanssa maalla vähän lenkkeilemässä ja reenimässä narussakävelyä vähän molemmille. Ensin ajattelin, etten Likkaa uskalla irti päästää, koska se on niin ulalla kaikesta (lue alhaalta kursivoitu, eilen avauduin yhellä foorumilla), mutta muutaman luoksetuloharjoituksen jälkeen totesin, että eiköhän se messissä pysy. Ja pysyihän se. Voi sitä koiran riemua, kun pääsee pitkästä aikaa oikein kunnolla verryttelemään jäseniään metsään! Mentiin melkein tunnin verran metsässä ja koirat aina välillä ryskäsivät joko peräkkäin tai kumpikin omasta suunnastaan näkyviltä. Todella hyvä mieli, kun näkee, kuinka koiratkin nauttii.

Lenkin jälkeen annoin apinoiden pööpöillä vielä tallin pihalla, kun kuivitin Astalle karsinan, pesin vesi- ja ruokakipot, asensin suolakiveä, kuskasin kamoja jne. Voi tätä jännitystä, huomenna sen pitäis olla totta!

Alla vielä kaksi kuvaa metsästä, katsokaa noita hymyjä :D

 (etsi toisesta kuvasta kaksi koiraa.. ihanaa, kun muistaa melkein ottaa sen kameran mukaan!)

Meillä on hoidossa veljelleni "rescuena" (lähipiiristä) päätynyt koira, kun veli perheineen lähti jouluksi Lappiin eikä matkoja varatessa tästä yllättävästä perheenlisäyksestä tietenkään tiedetty. Koira on tuttu sekä koko mein perheen ihmis- että koiraväestölle. Kohtalaisen hermostunut ja läheisriippuvainen, arvattavaksi vain jää, kuinka paljon on kiinni koiran omasta luonteesta ja kuinka paljon sen saamasta kohtelusta. Omistajastaan koira on nyt ollut erossa n. kaksi viikkoa, eli kaikki tämä uusi elämä on sille vielä hyvin uutta, jonka lisäksi veljeni on sille ollut tuntemattomampi henkilö kuin esimerkiksi minä.

Mutta joo, nyt se on täällä ens viikon lauantaille asti ja mulla ois projektina saada siitä vähän järkevämmin käyttäytyvä. Etenkin hihnassa. Kaikenlisäksi mun täytyy huomen soittaa ell et laittaa tolleki nenäpunkkikuurin - mein koirat sai just viimeviikolla vikat lääkkeensä ja toi tuhisee liian tutusti - se myös oli meillä kylässä nenäpunkkikuuria edeltävän viikonlopun, jolloin epäilemättä (viimeistään) saanut tartunnan. Jei. Oon ennen pystynyt kohtalaisen sulavasti käyttään sen lenkillä mein koirien kaa yhtä aikaa, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta, se on jotenkin niin pinkeenä, jonka lisäksi se ei osaa kävellä tien reunassa.. eikä meillä ole kävelytietä, mutta kohtalaisesti liikennöity autotie kyseessä. Kokeilin myös, josko onnistuis pelkästään Roosan kanssa, mutta ei, mua veettiin (tai ehkä paremminkin nyittiin) kuin märkää rättiä ja useamman kerran oli lähellä, etten päätynyt ojaan koiran perässä. Noh, päivä meni kivasti, kun akat oli tarhassa ja Rölli (joka kävi tänään eläinlääkärillä hyvästelemässä sukukalleutensa) sisällä heräilemässä. Myös ilta, kun kaikki koirat oli yhdessä sisällä, meni kyllä hyvin. Nyt käytin koirat sitten iltapissalla niin, että vein eka omat ja sitten erikseen Likan, ihan tarkoituksena, että nyt ruvetaan reeniin järkevää kävelyä. Laitoin Röllin solkipannan, kun Likalla itsellään on puolikuristava. Nappuloita ois saanu vaan tankata taskuun (mutta ne taitaa olla autossa..?), kun niitä olikin sitten enää muutama ja täten ainakaan ruokapalkkaaminen onnistui harvakseltaan. Ei sillä, että nyt mitään isoa kiekkaa ois tehty ees. Mutta se toimi, ainakin tällä lenkillä. Hyvin nopeasti oppi tarjoaan matkan tyssähdettyä kontaktia ja kävi morjestamassa palkan toivossa. Toivottavasti jatkuis myös näin.. turha toivo? Huomenna ois tarkoitus mennä maalle lenkille Roosan ja Likan kanssa ja ois hienoa, jos vois Likan päästää vapaaksi. Entisessä tilanteessaan oisin voinutkin sen tehdä, mutta tuo koira on nyt vaan selkeästi ihan pihalla  :|  

Mä todella toivon, että sen sielunmaisema rauhottuis tässä ja se hokais, että jatkossa käsittely on asiallista ja ruokaa sekä vettä on tarjolla säännöllisesti. Lopettais ehkä jopa pöydiltä varastelun? Pitäisin sen mielelläni meilläkin, mutta toisaalta broidin luona se saa olla ainoa koira ja opettaa niille vähän koiraelämää (molemmat on kyl kasvaneet koirallisissa kodeissa, ja koiraa haaveilleet, mutteivät oo uskaltaneet hankkia) - ja toivottavasti kotiutuu ihanasti ja saa sitten jossain vaiheessa kaverikseen pennun, kun uusi perhe huomaa, ettei koiran kanssa eläminen niin vaikeata olekaan! Mä olen niin pettynyt ja katkera, että tuon koiran elämä meni sellaiseksi kun se ilmeisesti meni. Se kun on äärettömän kiltti ja ystävällinen eläin, eikä ollenkaan kova siinä mielessä, kuin rotuisensa usein ovat. Rumahan tuo on kuin perkele, mutta sisältä täyttä kultaa. On myös tavattoman turhauttavaa ajatella, ettei ole itse nähnyt sitä, ettei koiralla ole kaikki asiat olleet välttämättä omistajansa kanssa reilassa. On vain typeränä aatellut, että se nyt vain on tollanen vähän hermostunut, ärsyttävä pöydiltäsyöjä. Mutta ole itse rauhallinen jos kuri on välillä hyvinkin rajua ja vielä pahempi, kun omistaja on kännissä - tai ole itse varastamatta ruokaa pöydältä, jos et voi luottaa siihen, että joka ilta se ruoka löytyy sieltä kupista.  :cry:  Ja mä olen ollut tyhmä enkä ole nähnyt tätä. Ei tuo koskaan ole liian laiha ollut, välillä hyvin hoikka kyllä, mutta ei laiha. Tänäänkin se ressukka tais vähän säikähtää (olin kynsiä just trimmaamassa siltä), kun Ilkka ärähti Roosalle vähän kovemmin jostain, kun ei ekalla kerralla menny viesti perille. Huoh. Toivottavasti elämä voittaa, jos niin nyt voi tällaisessa sanoa..

Kivaa, lisää kivaa ja vielä vähän kivaa (vika tosin ei välttisti Röllin mielestä?)

Kivaa #1

Kävin perjantaina "taas" koirien kanssa lenkillä niin, että sai Röllikin olla vapaana. Oli tälläkin kertaa myös anoppilan koira Sakke mukana meidän koirien lisäksi. Ensimmäiset 200 metriä meni kivasti ja sen jälkee olinkin varma, etten näe yhtäkään koiraa enää ikinä :D Jäin vielä odottelemaan puuhun nojaillen, kun en viitsinyt tieltä metsään lähteä ennenkuin koirat on jotakuinkin selvillä siitä, ettei mennäkään vain ko. tietä pitkin.. viitisen minuuttia sain huudella Roosaa ja Sakkea, kunnes ensimmäisenä Rölli saapui paikalle (juur hetki sitä ennen oli Röllin ajohaukku hävinnyt jonnekin kaukaisuuteen ja menetin toivoni sen osalta). Nappasin sen varuuksi narun päähän, että jos sitä sitten lähteekin takasin anoppilaan, oletin Saken ainakin palanneen kotio ja kait se Roosakin sitten sinne. Noh, kohta tuli Roosakin sitten luokse ja päätin jatkaa matkaa, joten päästin Röllin taas uudelleen vapaaksi.

Matkaan lähdettyämme Sakkekin liittyi jostain takaisin seuraan ja aina välillä oli yksi tai useampi koira näkösällä, useimmiten ei. Välillä havahduin, että on mennyt taas monta minuuttia ilman, että koiria on näkynyt.. aina ne kuitenkin jostain taas ryskäsivät ohitse. Pienen huonon videonpätkänkin otin kohdassa, missä tultiin metsästä vanhalle metsäautotielle ja ennenkuin siitä jatkettiin toisen puolen metsikköön. Rölli tuli kokoajan ihanasti messissä, vaikkei tällä kertaa ajanutkaan Roosaa samalla tavalla kuin ekalla yhteislenkillämme. Vähän jännäs, et miten se pysyy mukana, mutta niin sekin vain sitten hömpsötti koiramaisia juttuja, haisteli, leikki ja tutkaili, ilman, että oli kuitenkaan sennäköinen, että töissähän tässä ollaaan. Osaisikohan se vähän yhdistää pannatta kulkemisen ja toisten koirien kaa pöhötyksen siihen, että ei olla metsällä? Toivottavasti - ja toivottavasti näitä lenkkejä tulee jatkossakin tehtyä! Ihanasti sain napattua koirat hanskaan taas halutessani ja "kylää" lähestyessämme, ilman mitään ongelmia. Ihan mahtavaa! Tällaista olen kaivannut.

Kivaa #2

Asta on eilen lastattu kyytiin ja on matkalla Suomeen. Oli kuulemma kävellyt hienosti autoon ja jäänyt sinne seisomaan kuin vanha konkari. Toivottavasti jatkossakin matkansa sujuu rauhallisissa merkeissä ja ilman suurempia stressejä. Huomenna menen käymään tallilla katsomassa tulevaa karsinaa, viemässä suolakiven ja chiansiemenet.. saa nähdä mitä appiukko sanoo ne nähdessään :D Torstaina ilmeisesti aamupäivästä käydään sitten poni noukkiis Hämeenlinnasta kyytiin ja kuskataan sen kotimatkan viimeinen n. tunnin pätkä <3

Kivaa #3 (?)

Nyt on Rölli päässyt eroon ylimääräisestä painolastista ja kivekset on jääneet eläinlääkärin hellään huomaan.. tuolla se vähän jo vaihtoi asentoa töttörö päässään ja mä käyn välillä laittamassa vilttiä paremmin päälle, että pysyy lämpimänä. Kauhian nopea toimitus tuollainen kastraatio on, olin jo valmistautunut että meen Sukulaan lenkille Roosan ja Likan (broidin koira, joka meillä hoidossa joulun yli) kanssa.. en sit mennykään, vaan kävin vaan kotona heivaamassa akat tarhaan ja hakees takaluukkuun peitot ja pyyhkeet pehmikkeeksi ja lämmikkeeksi.

Elämän käsittämättömyyksiä

Olen koettanut tässä ensimmäistä kertaa elämässäni vähän tutustua hevostalli.netin foorumeihin laajemmin, aiemmin kun on tullut luettua lähinnä virtuaali- ja kasvatuspuolta. En tiedä mitä odotin, koska nuo alueet joita ennenkin olen lueskellut, on jo ollut niin täynnä käsittämätöntä paskaa ja loanheittoa, että huhhuh. Loput alueet tuntuisivat olevan täynnä vain entistä kamalampaa käytöstä kanssaeläjiä kohtaan, ja onhan se tiedossa ollut, että ht.net on myös mahtava provomesta.

Täten ei pysty kuin ihmettelemään, kuinka joku viitsii sinne mitään edes kirjoittaa. Koskaan et tiedä, onko aloittaja tosissaan, niin uskomattomia asioita välillä läpikäydään ja varmasti osa näistä uskomattomimmistakin on kuitenkin enempivähempi "tositilanteita". Sen lisäksi suurin osa vastaajista keskittyy vain aloittajan lyttäämiseen, oli aihe mikä tahansa ja viesti millainen tahansa. Joku saattaa koettaa auttaakin tai vastaa asiallisesti, vain saadakseen itsekin melkoisen ryöpyn kaikenmaailman persrei'iltä. Harva kirjoittaa omalla nimimerkillään, ja se on kyllä enemmän kuin ymmärrettävää. En itsekään haluaisin tulla tunnistetuksi tyypiksi x, jos ihmiset vetävätkin asiani provoksi tai muuten lekkeriksi (niinkuin varmasti tekisivät) - tai en haluaisi tulla tunnistetuksi siksi noloksi, joka luulee provoa tositilanteeksi koettaen auttaa asiassa tai muuten vain kommentoiden/oman kokemuksen asiasta esilletuoden.

Mikä ihme saa ihmisen käyttäytymään niin julmettuman huonosti? Miksi pitää olla ilkeä ja toisaalta, miksi pitää yllyttää muita keksimällä mitä erikoisempia tilanteita provomielessä? Olenko mä vain totaalisen maalainen ja emotionaalisesti huippuunsaviritetty mielensäpahoittaja, etten siksi voi käsittää tätä asennetta?

Kaiken paskan lisäksi tulee mielipaha myös sen puolesta, mitä kaikkea ihmisten hevoset joutuvat (mahdollisesti, koska pakkohan kaikkein provoammissakin kirjoituksissa on olla jonkinsortin hippunen ihmisen tosiajatuksia taustalla) kestämään omistajiensa ja hoitajiensa takia, sekä asuintallinsa henkilökunnan johdosta. Käsittämättömiä asioita tunnutaan pitävän normaalina. Käsittämättömän vähän tunnutaan tiedostavan, että hevonen on herkkä eläin, joka oikeasti tuntee sen kärpäsenkin ihollaan. Tunnutaan olettavan, että hevosella on sisäsyntyisesti tiedossa asiat, joiden mukaan sen oletetaan toimivan. Ainoa vain, että jokaisella ihmisellä on oma käsityksensä siitä, miten hevosen tulisi toimia ja mitä sen tulisi kestää. Sen lisäksi, että kaikki hevoset tunnutaan luokittelevan joko hulluiksi, luokitellaan useimmat niiden kanssa toimijat osaamattomiksi. Jos erehdyt ilmaisemaan mitään "pehmeämpiin" tapoihin liittyvää, olet kukkahattutäti ja hevosesi mamman mussukka, joka saa tehdä mitä vain ja on taas vaarallinen ja hullu. Jos käytät kovaa kättä, olet itse hullu (joskaan silti sinua ei pidetä väkivaltaisena hevosta kohtaan..) ja teet hulluja hevosia.

Olisiko kaikki tämä epämääräinen (tai ainakin iso osa siitä?) toisten haukkuminen, ärsyttäminen, mollaaminen ja vähättely, jopa syyttely vältettävissä vain sillä, että olisi foorumi, jonne joudut kirjautumaan? Vai saako näitä älyn riemuvoittoja millään kuriin? Tuskin.. ainahan voi luoda tuplatunnuksia? Onko missään keskustelupalstaa, jossa voisi puhua asiallisesti eri aiheista? Muutoin kuin Facebookissa, jossa keskustelut syrjäyttävät toisiaan nopeata tahtia ja sen tietyn keskustelun uudelleenlöytäminen voi olla hankalaa.

Koiria

Hankala otsikoida. Meillä on koirat nenäpunkkikuurilla (tai no, milbemax-kuurilla nenäpunkkia vastaan), kun Röllin toiminta metsällä oli aivan ala-arvoista tuossa hetki sitten - pitkin syksyä mennyt vain huonommaksi ja huonommaksi. Koirat myös molemmat harrastivat reverse sneezingiä ja varsinkin tuo seisojankuvatus hieroi nenäänsä monasti niin ulkona kuin sisälläkin maahan/mattoon. Nyt on Rölli päässyt tositoimiin ja toiminut ihan erilailla, kun 2/3 tablettia on otettuna, itsepäisyyspäivänä sille saatiin pupu nurin ja muutenkin oli toiminut hienosti. Tänään oli taas useampi ajo ja kaksi kettuakin pistetty liikkeelle - joskin Rölli ajoi juuri sitä "väärää", kun pojat toisen saivat kaadetuksi heti lähtökuoppiinsa, Röllin ajamakin kävi likellä yhtä ampujaa, mutta karkottui kiitos radiopuhelimen.. noh, pääsi Rölli sitten ajon päätteeksi katsomaan ammuttua kettua, jos vähän vahvistuisi se, että kettu on sallittu.

Tuossa viikko takaperin oli kyllä mahtavaa, kun kävin meidän koirien ja anoppilan koiran kanssa metsässä lenkillä ja kaikki kolme koiraa touhusivat vapaana. Kuinka mahtavaa on hei käydä lenkillä sillai, että voi pitää koirat vapaana ja (uskaltaa) luottaa siihen, ettei ne (ehkä) lähde mihinkään (verrattain) kauas! Kyllähän Roosa ja Rölli useaman sadan metrin lenkkejä/suunta tekivät ja pyörivät pääsääntöisesti jossain näkökentän ulkopuolella, mutta kokoajan kuitenkin pysyttelivät messissä. Itse liikuksin rauhaksiin ryteikössä, että koirat saavat vetää mahdollisimman pitkän lenkin. Sakke pysytteli enimmäkseen vähän lähempänä, mutta välillä sekin meni joukon jatkona intopiukeana. Olisi saanut niin mahtavia kuviakin kolmikosta, etenkin kun ne suonlaidalla jotain hajuja kolmissaan mietiskelivät kevyessä lumisateessa <3 Olisi hienoa, jos moiselle lenkille uskaltais toistekin lähteä. Saa nähdä. Ehkä jokin sateinen talvipäivä, kun on koko yönkin sadellut ja oletusarvona on, ettei jälkiä ole paljoakaan löydettävänä. Jos uskaltaisi silloin luottaa, että Rölli pysyttelee vain Roosan jäljillä ja keskittyy sen ajamiseen :D

Ai niin, ja nyt kun Rölli todistettavasti taas ajaa, niin täytyy varailla sille aika pallienpoistoon. Sitähän ei keväällä metsästyskauden loputtua uskallettu sitten lopulta kastroida, koska meitä peloteltiin että riistainto voi lopahtaa ja kun siinä ois ollu pitkä lomakausi metsästyshommista, niin sitten mietittiin, että jos se epäkiinnostuu riistasta kontaktien puutteen takia, jätetään homma syyskaudelle. Siinä vaiheessa oli siis tarkoitus varailla aikaa, kun saadaan sille kaato/pari nenän alle ja täten tiedetään ainakin sen muistavan työsarkansa. Sitten olikin syksyinen nenäpunkkiepisodi, joka vain venytti ja venytti asioita. Nyt sitten kun kaatoja on saatu (jos nyt ajatellaan tuo kettukin kaatona), niin olisi täten aika varata kyläily lekurin luo.

Mä olen myös päättänyt kehittää pakkomielteen uudesta rodusta. Tai siis, sen lisäksi/sen sijaan, että haluan itselleni harrastuskoiraksi mittelin/mudin/picardienpaimenkoiran, haluan itselleni lintukoiraksi vanhan tanskan kanakoiran. Kaikenlisäksi tutustuin koko rotuun vain siksi, että Astan kasvattaja sattuu kasvattamaan myös gdh:ta, ja nyt olen googletellut ja koittanut tavata tanskan gdh-järjestön sivuja. Kuulostais vaan niin kivalta, vaikka lyhytkarvainen onkin.. saksalaista rauhallisempi ja pienempi koira, joka on pysynyt pitkälti metsästäjien koirana, toisin kuin on käynyt monelle muulle kanakoirarodulle.. metsästysominaisuuksiltaan varsin samanlainen kuin saksalainen toverinsa, mutta hieman hitaampi ja lähihakuisempi - nämäkään eivät haittaisi meikäläistä! Ilkka kyllä lupasi jo, että voin moisen hankkia.. kunhan ensin asutaan jossain omakotitalossa, sitten voidaan kuulemma täyttää talo koirilla.

(niin varmaan..)

11 yötä jouluun on..

Niin. Täytyyhän se täälläkin käydä mainitsemassa, että henkilökohtaiseen jouluuni on enää 11 yötä! Enää. Vielä. Miten sen nyt ottaa. Tuntuu että olen odottanut ikuisuuden. Tuntuu että odotettavana on ikuisuus. Toisaalta tuntuu että apua, ihan just, näinä hetkinä, on se totta! Anoppilassakin on varsat vierotettu ja odottelevat sielä "laumanjatketta". Itse odotan jännityksellä, kuinka iso vauva sieltä kuljetusautosta tulee ulos. Tavaraa on tullut tilailtua ihan kamalasti ja mistä mä ees tiedän vielä, onko ne sopivankokoisia tulevaisuudessa! Tilasin myös chian siemeniä, joiden toivon helpottavan sopeutumista paikalliseen ruokailukulttuuriin - ja ehkä ne pysyvät ruokavaliossa, kun niiden pitäis olla niiiiiin terveellisiä, suunnittelen niitä jo koirille ja itsellekin syötäväksi :D

Mutta joo. Vielä/enää 11 yötä!

Lomakivaa

Mä olen nautiskellut ainakin pari päivää tästä kahden viikon pituisesta viikon pituiseksi lyhentyneestä kesälomasta. Eli olin kaverin tykönä lomaorjana, pestiin navettaa, hoidettiin tallia, siistin hevosia ja annoin "kurinpalautusta" kaverin mielestä sitä tarvitseville. Hän pitää siis ratsastustallia ja tuntihevosina on muutama suomalainen, pari shettistä ja yksi b-sektion welsh. Tosin mun kurinpalautukset oli sitä luokkaa, että pidettiin kivaa ilman satulaa, koska kaikki ratsastamani toimivat kyllä oikein kivasti, eivätkä koettaneet mitään hölmöyksiä. Nopeasti rupesivat vastaamaan istuntaan niin pidättävänä kuin vauhdittavanakin apuna ja tuntuivat oikein tyytyväisiltä muutenkin menoon. Ohjat pidin sen verran käsissä, että oli jonkunsortin näennäinen tuntuma ja kaikki hakeutuivat kyllä taitojensa mukaan varsin halukkaasti pyöreäksi etuosastaan kun vauhtiin vain päästiin.

Kaikkein paras fiilis tuli varmasti tuolla b-sektiolla ratsastaessa, koska se on kuulemma hyvin tahmea tunneilla, suorastaan eteenpäinpotkittava, mutta nuoresta iästään ja heikosta koulutustaustastaan huolimatta muutoin varsin mukava lastenponi. Tämä "tahmea" poni kulki käynnissä vielä selkä alhaalla ja melko rauhassa, niin että vielä hieman lihaksettomassa selässä oli jopa aavistuksen epämukava istua. Kun sitten pyysin raville, melkein säikähdin sitä eteenpäinpyrkimystä! Samalla hetkellä tunsin persauksissa kuinka selkälihakset nousivat ja poni veti isolla askeleella menemään. Wow. Aika hieno tunne, kun moinen "tahmea" poni vetää käytännössä lisättyä ravia, mutta ilman kiirehtimistä - laukkojen nostaminenkin on kuulemma ollut hankalaa ja etenkin vasempaan kierrokseen myötälaukan saaminen erittäin harvinaista. Ei nyt ainakaan ollut mitään ongelmaa ja laukka oli hyvin energistä ja eteenpäinpyrkivää, isoa askelta selkä pyöreänä menemistä. Aivan ihanaa!

En sitten tiedä, oliko ratsuilla vapautunut fiilis siksi, että niillä mentiin ilman satulaa, vai siksi, että selässä oli osaavampi ratsastaja, vai siksi, että ohjastuntuma oli hyvin kevyt ja ohjat käytännössä varmaan ratsastuksenopettajien mielestä aivan liian pitkät vai oliko tuo hyvä fiilis kaiken tämän kombinaatiota, mutta kivaa niillä tuntui olevan! Yhdenkään kohdalla en joutunut tekemään elettäkään keskustellakseni mistään asiasta, vaan kaikki sujui oikein hienosti, kun ensin oltiin rauhassa käynnissä alkuun kokeiltu sekä jarruttavat että eteenpäinvievät avut ja tutustuttu "uudenlaiseen" tuntumaan. Tällaista kun voisi tehdä useamminkin, antaa hevosille ehdottoman positiivisenoloisia kokemuksia ratsastamisesta. Vaikka nuo kaverin hevoset nyt eivät ihan perinteisiä ratsastuskouluhevosia olekaan, koska toiminta on kohtalaisen pienimuotoista, niin kyllä niissä mitä tunteja ehdin katsomaan, oli silti havaittavissa sitä perusnyrpeää olotilaa ja pienten ratsastajien turhan ronskien apujen käytön mukaanantuomaa "turtumista". Jota taasen ei ollut missään muotoa havaittavissa kun itse olin selässä.

Kaikenlisäksi mulle tuli itselle hyvä fiilis vielä siitä, kun olen pelännyt, mahdanko osata ollenkaan enää ratsastaa, että ainakin ko. hevoset toimivat oikein kivasti ja vastasivat annettuihin apuihin! Ehkä mulla on vielä jotain taitoa jäljellä. Kun vielä pääsisi vähän jonnekin kursseille, niin eiköhän tämä tästä! Jos nyt sitten kehtaisin myös ruveta kärkkymään itselleni aikaa sillä kaverin ponilla ratsastamiseen.. kun on vähän tullut testattua, että jotain vielä osaankin.

Mä olen vähän ruvennut myös miettiin, että pitääkö mun perustaa uus blogi. Vai vaihtaa tää enempivähempi kunnolla tähän "uuden" hevostelun opetteluun ja käytäntöönpanemisen muistikirjaksi.

Röllin ekat viralliset agit

Oltiin siis tänään Röllin kanssa kokeilemassa ja katsomassa, miltäs ne oikeat agilitykilpailut tuntuvatkaan. Paikalle saapuessa oli itsellä aika lohduton fiilis tulevasta - viimeisissä treeneissä kotikentällä Rölli otti ekan kerran tälle vuodelle mukaan omat kuviot ollen välillä korvaton kentänkiertäjä. Sen lisäksi Lietoon ATT:n areenalle päästessä tuo koira lähinnä huusi, haisteli ja hyöri. Olin niin varma, että kun siltä pannan lähdössä otan pois, ottaa se jalat alleen ja häipyy samointein paikalta. Rata vaikutti kohtalaisen simppeliltä (noh, ne kepithän siellä tietty oli), mutta harmikseni en ehtinyt pahemmin maxi-koirien menoa seuraamaan, kun oli hässäkät lapsien ja koiran kanssa, kun ei ollut apukäsiä mukana :D

(Hyppy)radalle mennessä olin saanut Rölliin lämmittelyesteillä edes jonkunsortin kontaktia ja kun päästiin aitojen sisäpuolelle, se rupesi näyttämään jo varsin lupaavalta keskittymisensä kanssa. Alkurata menikin hienosti, Rölli jopa eteni todella hyvin esteillä, putkilla se nyt on hidas.. sitten tuli kepit ja niistä yksi virhe - mutta toisella yrittämällä päästiin puhtaasti, joskin hitaasti. Keppejä seurasi (muistaakseni :D) hyppy, pussi ja 2x hyppy. Pussille me sitten jäätiinkin.. ei meinannut millään tulla lävitse, joten hylsyhän sieltä tuli - lopulta suostui tulemaan pussin, kun tuomari vähän avitti pussin päätä nostamalla. Loput kaksi hyppyä meni taas mainiosti. Mineissäkin oli havaittavissa kevyttä pussiahdistusta ja siinä hylkyjä ropisi myös niille - harmi etten nähnyt, oliko pussi myös maxi-koirilla hylkäyksien suurin syy, vai menikö radat muuten vain plörinäksi (hyllyjä maxeissa 13/16 koiraa).

Agiratakaan ei vaikuttanut kovin pahalta keinuineen ja keppeineen, ja koska Röllin ensimmäinen suoritus oli kuitenkin keskittynyt ja agille lämpätessä se oli superhieno, lähdin varsin hyvillä mielin radalle ilman pelkoa koiran katoamisesta paikalta. Alkurata oli hyppy, pituus, hyppy, putki, keinu ja meni muutoin hyvin, mutta Rölli ampaisi keinulle vauhdilla, millä se ei ole varmaan ikinä mennyt muulle kontaktiesteelle kuin A:lle.. se hieman hämmensi minua, enkä saanut sitä jarraamaan vauhtia, joten laskeutuminen keinulla ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä :D Rölli hieman säikähti allaan laskeutumaan lähtevää keinua ja pomppasi juuri ennen keinun maahan osumista alas. Noh, rata jatkui hienosti ja jopa kepit mentiin melko vauhdikkaasti (no siis, Röllille supervauhdikkaasti, muille koirille toi ois ollu varmaan superhidasta :D), niiden jälkeen olisi ollut vielä putki, puomi, rengas ja hyppy. Puomille jäätiin - Rölli vissiin yhdisti samannäköisen nousun hetki sitten kokemaansa säikähdykseen keinulla, eikä suostunut nousemaan puomille. Lopulta "kiipeekiipee"-kannustuksestani intoutuneena se bongasi lähellä olevan A:n ja juoksi sinne iloisesti, että "jes, mä tiiän tän!" - sinne sitten juoksin perässä ja kehuen nappasin koiran syliin ja poistuttiin radalta..

Vaikka molemmista luokista tulikin hyllyt, olen vaan niiiiiin fiiliksissä! Rölli oli ihan super! Se ei tehnyt mitään odottamatonta, se teki mitä pyydettiin (paitsi nä pari jännää juttua) ja se teki vauhdilla. Mulla oli jo valmiiksi tiedossa, että se ei erityisemmin rakasta puomia, enkä ihmettele, että keinu-kokemuksen jälkeen se koki puomin vielä ikävämmäksi. Nyt sitten täytyy vähän katsella kotikentällä keinulla onnistumisia ja rohkaista sitä puomille jos sielläkin jännättää + pussia pitänee ottaa välillä käyttöön :D Mä oon niin tyytyväinen. Hieno pieni dreeveri <3

Voihan hurahdus!

Tää homma rupee leviään käsistä! Mun pitäis pistää rahaa syrjään tulevia hankintoja varten ja samalla toivoa, että joku ostais multa tota tavaraa, mikä vielä on Nanin jäämistöstä uutta omistajaa vailla.. mutta mitä mä teen? Mä hurahdan. Ensin tuli tilattua Larry Bensusanin kirja "Understanding Your Horse's Emotions" ja sen lukemisen ohella on tullut kahlattua aina vain uusia ja uusia videoita Youtubesta lävitse koskien maastakäsittelyä ja erilaisia välineettömiä hevostelun muotoja. Muutamia kirjoja olen käynyt tasaisin väliajoin Hevoskuiskaajassa kuolaamassa ja nyt sitten tuli tehtyä tilaustakin. Sieltä ois sitten kotiutumassa mulle vähän uutta lukemista nyt kun äskön luin viimeiset sivut tuosta Bensusanin kirjasta. Nämä uudet kirjat ovat seuraavat:
It's Not I Who Seek the Horse, the Horse Seeks Me - Klaus Ferdinand Hempfling
The Ultimate Horse Behaviour and Training Book - Linda Tellington-Jones
Getting to Yes: Clicker training for improved horsemanship - Sharon Foley

Lukujärjestys lienee myös yllämainittu. Tosin tässä välissä ajattelin ehkä käydä (huomenna?) kirjastossa katselemassa jotain opusta omien tuntemusten hallintaan, koska tuppaan tunnetusti olemaan hieman äkkipikainen. Piirre, jota etenkin noiden eläinten (mutta myös esim. muksujen) kanssa aina inhoan - ihmiselle voin edes selittää, että sori, ei ollu reilua, mutta eläimen kanssa se ei oikein päde. Ehkä jos saisin näillä pidettyä itseni kiireisenä varsaa odotellessa? Samalla jos koittais vähän opiskella asioita käytännössä joko anoppilan hevosten kanssa tai kaverin ponin, jota pitäisi käydä testailemassa ratsain.

Nyt kaikki miettii, että mikäs hurahdus tollanen nyt on, pari hassua kirjaa, mitä sitten? Ilmoitin itseni myös verkkokurssille! Suomen Eläinkoulutuskeskuksen tammikuussa alkavalle kurssille "Oppimispsykologian perusteet, teemana HEVONEN (2 op)". Kaikenlisäksi mulla on ollut viimeaikoina taas suuri tarve ajatella itseni tekemässä töitä hevosten kanssa - ihan siis työkseni. Onhan mulla koulutus alalle, kun olen remppasuuntautunut hevosenhoitaja ja kaikenlisäksi ruvennut hurahtaan pehmeämpiin tapoihin tehdä asiat ja näköjään koetan jollain tasolla jatkokouluttaa itseäni :D Haaveeksi taitaa jäädä, mutta haaveita pitää olla.

Koetin etsiskellä jotain kivaa maastakäsittelykurssia tai vastaavaa tähän syksyyn, tai jos vaikka Vainikan aitassa olisi ollut kavionhuoltopäivissä tilaa, mutta mitä vielä! Mitään ei ole enää tähän aikaan vuodesta, tai jos on, on ne aivan liian pitkän välimatkan päässä, eli ensi vuoden kursseja odotellessa.. minkähän määrän kirjallisuutta olen siihen mennessä kuluttanut o_O Vai hurahdanko taas esim. neulomiseen tässä välissä ja unohdan kirjat postipakettiinsa odottamaan sitä aikaa, että havahdun varsan olevan täällä ja mun pitäis olla jo pro ainakin teoriatasolla?

Agihurmaa

Olin tänään töissä 3-luokan agikisoissa ja tuli taas niin sellainen fiilis, että vitsit, kyllä minäkin kehtaan kisaamaan lähteä! On vaan niin hienoa nähdä, että 3-tasollakin on hitaita koiria, virheitä tekeviä ohjaavia, ei-niin-sujuvaa menoa ja koiria, jotka eivät välttämättä ole niin varmoja kepeillä ja kontaktien kanssa! Että ei se vissiin ydinfyysikon taitoja ja tarkkuutta tarvitsekaan tuo kisaaminen, varsinkin kun itsekin sinne olisi menossa vain "harrastamaan". Kotona sitten taas netti sauhusi kun katselin tulevia kilpailuita, mihin voisi uskaltautua koirien kanssa - tosin samalla tajusin, että jos nyt tämän kuun kisoihin ilmoitan, niin saan aloittaa yhdellä koiralla kisaamisen, kun toinen on reissussa loppukuun.. ehkä tosin ihan hyvä juttu.

Päätin myös lähteä tekemään Röllin kanssa pikavisiitin agikentällä, vaikka sillä oli tänään ollut metsästyspäiväkin - tosin melko onneton ja tulokseton sellainen. Se on kaikenlisäksi ihan hirmuinen hormoonihirviö ollut Tervakosken näyttelyiden jäljiltä, eikä asiaa ainakaan helpottanut se, että anoppilan koiralla alkoi juoksut.. tänään Rölli sitten aamusta juoksikin metsältä suoraa päätä anoppilan oven taakse louskuttumaan himoissaan. Jei. Muutoin saldona kissa-ajo ja tyhjää hakua.. pää ihan sekaisin pienellä. Noh, kuitenkin. Tehtiin täsmäisku ongelmakohtaan, eli keppeihin, kun päästiin kentälle.

Otin ensin vain neljän kepin verran mietittävää, mutta kun sain Röllin huomion ensin itseeni hajujen sijaan, se menikin kepit kohtalaisen mallikkaasti. Oli vähän O_O-fiilis, koska kepit on sen inhokki, etenkin jos ei oo verkkoja ohjaamassa menoa. Noh, kun oltiin pari kertaa otettu noi neljä keppiä ja tehty välissä parit hypyt ja putket, laitoin jätkän paikkamakuuseen ja hain lisäpituutta kepeille niin, että sitten niitä oli jo kahdeksan kipaletta peräjälkeen. Yhden kerran jätkä ignooras yhden keppivälin, mutta muutoin teki hienosti! Muutoinkin pikkuisella kisoista jääneellä radanpätkällä vauhti oli jotain todella huimaa aiempiin verrattuna. Oliko vain sitten se, ettei ollut kuuma? Mene ja tiedä. Otin viimoitteena koko radanpätkän, eli hurjat putki,kepit, hyppy x5, putki, okseri ja Rölli meni huisin hienosti! Jätettiin siis treenit siihen ja lähdettiin pienen lenkin jälkeen kotio - kerrankin osasin lopettaa kun vielä meni hyvin. Sikamahtava fiilis!

Onnellinen metsäkoira

Rölli pääsi tänään, vihdoin, ensimmäisen kerran metsään tälle kautta. Kyllä tätä on odotettukin, varmasti molempien osalta! Itselleni otin matkaan evästä, kahvia ja sienestysvälineet. Irtipäästämisen jälkeen ehti kulua muutama minuutti, kun rupes jo aja raikamaan - lämmitti kyllä sydäntä, ihan huisi fiilis! Ajo tosin oli lyhyt, jonkun reilut 10 minuuttia, jonka jälkeen hukka, eikä tuo jaksanut kuin hetken tarkastella hukalla kunnes tuli ilmoittautumaan. Lähti kyllä takaisin sitten vielä miettimään, että mitähän tapahtui, mutta taisi mennä lähinnä yleiseksi maisemankatseluksi.. oli kyllä kuuma kelikin, että en periaatteessa ihmettele, ettei ihan sujunut niinkuin oppikirjoissa. Kello oli kuitenkin puolenpäivän, kun ajo lähti. Otettiin sitten pieni juoma- ja evästauko, jonka jälkeen läksettiin toiseen suuntaan kävelemään, siellä meikäläisen kuuloa häiritsi metsätyökoneen räminät ja muut, mutta ajattelin, että mennään nyt kuitenkin, kun pitäis olla hyvää jänöpaikkaa.

Sain muutaman suppilovahveron ja karvarouskun kerättyä ja kun puhelin totesi, että yhteydessä jotain vikaa, läksin takaisin autollepäin. Rupesin sitten siinä kävellessäni kuuntelemaan, että ihan kuin koira haukkuis, vai onko kuitenkin vain sen metsätyökoneen äänen kaikumisia tai jotain. Mutta kyllä, haukku kuului! Tracker kertoi välimatkan olevan paikastani riippuen (eli kun vein sienet autolle ja sitten lompsutteline eestaas etsien paikkaa, jossa se metsätyökone ei ihan kamalasti häireis ääniä) 700-900 metriä koiraan, ja haukku kuului kyllä kokoajan. Taas tuli niin hieno fiilis - kunnes puhelin soi ja lasten hoitopaikasta tuli ilmoitus, että nuorempi muksuista kuumeessa. Siinä vaiheessa rupesi haukkukin harvenemaan ja käymään katkonaisemmaksi, vissiin rupes tuleen pieniä hukkia tai jotain. Otin sitten auton ja ajelin mahdollisesti hieman lähemmäs koiran olinpaikkaa ja rupesin huutelemaan, odotin, katsoin välillä Trackeria ja huusin lisää. Tiettekstei, Rölli tuli. Siis se tuli huutamalla metsästä :D En tiedä, oliko tää jotain ekan kerran utopiaa, vai oliko reilut 11km takana metsässä väsyttänyt ressukan niin pal, että oli todennut olevan mielekkäämpää palata kuin jatkaa hukan selvittelyä, mutta tuli kuitenkin. Onhan tuo kuitenkin ihan eri juosta metsässä kuin mitä pyöräillessä tasaista (tai no, vaikka mäkistäkin, mutta pitävää, tasaista alustaa) maata.

Ihan tyytyväinen olen kyllä tähän ekaan päivään, vaikka ajoja ei yhteensäkkään tullut kuin vissiin n. 40 minuuttia. Kuitenkin ajankohta oli mikä oli, lämpötila oli lähellä kahtakymppiä ja nyt lähinnä muisteltiin, mitäs siellä metsässä kuuluisi tehdä. Olisi kyllä mahtavaa, jos jätkällä ois tässä kesän aikana toi tottelevaisuus sen verran parantunut, että tosiaan tulisi kutsuttaessa sieltä metsästä.. tästä on taas hyvä jatkaa! Sunnuntaina viimeistään uuden kerran. Kyllä oli koira tyytyväisen näköinen, eikä vaikuttanut kotiotullessa mitenkään väsähtäneeltä.

Liikaa ajatuksia pieneen päähän

On uskomatonta ajatella, että Nanin kuolemasta on vasta alle viikko. Itseasiassa täytyy myöntää, että jo maanantaina Rölliä lenkittäessä mietin, että koskahan sekin on päässy tekeen jotain - kunnes tajusin, että eilen (eli sunnuntaina) oltiin mätsäreissä, sattui vain niin, että sieltä menin tallille. Jotenkin aiempi päivä pyyhkiytyi mielestä, jotenkin tuntuu, että aika matelee ja jotenkin, että se menee ihan kauhiata rallia. Ehkä siksi, että tässä välissä on jo ehtinyt tapahtua niin paljon. Ensin surffasin yhden yön katsellen koiranpentua itselleni, sitten rupesin katselemaan millaisia varsoja löytyy kaupan. Jotenkin tulin ajatelleeksi, että käydään nyt kurkkaamassa Tanskan heste-nettetin markkinapalstakin, kun olen siellä muutoinkin aina pyörinyt myytäviä katsellen. Sitten päädyin jo aiemmilta visiiteiltä tutun tallin sivuille ja rakastuin. Otin yhteyttä. Tein selvittelyä kaikesta, viestittelin kasvattajan kanssa. Nyt mulla ois varattuna welsh part bred-tammavarsa, jonka pitäisi matkustaa koko matka Tanskasta Suomeen joskus joulukuussa. Siis mitä?

Huvittavinta tässä on se, että silloin kun Naniin rakastuin kuvan perusteella, olin katsellut myytäviä welsh-poneja, lähinnä b-sektiota. Sitten mulle tulikin iki-ihana, uskomattoman luonteen omaava russivauva. Nyt lähdin etsimään russivauvaa, salapoliisia leikkien selvittelin senkin, että Ruotsissa on syntynyt ainakin yksi tiikerinkirjava tammavarsa tälle vuodelle ja selvitin sen kasvattajan ja löysin jopa sähköpostiosoitteen. Tänään oli tullut vastaus, ettei tämänvuotiset varsat ole heillä myynnissä, koska tarvitsevat kipeästi tammoja omaan kasvatustyöhönsä. Helpotus sinällään, se tiikerinkirjava olisi ollut varmasti vastustamaton. Lupasi kyllä kysellä muilta kasvattajilta varsoja, mikäli olisin vielä kiinnostunut - tarvinnee vastailla, että löysin jo omani, mutta muistan tämän jatkossa! Eli nyt kun sitten etsin sitä russia, löysinkin sen ekalla kierroksella etsimäni welshin. Jos nyt niinkään voi sanoa. Nami oli täydellinen. Toivottavasti tämä tuleva varsani on myös omalta osaltaan, olen jo ristinyt hälle lempinimeksi Uni.

Sitten on tullut vietettyä öitä Youtuben ihmeellisessä maailmassa. Nukkuminen on vaikeata, kun samaan aikaan puhkuu intoa ja odotusta, mutta sitten sieltä nousee vähän väliä niitä kuvia Nanista ja viettämistämme hetkistä, siitä, kuinka hienoa ja mukavaa meillä oli. Aina päällimmäiseksi tuntuu nousevan se, ettei viimeisellä lenkillämme poni olisi tahtonut kääntyä kotiinpäin - ja se, että kaiken tämän piti tapahtua vasta joskus 20-30 vuoden päästä. Jolloin mulla olisi Nanista varsoja ja varsojen varsoja pitämässä tamman "elossa" vielä kuolemankin jälkeen. Kuitenkin. Youtubessa olen katsonut hevosvideon toisensa perään. Naksutinkoulutusta, varsan koulutusta naksuttimella, videoita Carolyn Resnickin metodista, maastakäsittelyä. Kaikkea sellaista, mitä tiedän nyt tahtovani tehdä, mitä en ollut vielä Nanin ostaessani tajunnut koettaa. Tai tajunnut, että voisivat olla mun juttu. Olen ajatellut vaan niin paljon. Pää-ressukka ei oikein pysy perässä kaikessa tässä. Haluan ostaa kirjoja, katsoa lisää videoita, päästä opiskelemaan käytännössä. Olla parempi ihminen alusta asti tässä uudessa yrityksessä omistaa poni ja työskennellä sen kanssa seuraavat 30 vuotta! Miettinyt, miten lapsille opetan kaiken tämän, miettinyt, kuinka nopeasti uskaltaa niitä ylipäänsä uuden tulokkaan lähelle päästää.. ja entä jos kaikki meneekin pieleen. Entä jos Uni ei jostain syystä tulekaan? Sitten joudun aloittamaan etsimisen alusta, odottamisen alusta.

Oli kamalaa hakea tallilta eilen Nanin varusteita pesuun, koska poni ei ollut laitumellansa. Jotenkin todella tyhjä olo, väärä. En uskaltautunut vanhan tallin puolelle (jonne veimme ponin viimeisenä köpöttelynään) katsomaan, onko nahkariimu, joka ponilla oli päässään, siellä. Sitten kun tein uusintakeikan ja etsin ekalta reissulta jääneitä remmeleitä ja vermeitä mukaani, uskaltauduin jo hakemaan nahkariimunkin. Teki vain mieli puristaa sitä sylissä, haistella. Olin tyytyväinen, että leikkasin Nanilta tukan ja pistin postiin, jotta saisin siitä korun, jotta minulla olisi edes jokin mahdollisuus pitää poni lähelläni seuraavat ties kuinka monta vuotta. Olen koittanut katsella kuvia, jotta mistä teettäisi jossain vaiheessa "muistotaulun" - kun tarkoituksena olisi teettää kuvat nyt ainakin Tildasta, Ilarista ja ponista, tehdä "muistoseinä" rakkaille muistoille. Tällä hetkellä katsomistani kuvista tämä lienee parhain. Vaikka olenkin itse siinä niin valjuna ja ärsyttävänä, on siinä silti jotain sellaista, mitä haluan ihmisten näkevän minusta ja ponista, meistä. Millaista se oli. Mulla on niin ikävä samoilemaan, höntsäilemään ilman satulaa, ohjat tai riimunnaru riimussa. Sitä, että mentiin just sinne ja just sitä vauhtia, mikä nyt sattui olemaan luonnollista ja oltiin vain me. Sitä kun sai laitumella viettää pitkän aikaa vain rapsuttaen, ponin pää olalle painettuna. Sellaista yhteistä olemista, hyvänolontunnetta. Kun ollaan vaan siinä, eikä muuta maailmaa ole. On niin epäreilua, etten enää koskaan pääse Nanin kanssa tekemään tai olemaan. En enää koskaan voi tuntea ikävää sen luokse ja helpotusta kun sinne pääsen. Voin tuntea vain ikävää ja haikeudella muistella mennyttä. Se oli hyvää aikaa.

Toivottavasti hyvää on myös tulossa. On niin tyhjä olo ilman omaa kaviokasta.

Hyvästi rakas

Se on vain niin väärin, ihan kuin viimeaikoina ei ois ollu surua tarpeeksi, niin nytten sitten tämäkin vielä. On niin tyhjä olo. Ei voi käsittää, kuin voi ponin joutua lopettaan noin nuorena. Meillä oli viimeaikoina kaikenlisäksi vielä ehkä kivointa ikinä. Samoilla metsissä ja metsäteillä ilman satulaa, riimuun kiinnitetyt ohjat löysinä roikkuen. Mentiin sinne minne nenä näytti ja sitä vauhtia, kun hyvältä tuntui. Poni seisoi hoitaessa nätisti paikoillaan, vaikka olisin käynyt peremmälläkin tallissa hakemassa tavaraa. Nyt en saa enää ikinä tehdä sen kanssa, en tuntea sen lämpöä enkä voi enää ikinä estää sitä rapsuttamasta minua..

Tämä on viimeinen kuva, jonka rakkaastani otin. Ehkä se kiteyttää aika paljon siitä, kuinka elämäniloinen se oli. Tällaisena tahdon sen aina muistaa.

Joku paarma oli tallilla

Mjoo, kävin tänään ratsastamassa ja sain todeta pari asiaa, jotka muistan ehkä taas hetken aikaa. A) älä ratsasta shortseissa (koska on ikävää kun reidet liimaantuu satulaan kiinni) & B) älä ratsasta shortseissa (koska paarmat syö sun jalat irti). Nyt kun heiniä on saatu paalattua, päästiin pellolle leikkimään kentällä ratsastamista. Toki tilaa nyt oli useamman ison estekentän verran, mutta.. tehtiin lähinnä käynnissä ympyräharjoituksia tuntumalla sekä pysähdyksiä. Muutama pieni ravipätkä, mutta ne oli vaan aivan tolkuttoman epämukavia meikäläiselle huonossa ratsastusvarustuksessani. Plus oli kuuma ja ponille tuli ihan riittävästi hiki jo tolla vähemmällä ravaamisella. Saatiin muuten tehtyä aika kivoja ympyröitä! Hallittujakin muutama. Päästiin myös välillä suoraan eteenpäin, eikä vähän sivuluisua kokoajan. Paarmat ja tallin ympäristössä pörräävä mönkijä vei kyllä valitettavasti aika paljon ponilta huomiota välillä, mutta olin tyytyväinen kuitenkin, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun saan sen tekemään järkeviä ympyröitä, vähän kuuntelemaan mitä pyydän ja olemaan punkeamatta ja suoristamatta aina tallillepäin.

Pesaisin ponilta myös takajalkoja ja ratsastuksen jälkeen huuhtaisin sen kokonaan vedellä, jonka jälkeen myrkyttelin ötökkäsumutteella ja vein sitten hienolle privaattilaitumelleen, joka väkerrettiin sunnuntaina "Mamman" talon nurmipihalle, joka ei enää näyttänyt nurmikolta. Poni on ollut siellä varsin tyytyväisenä, vaikka aita on mitä on, eikä siinä ole edes sähköä. Siivosin myös ponin ja kavereidensa tarhasta kakat pois, eli tuli roudattua neljä vai viisi isoa kottikärryllistä paskaa - ja ah, kuin oli siisti kesäinen ponityttöfiilis päällä :D

Pesupäivä

Ponilla oli tänään pesupäivä, kun harjattuani totesin että saa luvan olla riittävän lyhyt karva jo ekalle kunnon pesulle - ja kun päiväkin oli niin lämmin, että paksumpikin talviturkki olisi kuivunut hujauksessa.. Poni käyttäytyi kivasti siihen asti, kunnes piti kastella (ja myöhemmin huuhtoa)  toinen puoli ponista niin, että letku tuli selän yli (on siis katossa keskeltä "kiinni"). Pienen keskustelun jälkeen kastelu onnistuikin, mutta huuhtomista varten oli sitten pakko kääntää poni, jolloin taasen piti keskustella siitä, livetäänkö käytävälle vai ei.

Poni pääsi vähäksi aikaa niittämään koiratarhaa koirien kauhuksi - en tie kuin voi poni olla niin kamala ja pelottava siellä tarhassa ollessaan, kun muutoin voi kulkea vaikka päin, eikä poni tehnyt yhtäkään uhkaavaa elettä.. Pässit. Kävin vähän köpöttelemässäkin sitten, mentiin rauhaksiin, mutta annoin ponin ottaa parit laukkapätkätkin ravipätkien keskellä. Sillä sitä karvaa vaan riittää niin paljon, että meinaa hiota jo pelkässä tarhailussa, saatika lenkillä, niin koitin pitää menon järkevänä.

Myöhemmin iltapäivästä pääsin pällisteleen vielä varsaa, kun päätti joskus neljän aikaan syntyä tarhaan.. Sai tosin sieltä kottarikyydin talliin puhtaampiin ja turvallisempiin olosuhteisiin löytämään jalkojaan. Ihana rautias katkopiirrolla (ja ehkä joillain sukillakin) varustettu lämppäritamman alku <3

 

Kuolaimettomuuden etuja - voi pitää ruokataukoja lenkillä! Ja toisessa uutuudenmärkä varsa, ikää n. 20min

 

Koirat oli vähän sitä mieltä, että poni on väärässä paikassa.. Rölli virui pääasiassa kopissa :D

Ihanaa päästä harrassteleen!

Ihan liian kauan oli väliä edelliseen kunnon poneiluun sitten sunnuntain! Tosin en silloinkaan sitten itse noussut selkään, kun tytöt ratsasteli jonkun 40 minuuttia tai enemmänkin.. Pinja jopa ravasi, kun mäessä poni otti pari raviaskelta ja siitä innostuneena neiti sitten tahtoi "juosta" ponilla lisää. Harjaillessa pääs poni myös ruohoa syömään ja voi sitä nautintoa!

Nyt on koirien kanssa myös agikausi pyöräytetty käyntiin. Sunnuntaina käytiin ekan kerran kentällä ja otettiin lähinnä yksittäisten esteiden suorittamista, kontakteja ja keppejä, mutta toki vähän iloitteluakin, etenkin todella upeasti työskennelleen Röllin kanssa. Roosa oli vähän poissaoleva eikä täten täysin kuulolla, mutta vauhti korvasi taas puuttuvan järjen.. Tänään harjoiteltiin taas paljon keppejä ja kontakteja, mutta otettiin myös lyhyitä radanpätkiä. Roosakin oli vähän paremmin kuulolla, mutta ei se silti älyllään valaissut. Rölli taasen kulki koko treeniajan hienosti ilman hihnaa eikä kadonnut kertaakaan tutkimaan paikkoja! Se on niin hieno ja tarkka ja rupeaa vähän tuurilla jo hokaamaan keppejä ja keinua - tosin sitten puomille meno on sen mielestä kovin jännää, kait se lähtee niin samankaltaisesti kuin keinu, koska aalle mennään ilman mitään epäröintiä. Hieno, upea Rölli!

 

 

 

Onpas fiksunnäkönen nois kuvissa toi mun "hieno" ohjaviritelmä muksuille.. 

Talutusratsu

Lauantaina oli Tammelassa MLL:n nappulahiihdot, jossa oltiin messissä talutusratsastuksen osalta. Kaveri tuli traksutammansa kanssa hakeen mut ja ponin maalta ja suunnattiin siitä kohti hiihtoja. Etukäteen olin saanu lähinnä hiljaisen sääliviä/peitellyn kauhistuksen katseita, kun ihmiset oli sitä mieltä, että hullu ämmä kehtaa mennä nuoren poninsa kanssa johonkin pienten lasten tapahtumaan ratsastukseen. Ehkä ihmiset sitten kuvittelee, ettei mulla ole minkäänmoista maalaisjärkeä ja vien hullun pomppivan, potkivan ja purevan konin sinne? En tie, mutta ihan pikkasen meinas vituttaa. Ja jälkeenpäinkin pistää vituttaan, kun saa vähän väliä vastata vaivihkaa aloitettuihin kysymyksiin "Nooo, miten..?". No hyvin perkele.

Mä uskon tuntevani ponini ja sen reaktiot, ja uskon myös, että se luottaa muhun sen verran, etten veis sitä "suden suuhun". Päätettiin pistää ratsastusmesta urheilukentälle, kun siellä oli paskoista ja heinistä päätellen edellisen viikonlopun heppailutkin tapahtuneet (sillä erolla, että me oltais siivottu koniemme paskat, jos sellasia ois tullu..) ja siirryttiin hevosten kanssa parkkipaikan ja ilmoittautumis-/buffakojujen editse alas urheilukentälle. Mennessä poni oli aavistuksen pörheänä, muttei milläänsorttia ongelmallinen. Sillä oli orbitlessit päässä ja riimu siinä päällä vielä, josta talutin. Mestoille päästessä sitten otin riimun pois ja talutin pelkät suitset päässä. Harmittaa näin jälkikäteen, kun ei tajuttu otattaa meistä kuvia - kaverin traksutammalla uveiitin ja aurinkoisen kelin takia suojahuppu päässä ja poni "pehmeämmillä" varusteilla, eli rungottomalla ja orbitlesseillä. Kaikki meni tosi hyvin, poni oli alkuun reipas, mutta ei todellakaan hötkynnyt tai kiirehtinyt, jossain vaiheessa se rupes vissiin miettiin, että todellako mennään vaan tätä rinkulaa tässä ja päädyttiin kulkemaan takimmaisena ratsuna, että edettiin. Hieman meinas keli olla hankala, kun keräsi aavistuksen tilsoja, mutta onneksi ne irtos aina itseltään, eikä tulleet isoiksi. Kengättömyyden hyviä puolia!

Kaikenkaikkiaan homma meni tosi hyvin. Kun konit oli lopulta laitettu koppiin takaisin ja annettu heinäverkot niille, kun mentiin vielä auttelemaan hiihtojen "purkamisessa", oli poni saanut jalkansa heinäverkosta lävitse ja seisoi masentuneennäköisenä, kun ei ylttynyt syömään, koska verkko oli päätynyt lattialle sen jalkoihin. Siinä vielä osoitin "viimeisen" kerran sille reissua, että näin hulluja nää pienet nelivuotiskeväiset russit on, kun kaivelin sen verkon ponin jaloista ja pujottelin irti jalasta, eikä poni tehnyt yhtäkään ylimääräistä liikettä. <3

Kotitallilla vielä nopeasti hieman harjattiin muksujen kanssa ponia ja talutettiin se tarhaan nauttimaan loppupäivästä. Niin, että siinäs kyselette!

Orbitlessien sisäänratsastus

Kävin keskiviikkona sisäänratsastamassa ponin orbitlessit ja vastoin kuin pelkäsin, sain kuin sainkin (lisäreiät tehtyäni) pienennettyä noi hienot suitset niin pieniks, että olivat sopivat. Käytiin ihan vaan lyhyt ilman-satulaa-lenkki, josta varmaan puolet kävelin ihan omin jaloin. Tuntui poni ottavan hyvin herkästi ohjasotteet vastaan, vaikka selässä vähän epämääräisesti heiluen niitä ohjia käyttelinkin. Täytyy kyllä sanoa, että jos joskus saan tasapainon siihen kuosiin, että pysyn tuolla kyydissä myös muutenkin kuin käynnissä ja hölkässä, niin jee! Etenkin kun poni olisi kokoajan tahtonut laukalle, oli meno hieman huteraa  meikäläisen osalta - vähän piti pitää välillä tukasta kiinni, mutta sitten päästiin taas välillä pidempikin pätkä ilman että heiluin tai pompin holtittomasti. Vähän ois suunnitelmissa, jos tänään pääsis tekeen kokeilulenkin satulan kera ja täten vois antaa ponin sitten laukatakin. Huomenna kun ois talutusratsastuskeikka, ni vois olla ihan kiva, ettei ponilla oo ihan kamalasti menohuuruja sisällään..

Noh, kuitenkin. Poni toimi moitteettomasti ja oli hieno ja ihana ja energinen. Ja söpö!

Kevättalven extremeurheilua

Eilen oli kunnollinen koko perheen ulkoilupäivä. Lapset nyt touhusivat lähinnä mummolan pihassa Pinja hiihtämiseen tutustuen ja Senja potkukelkkaillen. Kun saatiin muksut sisälle, läksi Ilkka Roosan kanssa hiihtolenkille (Roosa siis vapaana) ja tekivät 11km lenkin, Roosa nyt varmaan ainakin 1,5x tuon matkan. Itse sitten virittelin Röllille Roosan vanhat valjaat, vaikka ne vähän isot olivatkin ja sitaisin tappijalan potkukelkkaan juoksunarun kanssa. Käytiin ensin vajaan kilometrin pituinen testireissu ja kun totesin, että homma toimii kohtalaisen siivosti, käytiin hakemassa ponikin matkalle mukaan.

Vähän touhu oli välillä töksähtelevää, kun Röllin piti alkumatkasta merkkailla ja Mäkikyläntien pätkä on todella liukas hokittomalle ponille, mutta kun päästiin hiittiradan alkuun ja pohja muuttui pitävämmäksi, potkiskelin hieman vauhtia ja homma rupesi sujumaankin. Tosin kun poni tuli naru pitkällä perässä ja välillä rinnallakin, meni sillä naru pari kertaa etujalkojen väliin, jolloin poni yleensä pysähtyy - ekalla tällaisella kerralla minä ihan ajatuksissani vain poistuin potkukelkan kyydistä ja otin narun Nanin jalkojen välistä - jonka jälkeen sainkin kiirehtiä astumaan potkukelkan jalaksen päälle, ettei Rölli karannut kelkan kanssa :D Toisella kertaa sentään tajusin pitää vähän kelkasta kiinnikin narua korjatessani. Mentiin välillä ihan hyvääkin vauhtia, lähinnä loiviin alamäkiin, jolloin nopeus nousi yli 20km/h ja poni sai laukatakin, mutta pääasiassa mentiin aika kivaa kevyttä hölkkää ponille ja Röllilläkin monessa kohtaa askellajina oli ravi etenkin raskaammissa kohdissa, joissa sitten meikäläinenkin joutui potkiskelemaan vauhtia, että saatiin vauhti pysymään. Alla myös videonpätkä siitä, kun tultiin toisen kerran hiittiksen kääntösilmukkaan, harmikseni en saanut ponin laukkaa videolle (kun koitin pysyä kelkan kyydissä, pitää ponin narusta ja kuvata kännykällä yhtäaikaa), tai näkeehän alkupätkässä sen päänliikkeestä, että mikä askellaji on kyseessä..

On aivan mahtavaa, että pystyn luottamaan poniin ja sen käyttäytymiseen niin paljon, ettei tarvitse hermostua vaikka se välillä etenkin laukatessaan ja reippaamman ravispurtin ottaessaan menikin minusta ohitse ja persus oli satunnaisesti melkein nenäni edessä - kun pienellä narun liikkeellä se väisti sivummalle (lähinnä ettei sekoaisi potkukelkkaan jaloistaan..) ja toisella pienellä liikkeellä himmasi taas vauhtia sen verran, että tuli vierellä tai perässä. Ei tullut kertaakaan mieleen, että poni edes yrittäisi vapautua tai potkaista tai mitään, vaikka laukatessa se tykkäsikin hieman myös "leikkiä". Kotiinpäin mennessä piti hiittiksen lopun pitkä loiva alamäki himmata todenteolla vauhtia, ettei oltais menty ihan päättömästi - Rölliä ajoi takaisinpäin anoppilan juoksuinen narttu (kait) ja ponista nyt vaan on aina kiva mennä kotiopäin reippahasti. Mäkikyläntiellä onneksi poni automaattisesti himmasi sitten jo kävelyksi ja sain pidellä kelkasta vastaan, että Röllikin menisi hieman rauhallisemmin. Kun päästiin pahimmista liukkaista ohitse, oli kyllä mahtava fiilis. Vaikka sainkin Röllin menoa pidellä, tuntui molemmat eläimet nauttivan olostaan. Poni käveli pitkää, rentoa tyytyväistä käyntiä kaulaa alas venyttäen ja oli todella tyytyväisen oloinen. Oikein sydämeen meinasi sattua, kun oli niin ihanaa :D Keli oli mitä parhain, elukat nautti ja itsekin nautin tietenkin. Ehdottomasti tätä koitetaan toistekin. Tehtiin me jopa n. 6km lenkki kolmeen pekkaan ja siihen päälle se vajaa kilometri vain Röllin kanssa.

Mietin kyllä myös, että jos uskaltais ottaa Roosankin mukaan reissulle, ei tarveisi ehkä itse tehdä oikeastaan mitään etenemisen suhteen. Koirilla vaan on silloin ihan törkeä vauhti yleensä päällä kokoajan ja ovat todellapaljon hankalammin hallittavissa. Itse jos on jalkaisin, on meno vielä jotakuinkin järkevää, kun pystyy paremmin kontrolloimaan koirien menoa, mutta suksien kanssahan homma oli jo todella hullua.. eikä varmasti paljon vähempää hullua  olisi tuon potkukelkankaan kanssa - ellei jopa hullumpaa. Tosin potkukelkan jalaksilta pääsee aina alas jarruttamaan menoa.. noh. Voi olla, että kokeilen joskus jopa molempien koirien kanssa tätä, ja jos tekee taas ensin pienen harjoituslenkin, niin sittenhän voi aina ottaa "kunnon" lenkille poninkin messiin. Ihanaa vapaa-ajasta otetun hyödyn maksimointia :D

Naneilua

Oon tässä ponin kaa koittany vähän tehdä taas maastakäsin juttuja, mutta pitäis kyllä parantaa vähän tapojaan ja oikeasti miettiä, mitä on menossa tekeen ja mitä touhulta tahtoo.. mä nyt tuppaan muutenki oleen vähän fiiliksellä käyvä ja täten toiminta ei oo välttämättä erityisen johdonmukaista aina. Joka harmittaa aina viimeistään jälkikäteen. Olen nyt koittanut vähän lenkkien yhteydessä tehdä jotain väistöntapaisia ja keskittynyt taas vähän siihen, kuka johtaa ja kenen askelia seurataan.. poni pyrkii herkästi ottamaan aina ravipyrähdyksen, jolloin päätyisi mun edelle ja tätä ollaan nyt sitten yritetty hieman hillitä. Välillä on ihanaa, kun poni keskittyy ja kopioi aika kivasti omia askelluksiani, mutta sitten jos on jotain hässäkkää tai muuta katseltavaa ympärillä, niin se herkästi tuntuu unohtavan, että narunpäässä oli joku, joka koittaa pitää johdattajan toimen itsellään. Vapaanatyöskentelykin on käytännössä mahdotonta, kun tallilla on nyt niin pal koneja, et aina kaik tarhat täys hevosia, plus että useimmat tarhoista on niin isojakin, että hankaloittaisi toimintaa jos sinne pääsis. Liinan päässä ois tarkoitus kyllä mennä työskenteleen heti, kun siihen tulee mahdollisuus.

Selästäkäsinhän poni on ruvennut vähän kenkkuamaan välillä, jonka takia maastakäsittelyä on tullut taas lisättyä ohjelmaan aiempaa enemmän - heitän hetkeksi liikunnansaamisen (ponin kohdalta siis) syrjään ja keskitytään vähän enemmän näihin muihin juttuihin - joskin käydään kyllä silti myös lenkeillä niin selästä kuin kärryiltäkin. Mä olen niin malttamaton ja pidän kuitenkin tärkeänä ponille tulevia "kilometrejä", etten ihan täysin niiden kustannuksella voi koittaa näitä muita juttuja. En tiedä, stressaako ponia ratsastus itsessään vai jännittääkö se joitain paikkoja, kun tietyt paikat saavat sen käyttäytymään enemmän kuin pöljästi ja niistä ei meinaa päästä eteenpäin ilman tappelua, tai sitä, että itse jalkautuu. Muutoin poni kulkee korvat hörössä ja tuntuu tykkäävän, kun voi mennä eikä meinata.. noh, ehkä mä joskus saan tietää, johtuuko noi "tappelukohdat" jännityksestä, jostain meikäläisen stressistä vai mistä.

Tässä yks päivä oltiin lenkillä sillai, että Ilkka oli Roosan kanssa mukana. Me "leikittiin" ponin kanssa ja Ilkka ja Roosa treenaili myös hieman luoksetuloja ja seuraamisia sun muita siinä vapaan pörhellyksen lomassa. Sain ekat kerrat ponin tekeen "pohkeenväistöä" maastakäsin ja aika kivasti se seurasi muutenkin toimintaani, vaikkakin joka kerta kun Ilkka nosti kätensä maahanmenomerkiksi Roosalle, pysähtyi poni - jos vain oltiin siis Ilkan perässä.. sain ponin myös esittämään aika kivaa "koottua" laukkaa, kun juoksin sen kanssa ja pyysin laukalle. Se myös hiljensi varsin hiljaisesta äänimerkistä takaisin raville ja sitä kautta käyntiin ja olin oikein tyytyväinen. Ilkkakin testas ponia tällä lenkillä, vaikkei tietenkään pitkää aikaa selässä ollut, sen verran kuitenkin, että sain kuva-aineistoa siitä, että on selässä oltu.

Eilen kävin pitkästä aikaa myös ajolenkillä Nanin kanssa ja voi että, kuin tyytyväiseltä se vaikutti! Kuumahan sille plussakelillä tulee jo pelkästä liikunnanajatuksesta tossa karvassa, mutta eipä paljoa hikoaminen tuntunut häiritsevän. Ihan letkeästi ja rauhassa se kyllä malttoi kulkea, vaikka laukka olikin herkässä, mutta iloisella mielin. Hieman se jostain syystä pälyili kyllä muutamaa ravuria, jotka tuli ratsastajien kanssa vastaan ja haikaili niiden ja erään kärryjen kanssa vastaantulleen hevosen perään, mutta pääasiassa siis oikein kiva lenkki, pääasiassa hölkkää ja vähän reippaampaa ravia välissä, ei pistänyt missään nimessä hengästyttämään. Lenkin jälkeen kun pääsi kaikenlisäksi takaisin pihalle auringonpaisteeseen kavereiden kanssa, niin mikäs sen mukavampaa.

Mun on ollut tarkoitus aloittaa ponille naksutinkoulutuskin - kuvittelin aloittavani namistaluopumisen opettelun sen heppanamipussukan sisällön kanssa, joka meillä on pyörinyt tallissa. Ei se sitten ihan niin mennytkään, koska poni ei suostunut moista moskaa syömään.. eli tarveis muistaa tallillemennessä ottaa messiin jotai porkkanan-tai leivänpalasia, että sais käyntiin tän projektin. Tänään tuli myös vihdoin postissa mein Orbitlessit! Tosin totesin, että noi Hööksiltä ehkä 3,5v sitten ostamani ponikokoiset suitset lienee silti liian isot, ei niistä varmaan saa poskihihnoja niin lyhyelle, et vois käyttää Orbitlessien kaa :( Eli sit pitää vaan yhä tyytyä niihin shettis-kokoisiin mustiin suitsiin, mutta noissa Orbitlesseissä on ruskeat nahkaosat! Rasittavaa. Kattelin kyl, et Hööksil ois ruskeet ihan kivat suitset 33€ joista löytyis shettiskokoakin.. Saa nähdä. Tarvii päästä ensin testaan noita noiden suitsien kaa, ennenku tietää, pitääkö oikeasti ostaa uudet.

Koirat lihansyöjiksi

Jepulis, eli meillä tehtiin "täyskäännös", kun tympäännyin lopullisesti siihen, että Roosan vatsa oli nappuloita syödessä aina enempivähempi löysällä, eli selkeästikään ruoka ei sulanut ja imeytynyt kunnolla. Tehtiin sitten kertaheitolla vaihto raakaan ruokaan viime viikon maanantaina ja nyt ovat siis syöneet 1,5 viikkoa raakaa. Roosa, jonka maha on ennen vetäny täyskuralle pienestäkin luunpalasesta tai raa'asta, tuli kerrasta erinomaiseksi. Toki tässä voi vielä huonolla tuurilla takapakkia tulla, mutta tuon koiran suolisto ei ole koskaan toiminut yhtä hienosti kuin nyt. Ihan uskomatonta ja kuin hyvältä tuntuu itestäkin, että koira oikeasti _käyttää_ syömänsä ruuan. Toisaalta, miksi ihmeessä koiran piti elää melkein 3-vuotiaaksi asti, että omistaja järkiintyy..

Noh, Röllillä sen sijaan on nyt välillä hieman maha löysällä, mutta ihan satunnaisesti ja ihan vähän. Sen kanssa tarvii selkeästi ottaa rauhallisemmin, pitää ruokintaa yksinkertaisempana kuin mitä Roosan kanssa. Röllin kaa tosin ehkä vähän "innostuin" muutenkin liiaksi, kun se pääs melko luisevaks metsästyskauden lopussa ja täten pitäis saaha sille lihaa luiden päälle - joka on kyllä jo kohtalaisesti toteutunutkin, mutta vielä vois hieman massaa tulla, että ois just hyvä. Tää nyt oli vaan tällanen by the way-juttu.

Shoppailuvimmaa ja huonoa omaatuntoa

Mulla olis tällä hetkellä taas hirmu into ostaa kaikkea mahdollista, mutta (onneksi?) ei ole varaa toteuttaa kaikkea. Rahanpuutteen lisäksi ongelmana on, että varsinkaan itselle etsimiäni
varusteita ei tunnu löytyvän kivannäköisinä. Ponille nyt sentäs tuli vähän shopattua ja täällä odotellaan kuumeisesti Orbitlessien kotiutumista.. Onhan siitä sentäs jo pari päivää, kun ne tilasin :D Uudet, sopivat bootsit pitäis myös oikeasti jo saada, kohta alkaa liukkaat kelit. Noista isoista vain pitäis eka päästä eroon, että ois varaa.

Sitten näihin tuskitteluihin. Asia yksi, ponin kaviot on pitkät. Missä välissä ne on kasvanu! Ne on siis ihan törkeet. Kaikenlisäksi ne kerää. Tolkuttomat tilsat, kun on kunnon holvit, mihin tilsaa kerätä.. Onneksi appiukko lupasi lyhennellä ponin kanootteja lähipäivinä.

Asia kaksi onkin sitten ponin liikutukseen liittyvä ja oikeastaan samalla myös asia kolme :D Harmittaa että sairasteluiden ja muiden kiireiden takia poni on nyt liikkunut taas tosi harvakseltaan. Pari-kolme viimeviikkoa on mennyt taas jotakuinkin yhdellä liikutuskerralla viikkoon. Toivottavasti tämän asian suhteen saan tehtyä parannuksen. Vaikkakin nyt sitten paukahdin itse kipeäksi, kun jo ajattelin, että tällä viikolla sais nostettua liikutuskerrat takaisin 3-4x viikkoon. Saa nähdä.

Sitten liikutuksiin liittyen vielä. Poni on ruvennut hikoamaan kevyelläkin lenkillä ja nyt mietin, johtuuko se kunnon alenemisesta (menohaluja silti ois paljon reippaampiinkin lenkkeihin), ilmojen lämpenemisestä yhdistettynä ponimaiseen talvikarvaan vai stressistä! Periaatteessahan oletetuin syy ois lämpötila ja mahdollinen lievä kunnonaleneminen viimeaikaisen liikkumisen vähyyden takia. Mutta mitä jos se johtuukin stressistä? Poni tuppaa herkästi (toim. huom! vain ratsain) alkumatkasta pysähteleen ja pyrkii kääntyyn takaisin tai kenkkuilemaan. Sitten kun on päästy liikkeelle, niin poni painaltaisikin vain tukka putkella menemään. Tämän lisäksi erityisesti yksi tietty tienpätkä aiheuttaa alkupätkästänsä ponissa vastustelua. Sitä sitten miettii, että stressaako poni, vai eikö se luota minuun selästäkäsin? Mitä mun tarveis työstää maastakäsin, jos tämä johtuukin vain jonkunsortin luottamuspulasta? Miksi homma toimii kuitenkin kärryiltä (vaikkakaan tuota tiettyä tienpätkää ei oo kärryillä menty pohjasta johtuen, mutta esim. alkumatkan hankaluuksia ei ole)?

Pitäis kyl koittaa taas tehdä jotain suunnitelmia niin maastakäsittelyn kuin muidenkin juttujen suhteen. Mä vain olen maailman surkein suunnittelemaan asioita ja varsinkaan toteuttamaan niitä. Etenkin kun käytössä ei ole kenttää eikä pyöröaitauksua eikä usein edes tyhjää tarhaa, jolloin pitää mennä aina sen mukaan mitä on tarjolla. Eli useimmiten maastoon, kävellen, selästä tai kärryiltä. Tähän lisäksi jotain pientä maastakäsin ennen talliinmenoa.

Mlah. En tie. Tai sit vaan stressaan että poni stressais ja poni stressaa, ku mä stressaan etn se stressais :D

A blog with substance -tunnustus

Aika kiva, että jotkut jopa lukee mun blogeja, koska Kiukkusirkus sai yhden tunnustuksen ja nyt Pässinpäät saivat tällaisen toisenlaisen! Tämä tunnustus tuli Maryjanelta. Vaikka vähän hävettääkin, että viimeaikoina on ollut tarinapuolella hiljaista, kovasti olisi asiaa, mutta en keksi, miten saisin sen "paperille". Noh, jokatapauksessa, yritetään saada tämä tunnustus hoidettua!

Ideana tässä on, että tunnustuksen saanut antaa tunnustuksen eteenpäin kahdeksalle (8) blogille, ja kertoo samalla itsestään kahdeksan (8) asiaa. Ilmeisesti asiasta ei tarvitse varsinaisesti ilmoitella tunnustuksen saaneiden blogien kirjoittajille, joten kuinkahan monelta jää tämä pistämättä eteenpäin (jos muutenkaan intoa riittää).. noh, minä ainakin pistän hyvän kiertämään!

Asiat:

1. Olen aivan tolkuttoman rasittava itkupilli. Olin herkkis jo aiemminkin, mutta raskauksien myötä musta on tullut vaan pahempi.

2. Hermoissani olisi parantamisen varaa, etenkin harmittaa, kun tulee koirille helposti tiuskaistua, jos meinaa muutoin olla väsynyt tai muuta, niin miksi ihmeessä pitää purkaa asia koirille ärhentelyyn?

3. Rakastan herkuttelua ja leipoisinkin varmaan joka päivä jotakin, jos ei tarveisi ihan kaikkea aina itse syödä. Joo, syöhän Ilkka aina pienen palan jos jotain on leiponut, mutta ei se välitä ja jos aikoisin saada leipomukset tuhottuakin, en tahtoisi edes tietää kuin iso olisin plus että enhän mä jaksais muuta syödäkään :D

4. Teen asioita vähän kausiluontoisesti, joskus olen innostunut asiasta a ja tahdon puuhailla vain sitä, sitten kohta tulee asia b josta innostun ja sitten elämä on vain asiaa b ja asia a jää vähemmälle tai kokonaan pois - sitten jostain ilmestyy asia c joka tuntuukin tosi fantastiselta idealta jne. ärsyttävää näin omastakin mielestä, miksei voi olla pysyvästi innostunut jostain! No joo, ehkä ennemminkin, miksi sellaisen oikeasti pitkäjänteisen kiinnostuksen kohteen löytäminen on niin vaikeata?

5. Olen iltaihminen ja vihaan aamuja.

6. Elämä ilman elukoita ois aika vaikeata, olis ihan hirveätä saada joku tuomio esim. että lapsille kehkeytyis hirmuiset allergiat tai jotain ja eläimet pitäis laittaa poies. Vaikka niistä paljon harmaitakin hiuksia aiheutuu, niin on elämä kyllä niin paljon rikkaampaa, värikkäämpää ja mielekkäämpää, kun on nuo nelijalkaiset, joiden kanssa hassutella. Mä en osaa edes käydä kävelemässä ilman koiria, hetken ajan Ypäjältä valmistumisen jälkeen olin eläimetön, ja silloin oli kyllä tosi typerä fiilis - tuntu, että ihmiset kyttäs jos oli kävelees kauppaan tai jonnekin, että tyhmä tyttö, miks se yksin kävelee :D Ihan idiootti fiilis kulkea, jos ei ole koiraa messissä, kun ei puhuta siis kaupungilla "hengailusta".

7. Poden usein aikamoista koti-ikävää. Olisi mahtavaa muuttaa takaisin Lohjalle, mutta toistaiseksi ainakin elämä lienee täällä ja se täytyy hyväksyä. Ehkä sitten 90-vuotiaana? Suku vain on niin mahtavaa, että ikävä on - eikä seudussa muutenkaan mitään vikaa.

8. Musta on tulossa joku wannabee-ituhippi, ei mikään pahansorttinen hörhö, mutta lähinnä poneilun suhteen ja lisäksi tahtoisin aina vain ostaa luomua. Onneksi liha meillä on pääosin "luomua", kun suuri osa ruokiin päätyvästä lihasta on riistaa. Lisäksi tosin sitten syödään paljon  broileria.. mutta noh, ehkä mussa asuu vain jokin pieni ituhippi?

Blogit, joille itse annan tunnustuksen
Raudattomasti
Konnankoukkuja
Akseli-ruunan elämää (tää taitaa olla salattu?)
Prunella
Zenita Dar & co.
Rakkaudesta poneihin
Kennel Quietus
Shelttiveljekset

Pikakatsaus

Eilen Röllille saatiin kuudes rusakko kaadettua tälle "syksylle", sen lisäksi sillä oli hieno metsäjänisajo, joka tosin valitettavasti päättyi hukan tultua, eikä sitä saatu setvittyä. Kilometrejä sai jätkä allensa muistaakseni jotain parinkymmenen luokkaa.

Viimekertaiselta ajolenkiltä, tänään ei ollu näin huikea keli

Tänään olin Roosan kanssa poneilemassa, kärryteltiin kirpeässä tuulisäässä ja kerrankin olin laittanut Roosallekin gepsin kaulaan, kun on kiinnostanut, kuinka paljon pidempi matka sille kertyy poniin verraten. Ponille tuli matkaa 9-9,5km ja huippunopeus jäi tällä kertaa vissiin jonnekin 16km/h vauhteihin, mitä en kyllä ihmettele, sellaista tasaisenpaksua ravia kun mentiin suurin osa matkasta. Roosalle matkaa kertyi 13-13,5km, eli melkein puolta enemmän kuin ponille :D Yhdessä vaiheessa vilkaisin nopeutta, kun koira otti vauhtia lämpöisten ravurien perään taas todetakseen, että väärät kärryt.. tai jotain. Silloin oli nopeus 43km/h luokissa. Ihan hyvä lenkki, kaikki oltiin tyytyväisiä. Roosa näytti lumilampaalta, poni oli hionnut rinnuksen, kaulan ja pään lisäksi myös kupeilta ja takajalkojen välistäkin hieman, sai täten loimen niskaansa talliin, en oo kauhiasti loimitellut sitä yleensä, jos on ollut vain päästään/rinnuksistaan märkänä, ellei oo ollu oikein kylmä, mutta nyt ajattelin laittaa loimen avittaan kuivaamisessa ja ettei vilu tulis.