tiistai 24. kesäkuuta 2014

Lettipääponi



Vähän ehkä lihasta kaulaan (ylälinjaan) kaipailis.. :D





sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Riiviöitä laitumella


Joutsen.
Jep. Laitumen on vallanneet kolme mahdotonta kakaraa. Näpsimistä, pystyynhyppelyä, toisten kiusaamista, ihmisen näpsimistä, toisten näpsimistä, juoksentelua.. näpsiminen onkin sitten hieno juttu. Ilmeisesti kyseistä toimintaa on ruvennut esiintymään kun tämän "vieraan" tamman osaomistaja on käynyt kaikessa viisaudessaan syöttelemässä leipää näille rasavilleille. Nyt sitten näpsitään kokoajan ja laitumella kolmen koplan kanssa oleminen ei olekaan ihan pelkkää juhlaa.

Kävin nyt kuitenkin sen verran, että totuteltiin "suitsiin" vähäsen, nostelin jalat ja välillä vähän innostin varsoja juoksemaan, että olisi saanut kuvia. Ja olisihan sitä saanut, jos en olisi ollut se ainoa kamerakäsi paikalla. Eli alla oleva "Jiihaa!"-kuva on paras, mitä sain hitaalla puhelimella, kun varsat katosivat kaukaisuuteen laukkapyrähdyksiensä kanssa. Lili on myös aivan älyttömän tunkeileva, joten otin sitten enemmänkin sen kanssa pieniä väistämisharjoituksia ja peruutuksia.





Vähän vain puren siuta persiistä, niin jos löytyis sit tekemistä.

Jiihaa!