Kävin kokeilemassa yhtenä päivänä jotta miten tuo Rölli toimii, jos se on yksin juoksemassa, kun Roosan kanssa kun ovat molemmat, tuppaa Rölli kiskomaan aivan tolkuttomasti ja mulla meinaa mennä suuri osa omasta energiasta tasapainotteluun ja liikkeen "vastustamiseen", jolloin tulee myös ihan pöljistä paikoista lihakset kipeiksi. No, Röllihän meni paljon rauhallisemmin, mutta ehkä suurempi ongelma olikin sitten se, että se pysyisi siellä edessä, kun se jäi sitten kaikkien hajujen perään nuuskuttamaan, yritti kiskaista ittensä jokaisen tirpan perään jne. lisäksi jostain syystä tuo naru irtoaa helposti vyöstä kun Rölli on yksinään sen päässä, johtuneeko tuosta tempovasta liikkumatavasta sitten vai mistä.. kuitenkin mentiin ihan kiva lenkki ja hyvään aikaan, kun selvittiin 8,6km lenkistä 50 minuutissa. Tänään käytiin Röllin kanssa kokemassa Ilkan parit loukut ja otettiin vähän reippaampia pätkiä ja Rölli oli taas useamman kerran irrallaan - onneksi tuli takaisin aina huutaessa. Vaikka otettiinkin reippaita pätkiä väliin, niin kaikki muu oheistoiminta ja rämpiminen tekivät sen, ettei ajallisesti lenkki päätä huimannut, kun n. 5,2km taittui aikaan 42 minuuttia..
Yhteisiä juoksemisia Röllin ja Roosan kanssa kertyi viime maanantaille ja eiliselle, maanantaina kierrettiin n. 8 kilsan lenkki ja eilen ehdittiin kuumuudessa kipaista yhdeksisen kilsaa ennenkuin Ilkka nappasi meidät viimeisiksi pariksi kilsaksi kyytiin koirapuistolle mennessä. Siinä saivat koirat sitten telmuta vielä 1,5 tuntia alkuun 7:n muun koiran ja lopusta 5:n muun koiran kanssa. Tähän päälle vielä vähän maalla oleilua, Rölli tosin leikkimökkiin köytettynä, Roosa Saken kanssa touhuten ja hengaillen - kyllä nukkuivat koirat tyytyväisinä loppupäivän! Yritin muutamia kuviakin puistossa ottaa, kameran puutteessa napsin niitä kännykällä, jonka näytöstä en kirkkaan kelin takia nähnyt juuri mitään, osui niistä nyt sentäs vähän kohteeseenkin jotkut..
Namilla taasen oli tiistaina ajopäivä, käytiin ihan hyvä lenkki, kun kierrettiin ensin järvenranta eestaas ja sen jälkeen käytiin vielä hiittiksellä pieni lenkki - ponissa oli virtaa kuin pienessä ponilaumassa ja muutaman kerran jouduin toppuuttelemaan menon takaisin raville, kun olisi pitänyt vähän vielä lujempaa saada mennä.. alkumatkasta tihuutti kaikenlisäksi vielä vettä, loppumatkasta sentäs vähän kirkastuikin jo. Perjantaina käytiin sitten ratsastelemassa, taas tihkusateessa, kuolaimettomilla suitsilla ja rungottomalla satulalla - nyt se pysyi vähän paremmin selässäkin, kun oli hieman lyhyempi vyö. Vähän yritti tamma välillä kysellä, että oisko ihan pakko, mutta muutoin meni kivasti. Kierrettiin Insinöörintieltä metsäpirtintielle ja kerrankin takaisin tallillepäin tullessamme oli Severin tarha vapaana, joten pääsin sinne vähän testailemaan, toimiiko ohjaus ja siirtymiset myös muuallakin kuin tiellä.. ihan kivasti meni, vaikka yrittikin puskea jonkunverran aina tallia/porttia kohden.
Nami perjantaina ratsastuksen jälkeen - se ei olekaan täysi lihapulla o_O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti