perjantai 6. maaliskuuta 2015

Uutta rakentamaan

Musta tuntuu että tämän blogin pitäminen on saanut päätöksensä ja aloittelen uuden blogin kanssa lähiaikoina. Tuntuu että tämän blogin aloitin joskus aikaa sitten ja muutoksia on tullut elämässä niin paljon, että haluan aloittaa uudestaan. Linkittelen linkkiä uuteen blogiin kunhan saan sen järkevännäköiseksi. Toivon myös, että jaksan postailla sinne "vähän" nykyistä aktiivisemmin :D

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Paistaa se päivä risukasaankin

 Täytyy myöntää, että tällaisen herkkissäpsyn kanssa toimiessa sitä tekisi välillä mieli luovuttaa. Tai no, oikeastaan kerran on asia käynyt mielessä sillain lähes tosissaan, mietin jo myymistä ja jonkun luuskan hankkimista tilalle. Toisaalta, silläkin kertaa sain vain kirota, kuinka tyhmä olin itse ollut, miksi tein näin (=lähdin lenkille), vaikka alku ei lupaavalta näyttänyt. Kaikenlisäksi koira oli mukana ja sillä kertaa poni reagoi koiraankin ihan superisti, voi sitä loikkakoikkailun ja säpsyryntäilyjen määrää.

Sitten taas on niitä päiviä, kun kaikki menee upeasti. Kuten maanantai, kun Terhi kävi vuolemassa ponin popot. Kuin hienosti se käyttäytyi! Vain muutaman kerran kiskaisi koipensa pois ja seisoikin järkähtämättä paikoillaan - ainakin meitin mittakaavan mukaan :D Plus sitä pusuttelun määrää, kahdesti se tunki turpansa mun naamaan ja piti sitä siinä kauan, korvat hörössä, vaikka kavioita samalla vuoltiin. Rakkaus <3

Tänään oli myös ihan superpäivä. Touhuttiin ensin tarhassa ihan perusjuttuja, ja koitin tosiaan (kuten huiseista kuvista näkee..) kuvata. Harmi vain, että ponista on ihan tolkuttoman hankala saada yksin ollessa liikekuvia, koska se a)joko tönöttää miun luona (joka on toki hyvä juttu! Koska pääasiassa se tönöttää siinä vaikka Lili riehuisikin ja vain välillä yhtyy toisen pöllöilyihin) tai b) juoksee suoraan poispäin tai kohden. Tarhatouhuilun jälkeen kävin välissä touhuamassa muksujen kanssa, kävin laittamassa talliin valot ja hain valjaat käytävälle odottamaan. Sitten käytiin ponin kanssa vähän reenimässä valjaita. Ensin tosin harjailin ja tänään seisominen oli kyllä taas hankalaa, mutta pysyttiin silti molemmat rauhallisina. Pääasiassahan Asta siis pyrkii vain seinänvierustoilla olevia loimia repimään ja heittelemään.. noh. Valjaisiin poni suhtautuu rauhallisissa oloissa jo ihan superisti, eikä sitä häiritse vaikka miten niitä "heittelis" ylle tai vaikka pujottais pään ylitse. Kiristin vyönkin "käyttötiukkuudelle", eikä se aihauttanut kireyttä tammassa. Siinä sitten halailin ja rapsuttelin poniin nojaillen lopulta molemminpuolin kylkiä ja se seistä tönötti käytävällä (käytiin siis tekemässä tallissa aina lenkkiä vyönkiristelyjen jälkeen ja puinkin valjaat kahdesti ponille).

Myöhemmin vielä kävin esittelemässä "puomeja" ponille, ja se astuikin varsin rennosti niiden ylitse ja jäi siihen seisomaan, kunnes kutsuin jatkamaan matkaa. Vapaana toki. Kun sitten sekä Pasta että Lili rupesivat lähinnä syömään puominkorvikkeita, totesin että ehkä riittää, ettei kumpikaan visko toisen päälle niitä (vanhoja heinäseipäitä).


Poni on jo oppinut, että muksujen tarjoamiset kannattaa käydä tsekkaamassa..

Kaunotar <3

maanantai 20. lokakuuta 2014

Pitkän viikonlopun päivitys

Viikonloppuna tuli poneiltua ja harrastettua koiratoimintaa. Tässä muutamia kuvia (ja yksi video) ja lyhyt selostus päivistä. Perjantaina Ilkka koetti kuvata vähän mun ja Pastan touhuja tarhassa, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Kun päästiin eroon siitä, että Ilkkaa piti morjestaa, niin muksut aloitti telmimisen ja riekkuivat tarhan ulkopuolella plus syöttelivät omenia hevosille.. ei oo poni vielä kamalasti tottunut tekeen häiriön alla näitä juttuja. Noh, myöhemmin vielä kaivoin valjaat esille ja taas "kiusasin" ponia vähän niiden kanssa.

Lauantaina oli Roosalla ja Ilkalla KAER-kokeet, jotka meni aika pitkälti niin persiilleen kuin voi mennä.. ekassa erässä Roosa ehti olla n. 15 sekuntia irti, kun sai hajun että puskassa on lintu. Noh, tuulta ei ollu ollenkaan ja kyseessä ryteikkö - koiran olisi pitänyt olla varovaisempi - joten lintu karkottui. Se erä kesti abouttiarallaa minuutin. Jei. Toisessa erässä alku näytti hyvältä, mutta sitten yhdellä pellolla oli 3 peuraa tai kaurista, Roosa totteli hienosti ja meni maihin pillittäessä elukoiden karkottuessa, ja vaikka sen jälkeen vielä vähän jäljet houkutti, tuli poies. Mutta. Heti "nurkan takana" seuraavalla pellolla oli toiset kolme kaurista. Se oli sitten jo liikaa ja ilmeisesti koirakin oli lähempänä elukoita ennenkuin karkottuivat, kuin mitä ekojen kanssa. Sitten mentiin perään hienolla ajohaukulla - ja tultiin kyllä ajallaan pois, kunhan näköyhteys oli rikkoutunut. Kolmas erä alkoi paikasta, jossa edellinen koira oli tehnyt hienon riistatyön pyyparvelle - mutta koska Roosa ei ollut itse vielä todennut lintujen katoamista paikalta, oli se ilmeisesti päättänyt että linnut vielä siellä ovat. Käskyttämällä Ilkka sai sen jatkamaan ja aloittamaan haun, mutta täten rasitteena oli jo tyhjä seisonta. Sitten eräässä kanavanmutkassa Roosa hakiessaan sai karkotettua haapanaparven ja täten tuomari kätteli ja tuloksena AVO-. Kehui kyllä hakua ja sen riistallehakuisuutta.. "jei"


Pellolta takaisin autollepäin käpötellessä juoksutettiin sitten Roosaa jo haetuilla alueilla tarkoituksena että meikäläinen vähän opettelis ohjaamista - koska jos koepaikka aukenee, niin Ilkka totesi ettei aio enää yhteenkään kokeeseen osallistua, ei kestä kilpailuvietti noita viivoja. No aikalailla heti kun koiran päästin irti ja pistin hakuun, otti se seisonnan ojanvarresta, siitä hieno riistatyö fasaanikanalle - Ilkkaa rupes ketuttaan viel enemmän (hetkeksi), että NYT se sitten löytää ne linnut ja seisoo kauniisti. Yhdelle kurpalle tuli väliinjättö, joskin se oli kyllä eripuolella isoa ojaa kuin missä koira oli hakemassa sillä hetkellä ja meikin edettiin vähän sillai "luvattomasti" alueella, jota koira ei ollut hakenut. Tätä ennen oli kyllä yks perseilyhetki, ku se juos jossai kaukaisuudessa ja sitten katosi ja huutelemalla karkotti pari fasaania, ennenkuin lähti tuleen.. noooo. Saatiin vielä kolme hienoa riistatyötä tehtyä ja yks kukko hyppäs melkein mun syliin avanssista, kun oli mun ja koiran välissä.. ja viimeiseltä riistatyöltä Roosa lähti juokseen Ilkan tykö ja onnistui vielä oleen huomaamaati yhtä lintua joka karkottui. Mutta saatiin hienoja riistöitä, vaikka noita pöhköilyjäkin oli. Illalla käytiin kuuntelemassa vielä kritiikki ja näillä näkymin mä olen menossa sitten Roosan kanssa kokeisiin lauantaina. Täytyy käydä siis viikolla kerran viel pellolla, et saisin ees toisen ohjauskokemuksen :D Kokeisiin on tulossa myös Roosan kasvattaja, ja sekös pisti jännittään - tosin Maria ja Antti antaa varmasti vinkkejä ja neuvoja kokeen edetessä, niin hyvässä kuin pahassa.


Pastankin kanssa ehdin lauantaina touhuamaan sitten vähän, harjoiteltiin vähän taas juoksutukseen lähettämistä, kun lueskelin ensin Hevosenomistaja-lehteä ja siinä sattui juuri olemaan juttu juoksuttamisesta - joten siitä innostuneena päätin taas koettaa! Isoimmiksi ongelmiksi nousivat a) raippa ja b) maiskutusyritykset. Raippa, koska ollaan käytetty lyhyttä raippaa kosketuskeppinä - ja vaikka mulla oli kouluraippa, niin poni oli sitä mieltä, että sen täytyy koskea raipan narupäätä nenällään. Maiskutus, koska mulla on ollut kielinaksaus "naksuttimenkorvikkeena" merkkaamassa oikeata toimintoa. Joten nyt sitten opetetaan uusi ehdollinen vahviste, jota itseasiassa aloiteltiin jo vuolun yhteydessä ja jatkossa sanon "klik" merkkaamassa oikeaa toimintaa.. kestänee tovin, ennenkuin poni hyväksyy ettei maiskutuksen seurauksena tule palkkaa. Noh, saatiin kuitenkin hommaa vähän eteenpäin ja välillä poni otti joitain askelia jopa kädenpituuden päässä minusta. "Juoksutussession" jälkeen poni sai hetken mietiskellä ja sitten kävin vielä kiusaamassa varsoja punaisen lihalaatikon kanssa, johon Asta oli jo aiemmin päässyt kerran tutustumaan. Kun laatikkoon oli ensin tutustuttu vapaasti, rupesi se pomppimaan, laahautumaan maassa ja lopulta se kävi jopa ponin selässä. Isoimmat ongelmat tässä tuli eteen, kun Lilillä oli tolkuttomasti ylimääräistä energiaa ja se muutenkin käytti aikaa välillä vetäen pierupukkihepuleita ja ottamalla juoksupyrähdyksen. Kun se sai niitä kohtauksia myös silloin, kun punaisella laatikolla leikin, niin Asta tietenkin pinkaisi aina perään - vaikkei muuten oikeastaan tuntunut pahemmin laatikkoa edes jännittävän - edes siellä selässään!

Profiili <3


Eilen kävin koirien kanssa iltaisessa tihkusateessa tekemässä kuuden kilometrin kävelylenkin taajamassa ja iltapissalle koiria viedessä huomasin, että Roosa ontuu taas kolarissa loukkaamaansa jalkaa. Pieni morkkis, kun mietti että juoksutettiin sitä lauantaina liikaa tai että tuo kävelylenkki oli liikaa lauantain "perään". Mietin myös, josko hihna ärsyttää murtunutta lapaa, koska sillä naru tai sen lukko-osa lepää aina oikealla lavalla. Tänään sitten kun mulla oli akupunktio, niin Roosa pääsi mukaan. No sai se pari neulaa selkäänsä hetkeksi, mutta ennen punkteerausta bongasin, että sillä on oikean etujalan anturasta pieni pala pois. Eli luultavasti ontuminen olikin sen aiheuttama, eikä liikarasituksen. Luultavasti. Toivon mukaan. Näillä näkymin uskaltaudutaan siis sittenkin lauantaina sinne kokeisiin ilman, että pelkään rikkovani koko koiran.

Käytä vaan koirat iltapissalla ja käy sen jälkeen ite vessassa - ni paikkas on viety satavarmasti.

tiistai 14. lokakuuta 2014

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Hyvällä mielin!

Rakas <3
Eilen oli niin hienosti onnistunut tallipäivä, että pakko kirjoittaa, jotta voi taas epäonnistumisen hetkillä tukeutua siihen, että hyvinkin on mennyt.. "Leikittiin" ensin vähän tarhassa seuraa-johtajaa, eli juoksenneltiin ympäri tarhaa ja aina kun poni koski turvalla kättäni, sai se palkinnon - rapsutuksia tai omenanpalan. Välillä siinä sivussa vähän peruuteltiin ja vähän väistettiin etu- tai takapäätä ja voi hitsinvitsit, kuin Pasta oli kokoajan tärppänä mukana ja intoutui ravailemaankin hyvin perässäni! Sitten heivattiin riimu pois päästä ja laition tilalle kaulanarun ja naruriimun, kokeiltiin vieläkä kaulanaru on muistissa ja olihan se. Mahtavaa kyllä, kuinka tamma ei ole enää lähdössä lipettiin heti, kun riimu poistuu päästä, eikä yritä karkuun, kun riimu lähestyy naamaa.

Käytiin sitten pienellä rennolla kävelylenkillä saunan takana, jossa suurimmalla todennäköisyydellä ei tule autoja vastaan, siellä kun on vain yksi satunnaiskäytössä oleva mökki, jonne auto harvakseltaan ajelee. Ylitettiin matkalla viimeksi opeteltu "tukkieste" kerran ja ihan yhtä tylsä se tuntui olevan tälläkin kertaa poniinin mielestä. Koska Pasta on tupannut lenkeillä herkästi vähän jännittymään, seurailin sen ilmeitä kokoajan ja päätin, että antaa tamman pysähdellä rauhassa mietiskelemään ja syöpöttelemään loppusyksyn ruohoja, jos se pitää mielen rauhallisena ja hyvänä. Ja sehän piti. Maisteltiin ruohojen lisäksi vähän varpuja, kuusen- ja männynoksia ja mitälie kaikkea! Ylitettiin jopa iso hurja vesialue - eli tien toisella puolen on lähde, josta valuu tien yli parin pikkulammikon kautta vesi toiselle puolen tietä. Tässä kohtaa täytyi tehdä varuuksi pieni hypähdys, ettei vain uppoa suohon, mutta muutoin poni tuntui pysyvän uskomattoman reippain (lue rauhallisin) mielin, eikä huolestunut. Takaisinpäin talsiessa käytiin vielä tekemässä lyhyt puskakierros, eli mentiin pusikon lävitse polulle, joka johtaa kulkemaltamme metsätieltä toiselle metsätielle - tosin kuljettiin sitten vain se pieni pätkä polkua takaisin sille tielle, josta lähdimmekin - ihan vielä en uskaltanut koettaa koko matkaa puskametsän lävitse toiselle tielle asti. Tämän jälkeen oli havaittavissa pienoista kiireentuntua tammassa, mutta malttoi kyllä pysähtyä taas hetken päästä syöpöttelemäänkin.

Ihan huisia, olin niiiiiiin tyytyväinen! Pihapiiriin saapuessamme näytettiin Ilkallekin kuinka hienosti Pasta ylittää tukkiesteen, sitten kun jäätiin siihen hetkeksi seurustelemaan ja Pasta sai syöpötellä, pyöritteli Ilkka jalallaan pienempää tukinpätkää Astan sivulla lähemmäs ja kauemmas ja melkein naamalle asti - siinä vaiheessa poni totesi että parempi vissiin hieman väistää, muttei ollut mikään "apuaiikiiksesyömut" väistöliike, vaan ihan rauhallisesti otettu pari askelta edemmäs. Wow! Pyörittiin vielä hetki autojen lähistöllä ja palkkasin ponia rentoudesta ja sitten mentiin talliin, jossa hoidettiin harjaukset ja kaviot. Aavistuksen meinaa vielä olla osassa säteitä sädemätää, mutta kaippa se kohtapuoliin jo loppuu.. Takaisin tarhalle kävellessä meinasi olla taas toiminta vähän kiireistä, muttei yhtään niin paljoa kuin keskimäärin viimeaikoina. Ehkä meille jäi molemmille hyvä fiilis, mulle ainakin jäi superhyvä, eilisestä!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Valjaisiin totuttelua alusta & vähän agilityä

Torstaina Asta sai jonkun kohtauksen, syystä tai toisesta rupesi hyppimään ylös, eteen ja vähän takajaloilleenkin kun oltiin valjaat päällä kävelemässä tallin takana olevassa tarhassa. Tai kohtaus alkoi, kun käänsin sitä laittaakseni portin perässämme kiinni. Tästä sitten totesin, että oli syy mikä tahansa, oli poni jo varsin paniikissa hyppimisestänsä, kunnioitti sentään sen verran meikäläistä, ettei päälle tullut - ja siitä sitten aloitettiinkin lauantaina valjashommat ihan alusta. Eilen poni seisoi tallissa kyllä ihan kauniisti paikoillaan kun valjaita heittelin selkään ja otin pois, mutta suupielistä näki, että vähän jännittää + aavistuksen maiskutteli itsekseen miettiessään tilannetta.

Tänään sitten otin valjaat tarhaan mukaan, koska Pasta on kuitenkin siellä yleensä rennoimmillaan. Ihan ensin kuitenkin vähän totuteltiin raippaan ja koitin saada ponia liikkumaan vaikken olisi sen edellä.. ja rupean pikkuhiljaa olemaan sitä mieltä, että saatan sittenkin tarvita apukäden tähän hommaan :D Kyllä sen aina liikkeelle sai, mutta se tulisi suoraan minun luokse - eikä jää ympyrälle, kuten olisi tarkoitus. En sitten tiedä, auttaisikohan tähän "ongelmaan" jos opeteltaisiin suitsiin ja sitä kautta saisi ohjattua kaksin ohjin menoa. Olettaen että saan ponin liikkumaan aina enemmän kuin kaksi-kolme askelta kerralla. Noh. Mihinkäs meillä on kiire, ei ole kärryjä ja ratsastushommiin on vielä piiiitkä aika! Pääasia, että poni ei arastellut raippaa juurikaan, vaikka sitä heiluttelin vähän siellä täällä ja silittelin sillä lävitse kroppaa ja jalkoja. Ehkä se vielä jossai vaiheessa oppii myös yhdistämään raipalla naputtelun liikkeellelähtöön? Noh, tehtiin myös "seuraamisharjoituksia" narussa ja lopulta sitten taas siirryttiin valjaiden kanssa leikkimiseen. Pasta sai ottaa paria askelta eteen ja paria peruutusaskelta kun valjaat lojuivat selässä ilman, että mahavyö olisi kiinni, aavistus suupielen kiristymistä, muttei sen kummempaa. Vähän pitelin myös vyötä kädellä kiinni ja pyysin paria askelta eteen, kaik ihan ok. Lopulta lähdettiin talliin valjaat ponin selässä, mutta yhä mahavyö auki ja kun poni käveli rentona, pysäytin ja otin valjaat pois.

Tallissa käytiin pesarilla ensin hetki seisoksimassa ja silittelin ponin läpi ja nostin pari jalkaa, sitten siirryttiin käytävälle varsinaiseen harjaukseen. Tänään oli seisominen taas olevinaan hyvin raskasta pienen esiteinin mielestä ja sitä sai olla vähän väliä palauttamassa takaisin paikoilleen. Ihanaa on kuitenkin, että vaikka hieman luimistutteleekin satunnaisesti, niin se sietää jo täysin harjauksen kaikkialta ilman sen kummempia varomispaikkoja. Viikko sitten kävi vuolija ja totesi että ponilla on sädemädän alkua parissa popossa ja nyt ollaan sitten kavionhoitokuurilla, joka meinasi tänään olla ylettömän vaikeata tuon paikallapysymisen vaikeuden takia. Vasemman puolen jalat sain kohtalaisesti hoidettua, oikean etusen kanssa alkoi ponilla menemään totaalisesti hermot ja rupesi rymistelemään itseään liikkeelle - ja kun vihdoin seisoi hetken kauniisti jalka ylhäällä, laskin jalan alas ja käytiin tekemässä pieni kävelylenkki tallissa, että olisi välillä muutakin kuin seisomista. Ei kestä pieni poni tällä hetkellä selkeästikään tuota seisomista paljoa! Etujalka saatiin täten hoidettua jotenkuten ja sitten käytiin hakemassa heinäkärryistä pieni tuppo heinää, jotta malttaisi poni vielä takasen hoitamisen - ja se menikin kivuttomasti. Sitten käytiin vielä vähän pesarilla seisoksimassa ja lähdettiin takaisin tarhalle. Ai niin! Sain vaihdettua tarhassa ponin riimusta toiseen ilman, että välissä pitelin kättäni kaulan ympärillä! Viskasin vain toisen riimun menemään ja rupesin toista räpeltää päähän, eikä ponilla ollut aikomusta lähteä litomaan sillä välin :D



Sitten koiriin. Tänään oli agitreenit ja Röllillä oli taas meno melkolailla päällä. Se on ruvennut vauhdin löytymisen jälkeen olemaan hankalammin hanskassa pysyvä, ja tälläkin kertaa kakkosesteeltä kun olisi ollut tiukka kurvi kolmoselle (rengas), otti Rölli ilon irti juoksemisesta ja teki pienen kunniakierroksen. Sitten uusi yritys aloitukseen ja homma meni hienosti.. renkaasta alkoi "kiva" suora, jossa oli putki, hyppy ja toisen putken pää ja voi jestas kuin joutui taas itsekin laittamaan töppöstä toisen eteen, että pysyi vauhdissa mukana! Onkohan homma Roosan kanssa sitten joskus ihan superhankalaa, vai onko Rölli vain ottanut vauhdissa kiinni, kun tuntuu ettei meinaa enää välillä aina kunnolla senkään vauhdissa pysyä? Kuitenkin. Itse töppäsin ohjauksessa pari kertaa, mutta Rölli oli kyllä hieno myös radan loppupään. Onneksi (?) oli tänään aika helpot radat, vähän suoraviivaisempaakin menoa välillä, ihan virkistävää vaihtelua! Toisella radalla oli myös keinu ja Rölli on kyllä hieno nykyään siinä, kun se menee sen niin varoen, muttei vaikuta enää jännittävän kuitenkaan.

Roosakin pääsi hieman verryttelemään, oli ollut kyllä aamulla jo Ilkan kanssa metsällä - eli toipuminen menee todella hienosti! Välillä "työpäivien" iltoina se ottaa pari epäpuhdasta askelta liikkelleähtiessä, mutta muutoin virtaa riittää kuin pienellä voimalaitoksella ja jalkakin on pysynyt hyvänä vaikka koira on päässyt vähän energioitaan purkamaankin. Roosa pääsi tänään ottamaan kontakteja puomilla ja keinulla, joiden lisäksi otin sen kanssa keppejä vähän. Kepeillä meinasi vauhti kasvaa ja homma mennä plörinäksi useamman kerran ja jouduttiinkin hieman hiomaan, mutta olin ihan äimänä, kuinka hyvin Roosa otti kontaktit! Aika kovalla äänellä jouduin sitä kyllä ohjeistamaan, kun lievää kuuroutta oli ilmassa, mutta se meni upeasti! Puomille se lähti kovaa, mutta hiljensi vauhtia huudostani ja myös nousukontakti onnistui hienosti - ylhäällä mentiin taas kovaa, mutta huudahduksestani se hidasti kuin hidastikin menonsa ja otti alastulokontaktin jääden jopa hieman odottamaan, että saako tästä nyt jatkaa vai ei. Ennennäkemätöntä! Keinu otettiin kahteen kertaan ja molemmat puhtaasti, siinä vain täytyy komennuksen tulla todella ajoissa, että koiraa ehti pysäyttää vauhtiaan..