Poninihmettelijöitä

Kaverit kävi tänään kattomassa Astaa (noh, Juttahan sen mun kanssa kävi hakemassa, mutta mukana oli kaksi uteliasta, jotka eivät ole vielä livenä nähneet) ja samalla sitten sain kokeiltua tuota modaamaani shettiskoon riimua - ja nyt se oli jopa ihan hyvä! Otettiin pieni talliin, kun oli kerrankin kuiva ja pääsi vähän harjaamaankin. Oli nyt rauhallisemman oloinen, mutta toisaalta, myös ruokintapalvelu toimi, kun Pinja ja Senja heti ekana innolla hakees heiniä toiselle, olipahan sitten tekemistä ponillakin. Harjasin lähinnä kaulasta ja selästä + kyljet, takajalkojen kanssa oli melko kipakkana, kun edes kinnertä lähestyi ja mentiin useampikin voltti potkien (noh, Asta vain potki), kun totuteltiin pikkuhiljaa ja harja irtosi jalasta vasta kun poni seisoi neljällä jalalla. Eli kyllä kaiken tuon rauhallisuuden ja lievän ujouden takana piilee myös kipakkuus!

Kun heinät oli jotakuinkin syötynä, mentiin saattamaan kaverit autollensa ja jatkettiin siitä sitten sama lenkki, kun viimeksi tehtiin, eli puutarhan ympäri, mutta vain toiseen suuntaan. Todella hienosti ainakin tuo lenkki menee ilman suurempia jännityksiä. Yksi spurtti tuli matkaan, kun katseltiin tiellä naapuritarhojen hevosia ja Severin saadessa spurttikohtauksen sävähti Astakin juoksemaan, mutta pysähtyi kauniisti, kun narusta loppui pituus - taluttelin sitä aika pitkällä narulla, niin oli ehkä metrin verran tilaa hypätä eteenpäin ennenkuin rupesi kiristymään. (tai no, pari metriä, koska poni oli "takamaastossa" lähtiessään). Parit peruutukset otin vielä ennen tarhaanlaskemista ja sitten tarhassa vielä vähän rapsuttelin kaulantyvestä ja rinnasta ja voi että kun tuntui kutiavan.

Jatkossa siis keskityttäneen pikkuhiljaa tuohon jalkojen koskemisen siedättymiseen, että sitten uskaltaa ruveta ottaan lapsiakin mukaan harjailemaan - niin kauan kun jalat ovat herkkä paikka, ei oikein viitsi, kun eivät nuo vielä osaa väistää.

 Ai niin, Rölli oli metsällä, kilometrejä 25-30 ja kolme eri rusakkoajoa, joista yksi saatiin, yhtä ammuttiin, mutta ei sitten saatu - sitä käytiin vielä varuuksi Roosankin kanssa etsimässä, muttei löytynyt, niin ei löytynyt. Hyvä päivä siis!

Lomatouhuja

N - Y - T..

Röllikin on päässyt kuupan kahleista ja ollut jo kahtena päivänä mukana lenkillä muiden koirien kanssa ja lisäksi pääsi tänään metsälle, kun mies huomasi, että sehän on jo täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Haava parani todella nopeasti ja kertaakaan ei ole kotona tarvinnut kipulääkettä edes antaa. Rölli on ollut reipas ja ylienerginen vähemmän liikunnan takia, mutta voi kuinka se oli aattona ja eilen tyytyväinen, kun pääsi akkojen kanssa remuamaan metsään!

.. NYT!

Aattona tein koirien kanssa ehkä n. 4km lenkin ja eilen mentiin Ilkan kanssa n. 6km lenkki (josta Ilkka joutui kantaan mua puolisen kilsaa suon ylitse..). Empiiristen tutkapannalla suoritettujen kokeiden perusteella Likka kulkee vapaanaollessaan noin kaksinkertaisen matkan ja Rölli sekä Roosa keskimäärin kolminkertaisen matkan kuin mitä ihminen. Eli koiratkin saivat varmasti ihan kohtalaisesti lenkkiä, vaikka itse tuppaan noilla metsälenkeillä hissuksiin kulkeakin - ihan juurikin, että koirat ehtivät kanssa menemään ja touhuamaan riittävästi. Etenkin kunnonkohottaja (Likka) ja sairaslomalta palaava (Rölli) - ja toisaalta, älyttömän hyvää tekee Roosalle, jonka kuntoa ajetaan pikkuhiljaa taas pienemmälle, sen osalta kun on tämän metsästyskauden hommat jo aikaa sitten olleet tehtynä.

Astan kanssa olen uskaltanut tehdä jotain pientä myös! Harmittaa niin paljon, ettei ole kuvaajaa mukana ja toisaalta, että vettä tulee kokoajan ja kuvaussää olisi kuitenkin ihan kökkö.. tahtoisin kuitenkin meistä jotain yhteiskuviakin. Aattona kävin sen kanssa seurustelemassa tarhassa vähän silitellen, otin ihan muutaman pienen peruutuksenkin - tai lähinnä painonsiirron taaemmas. Fiksu tyttö tuntuu olevan!

Sakke suolla ja Rölli lenkin lopussa juuri ennen kiinniottoa.

Eilen kun menin tarhalle narun kanssa, tuli Asta jo minua vastaan portille! En tiedä, toivoiko se pääsevänsä vesisateesta jo sisälle, vai halusiko tulla luokseni, mutta tuli kuitenkin! Hääsin lämppärivarsat vähän kauemmas, kun ne tuppaavat yhä vähän sorsimaan pienempäänsä ja rapsuttelin ensin hetken aikaa Astaa, ennenkuin laitoin narun kiinni ja ohjasin meidät tarhan ulkopuolelle. Pieni oli varsin rauhallinen yhtä kaikki ja otinkin ihan ensimmäisenä tarhan ulkopuolella taas pienen "tutun" jutun, eli vähän peruutusta, tällä kertaa kokonaisen askeleen verran. Tulee kyllä todella herkästi. Lähdettiin sitten kiertämään puutarhan ympäri kiekka, josta pääsee takaisin tallipihalle, Asta käveli varsin tyynenä, mutta annoin sen seisahtua välillä miettimään ja mentiin sen tahdissa täysin. Tarhojen vierellä otettiin vielä muutama pysähdys minunkin aloitteestani, mutta kun mentiin jännemmille alueille - eli pois hevosten luota - annoin pienen valita tahdin. Ihan hirmuisesti ei tuntunut jännitystä olevan ilmassa, joskin pari kertaa piti vähän hirnumalla tarkistaa, että kaverit ovat yhä lähistöllä. Käytiin tallissakin vähän, mutta koska siellä ei ollut muita hevosia, meinasi Astaa alkaa hermostuttamaan ja pienen hetken "seisomisen" jälkeen päätin että mennään takaisin pihalle ja tarhaan, kun siellä tamma on rennompi. Tarhassa päästin Astan narusta irti ja se jäi siihen portille mun kanssa oleskelemaan. Joten me vain oltiin. Pari kertaa sain vähän ohjata lämpösiä taas kauemmas kummastelemasta, mutta aika kivasti me hengattiin, välillä vähän rapsutin sään ympärystöstä ja lavoista ja selkeästi vähän kutittikin, kun rupesi ylähuuli ja pää heilumaan <3 Kun sitten lähdin tarhasta katsomaan, olisiko kahviaika, lähti Astakin portilta hamuilemaan yhtä heinäkasaa.

Aloitellaan varovasti

Oli tänään ajatuksena ottaa Asta tarhasta ja käydä harjaamassa sitä vähän sisällä ja sitten tehdä pien lenkki (eli toista kautta pihan "takaa" tarhalle) ennenkuin palautan takaisin tarhaan. Sitten tuli kaatosade ja vesitti miun harjailuhaaveet, kun en viitsinyt märkää ponia ruveta sukimaan, pelkään kuitenkin että karva kastuu sitten herkemmällä pohjaan asti. Kävin sitten ensin sovittamassa uutta riimua (pienellä modaamisella siitä saa sopivan kokoisen..) ja sillä aikaa vauvat saivatkin päiväheinät tarhalle, joten lähdin Likan ja Roosan kanssa lenkille - koska olin jo valmiiksi varsin märkä.

Lenkiltä palattuamme nappasin narun mukaani ja menin tarhaan hetkeksi seurustelemaan. Sivelin vähän kädellä kaulaa, selkää, kylkiä ja jalkoja, välillä Asta pyrki hieman poistumaan paikalta ja etujalkojen kanssa sitä kiukutti. Otettiin myös muutama peruutuksen alkeisharjoitus, joista kahdella ensimmäisellä kerralla sain jo aika laajalla liikkeellä heiluttaa narua, ennenkuin tuli pienikin liike taaksepäin. Kolmannella kerralla tamma ei enää kamalasti nostanut päätään, vaikka silloinkin sain aikalailla vielä heilutella. Neljännellä kerralla reaktio tuli jo hyvinkin pian ja siirryinkin hetkeksi rapsuttamaan säästä ja päästin Astan takaisin ruokailemaan. Pariin otteeseen sain ajaa muita varsoja pois, mutta ainakin tällä kertaa ne aika nopeasti totesivat, että joko ei tapahdu mitään mielenkiinnostavaa tai sitten ymmärsivät yskän, ettei niitä kaivata.

Tästä se lähtee :) Oli ihanaa tehdä edes jotain! Tosin tallissa kun kävin katselemassa tamman ruokakupin ja lisäämässä chian siemeniä (ei näytä kaurat ihan kamalasit maistuvan näköjään, outo poni!), mietin, että miksi Astaa kiukutti ja tajusin, että olin jostain syystä itse todella varovainen siinä kun sitä sivelin ympäriinsä ja varmaan tästäkin syystä pieni ajatteli, että mua voi vähän pomottaa. Täytyy muistaa olla itsevarmempi ensi kerralla, etenkin kun tuo nyt vaikuttaa olevan hyvin rauhallinen ja ehkä jopa hieman ujo..

Henkilökohtainen jouluni

Traikussa, tässä vaiheessa vielä rauhallisesti

Tänään on mun henkilökohtainen jouluni, koska sain vihdoin vauvaponin kotiin. Ensin kävin aamusta hakeen koirille nenäpunkkilääkkeitä, sitten sainkin jo kiiruhtaa kaverin tykö ja aloitettiin jännittävä matka Hämeenlinnaa kohden. Oltiin ajoissa paikalla ja kahvit haettuamme bongattiin, että paikalle ajeli toinenkin hevoskoppi ja kurvattiin sitten toiselle puolelle parkkista toisen viereen, oletuksena, että siinä oli toinen poninhakija. Olihan se. Itse olin yllättävän rentona, vain pieni etova olo kurkunpäässä, muttei mitään muuta jännityksen oireita o_O Kaikenlisäksi kuljettaja oli 45min myöhemmin paikalla kuin mitä oli olettanut, enkä ehtinyt vielä edes stressaamaan, että mua on sittenkin huiputettu :D

Vähän rupesi kyllä siinä vaiheessa jänskäämään, kun avattiin traikusta takasilta ja odotettiin kun Owen Jones availi kuljetusrekkaansa ponien kyydistäpurkua varten. Asta oli sitten siinä ensimmäisenä ja oli vähän sitä mieltä, ettei tahdo pois kyydistä. Kun se sitten saatiin minun taluttamana ja Owenin työntämänä maahan, käveli se muina tyttöinä suoraan traileriin perässäni ilman mitään epäilyksiä. Mahtavaa! No, siihen se mahtavuus hetkeksi sitten jäikin, koska lastaussillan noston jälkeen neiti totesi et WTF mikä mesta tä on ja rupes vähän riekkuun. Lopulta se sai jossain vaiheessa itsensä jo etupuomin päälle, josta Owen sai kaverini kanssa sen "nostettua" alas. Sitten saatiinkin toiselta poninhakijalta halvalla kaulapanta ja hän vielä sitoi Astan sillä kiinni. Ryske jatkui, mutta loppui heti kun päästiin matkaan - ajattelin jo, että onkohan siellä pienellä niskat nurin. Ei ollut, tallille päästessä katsottiin, että kaulapannasta se oli kyllä onnistunut pääsemään eroon, mutta mutta oli muutoin ihan rauhallisen oloinen, heiniäkin oli vähän nyppinyt. Trailerista poistuminen vaati pientä suostuttelua, kun peruuttaen tahdottiin se tehdä, mutta kyllä sieltä lopulta pois päästiin. Ensimmäinen asia mitä pieni näki, oli tiellä treeniä vetävät ravurit ja ilme oli vähän villi. Pienen hirnahduksen jälkeen kun sai vastauksia, lähti kyllä reippaasti kävelemään kohti tallia.

Uudessa kodissa kävelyllä

Asta pääsi ensin tutustumaan karsinaansa ja totesi että jee, vettä! Oli myös kiva huomata, että se ylettyi vesikupille itse ja osasi kaikenlisäksi käyttää sitä! Sitten pienen hirnumisen jälkeen se tajusi, että sillä on iso ikkuna, mistä katsella tallin takana tarhaavia hevosia, ja sinne se sitten oikeastaan jumittui, ikkunan luo. Annoin sille hieman rauhaa ja lähdin koirien kanssa tekeen pienen lenkin, jonka jälkeen tungin konkkaronkan tarhaan ja menin katselemaan, mitäs neiti meinaa. Siellä se vieläkin katseli ulkoilevia hevosia, mutta tuli kyllä nopeasti morjestamaan, kun menin karsinaan. Sitten palasi taas ikkunan ääreen. Mentiin vähän kävelemään ulos, että pieni saa verrytellä jäseniään, tänään kun ei vielä päässyt muiden varsojen kanssa tarhaan, se sitten huomenna. Mentiin ensin tyhjään tarhaan kävelemään ja mentiin ihan Astan vauhdissa, välillä pysähdyttiin hirnumaan ja katsomaan naapuritarhojen hevosia, ja sitten taas vähän käveltiin. Ihan hirmu kauniisti käyttäytyi! Muutaman kerran koitti vähän pyrähtää, kun lähdettiin katselemaan tallipihaa ja hetkeksi hevoset poistui näkyvistä, mutta sitten taas kulki tosi nätisti. Käytiin katselemassa tulevaa tarhaa ja siellä olevia kavereita, ja pyörittiin muutenkin siksakkia tallin lähiympäristössä - ja mentiin takaisin sisälle sitten kun poni rupesi rentoutumaan. Tallissa laitoin sille vähän heiniä naaman eteen ja Isto oli laittanut kourallisen kauroja, vähän kivennäistä ja pari porkkananpalaa.

Kävin vielä toisen pienen kävelyn koirien kanssa ja sen aikana muistin ostamani chian siemenet, joita kävin lisäämässä Astan kuppiin vielä ennen kotiinlähtöä. Siellä se jo söi ihan rauhallisen oloisena heiniään, kun tallissa oli ajohevoset otettuna sisälle. Huomenna sitten taas katsomaan, miten kavereihin tutustuminen menee..

Ihana <3

En keksinyt järkevää otsikkoa.. olkoot siis toistaiseksi ilman. Kävin tänään Roosan ja Likan kanssa maalla vähän lenkkeilemässä ja reenimässä narussakävelyä vähän molemmille. Ensin ajattelin, etten Likkaa uskalla irti päästää, koska se on niin ulalla kaikesta (lue alhaalta kursivoitu, eilen avauduin yhellä foorumilla), mutta muutaman luoksetuloharjoituksen jälkeen totesin, että eiköhän se messissä pysy. Ja pysyihän se. Voi sitä koiran riemua, kun pääsee pitkästä aikaa oikein kunnolla verryttelemään jäseniään metsään! Mentiin melkein tunnin verran metsässä ja koirat aina välillä ryskäsivät joko peräkkäin tai kumpikin omasta suunnastaan näkyviltä. Todella hyvä mieli, kun näkee, kuinka koiratkin nauttii.

Lenkin jälkeen annoin apinoiden pööpöillä vielä tallin pihalla, kun kuivitin Astalle karsinan, pesin vesi- ja ruokakipot, asensin suolakiveä, kuskasin kamoja jne. Voi tätä jännitystä, huomenna sen pitäis olla totta!

Alla vielä kaksi kuvaa metsästä, katsokaa noita hymyjä :D

 (etsi toisesta kuvasta kaksi koiraa.. ihanaa, kun muistaa melkein ottaa sen kameran mukaan!)

Meillä on hoidossa veljelleni "rescuena" (lähipiiristä) päätynyt koira, kun veli perheineen lähti jouluksi Lappiin eikä matkoja varatessa tästä yllättävästä perheenlisäyksestä tietenkään tiedetty. Koira on tuttu sekä koko mein perheen ihmis- että koiraväestölle. Kohtalaisen hermostunut ja läheisriippuvainen, arvattavaksi vain jää, kuinka paljon on kiinni koiran omasta luonteesta ja kuinka paljon sen saamasta kohtelusta. Omistajastaan koira on nyt ollut erossa n. kaksi viikkoa, eli kaikki tämä uusi elämä on sille vielä hyvin uutta, jonka lisäksi veljeni on sille ollut tuntemattomampi henkilö kuin esimerkiksi minä.

Mutta joo, nyt se on täällä ens viikon lauantaille asti ja mulla ois projektina saada siitä vähän järkevämmin käyttäytyvä. Etenkin hihnassa. Kaikenlisäksi mun täytyy huomen soittaa ell et laittaa tolleki nenäpunkkikuurin - mein koirat sai just viimeviikolla vikat lääkkeensä ja toi tuhisee liian tutusti - se myös oli meillä kylässä nenäpunkkikuuria edeltävän viikonlopun, jolloin epäilemättä (viimeistään) saanut tartunnan. Jei. Oon ennen pystynyt kohtalaisen sulavasti käyttään sen lenkillä mein koirien kaa yhtä aikaa, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta, se on jotenkin niin pinkeenä, jonka lisäksi se ei osaa kävellä tien reunassa.. eikä meillä ole kävelytietä, mutta kohtalaisesti liikennöity autotie kyseessä. Kokeilin myös, josko onnistuis pelkästään Roosan kanssa, mutta ei, mua veettiin (tai ehkä paremminkin nyittiin) kuin märkää rättiä ja useamman kerran oli lähellä, etten päätynyt ojaan koiran perässä. Noh, päivä meni kivasti, kun akat oli tarhassa ja Rölli (joka kävi tänään eläinlääkärillä hyvästelemässä sukukalleutensa) sisällä heräilemässä. Myös ilta, kun kaikki koirat oli yhdessä sisällä, meni kyllä hyvin. Nyt käytin koirat sitten iltapissalla niin, että vein eka omat ja sitten erikseen Likan, ihan tarkoituksena, että nyt ruvetaan reeniin järkevää kävelyä. Laitoin Röllin solkipannan, kun Likalla itsellään on puolikuristava. Nappuloita ois saanu vaan tankata taskuun (mutta ne taitaa olla autossa..?), kun niitä olikin sitten enää muutama ja täten ainakaan ruokapalkkaaminen onnistui harvakseltaan. Ei sillä, että nyt mitään isoa kiekkaa ois tehty ees. Mutta se toimi, ainakin tällä lenkillä. Hyvin nopeasti oppi tarjoaan matkan tyssähdettyä kontaktia ja kävi morjestamassa palkan toivossa. Toivottavasti jatkuis myös näin.. turha toivo? Huomenna ois tarkoitus mennä maalle lenkille Roosan ja Likan kanssa ja ois hienoa, jos vois Likan päästää vapaaksi. Entisessä tilanteessaan oisin voinutkin sen tehdä, mutta tuo koira on nyt vaan selkeästi ihan pihalla  :|  

Mä todella toivon, että sen sielunmaisema rauhottuis tässä ja se hokais, että jatkossa käsittely on asiallista ja ruokaa sekä vettä on tarjolla säännöllisesti. Lopettais ehkä jopa pöydiltä varastelun? Pitäisin sen mielelläni meilläkin, mutta toisaalta broidin luona se saa olla ainoa koira ja opettaa niille vähän koiraelämää (molemmat on kyl kasvaneet koirallisissa kodeissa, ja koiraa haaveilleet, mutteivät oo uskaltaneet hankkia) - ja toivottavasti kotiutuu ihanasti ja saa sitten jossain vaiheessa kaverikseen pennun, kun uusi perhe huomaa, ettei koiran kanssa eläminen niin vaikeata olekaan! Mä olen niin pettynyt ja katkera, että tuon koiran elämä meni sellaiseksi kun se ilmeisesti meni. Se kun on äärettömän kiltti ja ystävällinen eläin, eikä ollenkaan kova siinä mielessä, kuin rotuisensa usein ovat. Rumahan tuo on kuin perkele, mutta sisältä täyttä kultaa. On myös tavattoman turhauttavaa ajatella, ettei ole itse nähnyt sitä, ettei koiralla ole kaikki asiat olleet välttämättä omistajansa kanssa reilassa. On vain typeränä aatellut, että se nyt vain on tollanen vähän hermostunut, ärsyttävä pöydiltäsyöjä. Mutta ole itse rauhallinen jos kuri on välillä hyvinkin rajua ja vielä pahempi, kun omistaja on kännissä - tai ole itse varastamatta ruokaa pöydältä, jos et voi luottaa siihen, että joka ilta se ruoka löytyy sieltä kupista.  :cry:  Ja mä olen ollut tyhmä enkä ole nähnyt tätä. Ei tuo koskaan ole liian laiha ollut, välillä hyvin hoikka kyllä, mutta ei laiha. Tänäänkin se ressukka tais vähän säikähtää (olin kynsiä just trimmaamassa siltä), kun Ilkka ärähti Roosalle vähän kovemmin jostain, kun ei ekalla kerralla menny viesti perille. Huoh. Toivottavasti elämä voittaa, jos niin nyt voi tällaisessa sanoa..

Kivaa, lisää kivaa ja vielä vähän kivaa (vika tosin ei välttisti Röllin mielestä?)

Kivaa #1

Kävin perjantaina "taas" koirien kanssa lenkillä niin, että sai Röllikin olla vapaana. Oli tälläkin kertaa myös anoppilan koira Sakke mukana meidän koirien lisäksi. Ensimmäiset 200 metriä meni kivasti ja sen jälkee olinkin varma, etten näe yhtäkään koiraa enää ikinä :D Jäin vielä odottelemaan puuhun nojaillen, kun en viitsinyt tieltä metsään lähteä ennenkuin koirat on jotakuinkin selvillä siitä, ettei mennäkään vain ko. tietä pitkin.. viitisen minuuttia sain huudella Roosaa ja Sakkea, kunnes ensimmäisenä Rölli saapui paikalle (juur hetki sitä ennen oli Röllin ajohaukku hävinnyt jonnekin kaukaisuuteen ja menetin toivoni sen osalta). Nappasin sen varuuksi narun päähän, että jos sitä sitten lähteekin takasin anoppilaan, oletin Saken ainakin palanneen kotio ja kait se Roosakin sitten sinne. Noh, kohta tuli Roosakin sitten luokse ja päätin jatkaa matkaa, joten päästin Röllin taas uudelleen vapaaksi.

Matkaan lähdettyämme Sakkekin liittyi jostain takaisin seuraan ja aina välillä oli yksi tai useampi koira näkösällä, useimmiten ei. Välillä havahduin, että on mennyt taas monta minuuttia ilman, että koiria on näkynyt.. aina ne kuitenkin jostain taas ryskäsivät ohitse. Pienen huonon videonpätkänkin otin kohdassa, missä tultiin metsästä vanhalle metsäautotielle ja ennenkuin siitä jatkettiin toisen puolen metsikköön. Rölli tuli kokoajan ihanasti messissä, vaikkei tällä kertaa ajanutkaan Roosaa samalla tavalla kuin ekalla yhteislenkillämme. Vähän jännäs, et miten se pysyy mukana, mutta niin sekin vain sitten hömpsötti koiramaisia juttuja, haisteli, leikki ja tutkaili, ilman, että oli kuitenkaan sennäköinen, että töissähän tässä ollaaan. Osaisikohan se vähän yhdistää pannatta kulkemisen ja toisten koirien kaa pöhötyksen siihen, että ei olla metsällä? Toivottavasti - ja toivottavasti näitä lenkkejä tulee jatkossakin tehtyä! Ihanasti sain napattua koirat hanskaan taas halutessani ja "kylää" lähestyessämme, ilman mitään ongelmia. Ihan mahtavaa! Tällaista olen kaivannut.

Kivaa #2

Asta on eilen lastattu kyytiin ja on matkalla Suomeen. Oli kuulemma kävellyt hienosti autoon ja jäänyt sinne seisomaan kuin vanha konkari. Toivottavasti jatkossakin matkansa sujuu rauhallisissa merkeissä ja ilman suurempia stressejä. Huomenna menen käymään tallilla katsomassa tulevaa karsinaa, viemässä suolakiven ja chiansiemenet.. saa nähdä mitä appiukko sanoo ne nähdessään :D Torstaina ilmeisesti aamupäivästä käydään sitten poni noukkiis Hämeenlinnasta kyytiin ja kuskataan sen kotimatkan viimeinen n. tunnin pätkä <3

Kivaa #3 (?)

Nyt on Rölli päässyt eroon ylimääräisestä painolastista ja kivekset on jääneet eläinlääkärin hellään huomaan.. tuolla se vähän jo vaihtoi asentoa töttörö päässään ja mä käyn välillä laittamassa vilttiä paremmin päälle, että pysyy lämpimänä. Kauhian nopea toimitus tuollainen kastraatio on, olin jo valmistautunut että meen Sukulaan lenkille Roosan ja Likan (broidin koira, joka meillä hoidossa joulun yli) kanssa.. en sit mennykään, vaan kävin vaan kotona heivaamassa akat tarhaan ja hakees takaluukkuun peitot ja pyyhkeet pehmikkeeksi ja lämmikkeeksi.

Elämän käsittämättömyyksiä

Olen koettanut tässä ensimmäistä kertaa elämässäni vähän tutustua hevostalli.netin foorumeihin laajemmin, aiemmin kun on tullut luettua lähinnä virtuaali- ja kasvatuspuolta. En tiedä mitä odotin, koska nuo alueet joita ennenkin olen lueskellut, on jo ollut niin täynnä käsittämätöntä paskaa ja loanheittoa, että huhhuh. Loput alueet tuntuisivat olevan täynnä vain entistä kamalampaa käytöstä kanssaeläjiä kohtaan, ja onhan se tiedossa ollut, että ht.net on myös mahtava provomesta.

Täten ei pysty kuin ihmettelemään, kuinka joku viitsii sinne mitään edes kirjoittaa. Koskaan et tiedä, onko aloittaja tosissaan, niin uskomattomia asioita välillä läpikäydään ja varmasti osa näistä uskomattomimmistakin on kuitenkin enempivähempi "tositilanteita". Sen lisäksi suurin osa vastaajista keskittyy vain aloittajan lyttäämiseen, oli aihe mikä tahansa ja viesti millainen tahansa. Joku saattaa koettaa auttaakin tai vastaa asiallisesti, vain saadakseen itsekin melkoisen ryöpyn kaikenmaailman persrei'iltä. Harva kirjoittaa omalla nimimerkillään, ja se on kyllä enemmän kuin ymmärrettävää. En itsekään haluaisin tulla tunnistetuksi tyypiksi x, jos ihmiset vetävätkin asiani provoksi tai muuten lekkeriksi (niinkuin varmasti tekisivät) - tai en haluaisi tulla tunnistetuksi siksi noloksi, joka luulee provoa tositilanteeksi koettaen auttaa asiassa tai muuten vain kommentoiden/oman kokemuksen asiasta esilletuoden.

Mikä ihme saa ihmisen käyttäytymään niin julmettuman huonosti? Miksi pitää olla ilkeä ja toisaalta, miksi pitää yllyttää muita keksimällä mitä erikoisempia tilanteita provomielessä? Olenko mä vain totaalisen maalainen ja emotionaalisesti huippuunsaviritetty mielensäpahoittaja, etten siksi voi käsittää tätä asennetta?

Kaiken paskan lisäksi tulee mielipaha myös sen puolesta, mitä kaikkea ihmisten hevoset joutuvat (mahdollisesti, koska pakkohan kaikkein provoammissakin kirjoituksissa on olla jonkinsortin hippunen ihmisen tosiajatuksia taustalla) kestämään omistajiensa ja hoitajiensa takia, sekä asuintallinsa henkilökunnan johdosta. Käsittämättömiä asioita tunnutaan pitävän normaalina. Käsittämättömän vähän tunnutaan tiedostavan, että hevonen on herkkä eläin, joka oikeasti tuntee sen kärpäsenkin ihollaan. Tunnutaan olettavan, että hevosella on sisäsyntyisesti tiedossa asiat, joiden mukaan sen oletetaan toimivan. Ainoa vain, että jokaisella ihmisellä on oma käsityksensä siitä, miten hevosen tulisi toimia ja mitä sen tulisi kestää. Sen lisäksi, että kaikki hevoset tunnutaan luokittelevan joko hulluiksi, luokitellaan useimmat niiden kanssa toimijat osaamattomiksi. Jos erehdyt ilmaisemaan mitään "pehmeämpiin" tapoihin liittyvää, olet kukkahattutäti ja hevosesi mamman mussukka, joka saa tehdä mitä vain ja on taas vaarallinen ja hullu. Jos käytät kovaa kättä, olet itse hullu (joskaan silti sinua ei pidetä väkivaltaisena hevosta kohtaan..) ja teet hulluja hevosia.

Olisiko kaikki tämä epämääräinen (tai ainakin iso osa siitä?) toisten haukkuminen, ärsyttäminen, mollaaminen ja vähättely, jopa syyttely vältettävissä vain sillä, että olisi foorumi, jonne joudut kirjautumaan? Vai saako näitä älyn riemuvoittoja millään kuriin? Tuskin.. ainahan voi luoda tuplatunnuksia? Onko missään keskustelupalstaa, jossa voisi puhua asiallisesti eri aiheista? Muutoin kuin Facebookissa, jossa keskustelut syrjäyttävät toisiaan nopeata tahtia ja sen tietyn keskustelun uudelleenlöytäminen voi olla hankalaa.

Koiria

Hankala otsikoida. Meillä on koirat nenäpunkkikuurilla (tai no, milbemax-kuurilla nenäpunkkia vastaan), kun Röllin toiminta metsällä oli aivan ala-arvoista tuossa hetki sitten - pitkin syksyä mennyt vain huonommaksi ja huonommaksi. Koirat myös molemmat harrastivat reverse sneezingiä ja varsinkin tuo seisojankuvatus hieroi nenäänsä monasti niin ulkona kuin sisälläkin maahan/mattoon. Nyt on Rölli päässyt tositoimiin ja toiminut ihan erilailla, kun 2/3 tablettia on otettuna, itsepäisyyspäivänä sille saatiin pupu nurin ja muutenkin oli toiminut hienosti. Tänään oli taas useampi ajo ja kaksi kettuakin pistetty liikkeelle - joskin Rölli ajoi juuri sitä "väärää", kun pojat toisen saivat kaadetuksi heti lähtökuoppiinsa, Röllin ajamakin kävi likellä yhtä ampujaa, mutta karkottui kiitos radiopuhelimen.. noh, pääsi Rölli sitten ajon päätteeksi katsomaan ammuttua kettua, jos vähän vahvistuisi se, että kettu on sallittu.

Tuossa viikko takaperin oli kyllä mahtavaa, kun kävin meidän koirien ja anoppilan koiran kanssa metsässä lenkillä ja kaikki kolme koiraa touhusivat vapaana. Kuinka mahtavaa on hei käydä lenkillä sillai, että voi pitää koirat vapaana ja (uskaltaa) luottaa siihen, ettei ne (ehkä) lähde mihinkään (verrattain) kauas! Kyllähän Roosa ja Rölli useaman sadan metrin lenkkejä/suunta tekivät ja pyörivät pääsääntöisesti jossain näkökentän ulkopuolella, mutta kokoajan kuitenkin pysyttelivät messissä. Itse liikuksin rauhaksiin ryteikössä, että koirat saavat vetää mahdollisimman pitkän lenkin. Sakke pysytteli enimmäkseen vähän lähempänä, mutta välillä sekin meni joukon jatkona intopiukeana. Olisi saanut niin mahtavia kuviakin kolmikosta, etenkin kun ne suonlaidalla jotain hajuja kolmissaan mietiskelivät kevyessä lumisateessa <3 Olisi hienoa, jos moiselle lenkille uskaltais toistekin lähteä. Saa nähdä. Ehkä jokin sateinen talvipäivä, kun on koko yönkin sadellut ja oletusarvona on, ettei jälkiä ole paljoakaan löydettävänä. Jos uskaltaisi silloin luottaa, että Rölli pysyttelee vain Roosan jäljillä ja keskittyy sen ajamiseen :D

Ai niin, ja nyt kun Rölli todistettavasti taas ajaa, niin täytyy varailla sille aika pallienpoistoon. Sitähän ei keväällä metsästyskauden loputtua uskallettu sitten lopulta kastroida, koska meitä peloteltiin että riistainto voi lopahtaa ja kun siinä ois ollu pitkä lomakausi metsästyshommista, niin sitten mietittiin, että jos se epäkiinnostuu riistasta kontaktien puutteen takia, jätetään homma syyskaudelle. Siinä vaiheessa oli siis tarkoitus varailla aikaa, kun saadaan sille kaato/pari nenän alle ja täten tiedetään ainakin sen muistavan työsarkansa. Sitten olikin syksyinen nenäpunkkiepisodi, joka vain venytti ja venytti asioita. Nyt sitten kun kaatoja on saatu (jos nyt ajatellaan tuo kettukin kaatona), niin olisi täten aika varata kyläily lekurin luo.

Mä olen myös päättänyt kehittää pakkomielteen uudesta rodusta. Tai siis, sen lisäksi/sen sijaan, että haluan itselleni harrastuskoiraksi mittelin/mudin/picardienpaimenkoiran, haluan itselleni lintukoiraksi vanhan tanskan kanakoiran. Kaikenlisäksi tutustuin koko rotuun vain siksi, että Astan kasvattaja sattuu kasvattamaan myös gdh:ta, ja nyt olen googletellut ja koittanut tavata tanskan gdh-järjestön sivuja. Kuulostais vaan niin kivalta, vaikka lyhytkarvainen onkin.. saksalaista rauhallisempi ja pienempi koira, joka on pysynyt pitkälti metsästäjien koirana, toisin kuin on käynyt monelle muulle kanakoirarodulle.. metsästysominaisuuksiltaan varsin samanlainen kuin saksalainen toverinsa, mutta hieman hitaampi ja lähihakuisempi - nämäkään eivät haittaisi meikäläistä! Ilkka kyllä lupasi jo, että voin moisen hankkia.. kunhan ensin asutaan jossain omakotitalossa, sitten voidaan kuulemma täyttää talo koirilla.

(niin varmaan..)

11 yötä jouluun on..

Niin. Täytyyhän se täälläkin käydä mainitsemassa, että henkilökohtaiseen jouluuni on enää 11 yötä! Enää. Vielä. Miten sen nyt ottaa. Tuntuu että olen odottanut ikuisuuden. Tuntuu että odotettavana on ikuisuus. Toisaalta tuntuu että apua, ihan just, näinä hetkinä, on se totta! Anoppilassakin on varsat vierotettu ja odottelevat sielä "laumanjatketta". Itse odotan jännityksellä, kuinka iso vauva sieltä kuljetusautosta tulee ulos. Tavaraa on tullut tilailtua ihan kamalasti ja mistä mä ees tiedän vielä, onko ne sopivankokoisia tulevaisuudessa! Tilasin myös chian siemeniä, joiden toivon helpottavan sopeutumista paikalliseen ruokailukulttuuriin - ja ehkä ne pysyvät ruokavaliossa, kun niiden pitäis olla niiiiiin terveellisiä, suunnittelen niitä jo koirille ja itsellekin syötäväksi :D

Mutta joo. Vielä/enää 11 yötä!