Sairaskertomusta, metsälläoloa ja poneilua

Joo, tällane multipostaus. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että Rölli sai tänään vihdoin kauden ensimmäisen ajon, luultavasti ajossa oli jäniksenpoikanen, jota Roosa ajoi sunnuntaina, ainakin ihan samoilta nurkilta ajo lähti kuulemma (Ilkka oli koirien kaa sunnuntaina, tänään taasen minä olin Röllin kaa). Oli katkonainen ja melko lyhyt, mutta ajo! Jos tuo jätkä olis sit taas kokenut heräämisen kesälomalta ja vetäis vähän erityylillä metsässä jatkossa, kuin mitä tän viikon on menny.. Kun se on ollut senolonen, että tässä ollaan lenkillä ja pysytellyt ihan lähimaastoissa, ei ole paljoa 100 metriä kauemmas lähtenyt ja käy morjesteleen vähän väliä.

Vähän epäilyttää, mut kait tä on ok..

Ennen metsään menoa kävin moikkaamassa Astaa laitumella, varsat vaikuttivat vähän nuutuneilta, josko niitäkin alkaa tämä jatkuva sade rasittamaan? Alkaa laitumellakin olemaan melkoisia lätäköitä syvennyksissä ja vanhojen ojien kohdilla.. Hetken tamma mietti, tohtiiko mulle antaa kiinni vai ei, mutta kahden siirtymän jälkeen sille sopi jo riimunkin laittaminen päähän. Tutustutin sitä tänään valjaisiin vihdoin viimein, ensin vain nostelin, rapsuttelin, heittelin selkään, rapsuttelin, nostin/vedin selästä pois siloja jne. Asta ei pahemmin moiseen reagoinut, muutamat pikkuympyrät teki jos nostin valjaita korkealle tai toisella kertaa korkealle ja samalla mahavyö koski ponin kylkeen. Siloja kiinnittäessä ei ilme muuttunut sen kummemmin, eipä niitä kireälle saanut, enkä olis tietty laittanutkaan, kun olin vähän turhan reilusti löysännyt toiselta puolen vyötä, että menee ponin ympärille :D Vissiin vähän turhan isot odotukset Astan koosta vs. Naniin, kun tuo on niin paljon kapeampi.. kävelytin pienen rinksan silat selässä, eikä ne aiheuttaneet mitään muuta kuin pienen epäilevän ilmeen ponin naamalla. Eikä vissiin ollut paha reissu, kun riisumisen jälkeen vielä taas vähän heittelin siloja selkään ja vedin pois niin takaosan kautta kuin selän yli - ja kun ponin vapautin riimustaan, lähti se vielä seuraamaan mua ja tehtiin parit ympyrät vapaana sekä vähän harjoiteltiin alkeellista peruuttamista vapaana.

Sitten Roosaan! Käytiin eilen eläinlääkärissä uusintakuvauksissa, tällä kertaa kuvissa erottui selkeä ilmarinta, oikeasta lavasta joka on turvoksissa, saatiin myös parempaa kuvaa ja siinä näkyi harjanteessa murtuma, mutta ell oli sitä mieltä, että lapaluu muuten näyttää ehjältä - itsekin näin selkeästi harjanteen kohdalla olevan repaleisen "muodostelman". Sydänäänet kuuluivat hieman heikosti ja kuvissa sydän oli omituisen mallinen, kolmiomainen, joten epäili sydänpussissa olevan verta. Roosan hengittäminen kuitenkin oli parantunut jo niin paljon, ettei ilmarinnalle tehty mitään, se kun ei ainakaan toistaiseksi ollut kovin laaja, vaikka selkeä olikin - pallea näytti siltä, että siinä olisi reikä, mistä ilma väärään paikkaan päätyisi. Roosa sai kortisonipiikin, jonka pitäisi ilmeisesti edesauttaa pallean parantumista ja taasen tuli vain käskyä seurailla koiraa, jos hengittäminen muuttuu taas vaikeammaksi tai ei tunnu helpottavan entisestään, täytyy ilmarinnalle tehdä jotain.

Kotona Roosa oli päivällä aika itkuinen jostain syystä, en tiedä oliko se niin pöllyssä rauhoituksesta vai mikä oli. Ulkona kun käytin iltapäivästä, se vaikutti melkein hysteeriseltä, mutta sai sentään pissaamisen hoidettua. Illalla rupesi olemaan jo vähän reippaampi, juomiset hoituu tällä hetkellä vain juottamalla tonnikalavettä ja lisäämällä ruuan joukkoon vettä, ei suostu muutoin juomaan. Painoa pitäisi saada vähän lisää, kun oli melko hoikka jo valmiiksi, saatika sitten tässä kun rankan päivän päätteeksi ei päässytkään ruokapöydän ääreen ja maanantainakaan ei uskaltanut mitään kovin suurta antaa.. Ruoka onneksi maittaa ja tänään käytiin jo tienvarressa aamupissalla sama reissu kuin Röllin kanssa, energiaa tuntuisi jo jonkin verran olevan ja harmitus oli suuri, kun ei päässytkään mihinkään, kun lähdin muksuja hoidosta hakemaan ja käytin sitä ennen Roosan pissalla - jäi auton taakse odottavan näköisenä, että avaas se luukku. Vielä enemmän harmitti, kun Ilkka lähti Röllin kanssa sorsametsälle.. sitä itkettiin ja rampattiin kolmella jalalla keittiö-eteinen väliä. Uskomaton muutos koiran käytöksessä tapahtunut viimeisen vuorokauden aikana!

Roosa maanantaina, hyvin epätyypillinen pään asento ja ilme, masentunut, kipuinen.

Katsotaan tarkasti, kun Ilkka pakkaa metsästyskamppeita

Siis, mitä, enkö muka pääse mukaan?!?!?!

Tämä on sunnuntailta rallytoko/agitreeneistä, tuossa on Roosan normaali ilme.

Roosa jatkoajalla

Ei niin hyvää päivää, etteikö sen voisi tehokkaasti pilata! Eilen oli ihan huippukivaa, kävin nyppimässä kaverin hevoselta tukan, pääsin ratsastamaan ja muksut pääs ratsastaan. Ilkka kävi koirien kaa metsässä, iltapäivällä mulla oli Röllin kaa rallytokotreenit ja siihen perään molempien koirien kanssa agitreenit ja fiilis oli ihan taivaissa. Koirat pelas niin upeasti ja itsekin olen vissiin täten jotain oppinut pikkuhiljaa.. kaikki oli ihanasti siihen asti, kunnes Ilkka soitti illalla sorsametsällä ollessaan.

"Roosa jäi auton alle."

Linja-auton alle. Ilkka oli varma, että se oli kuollut, kunnes joku linja-auton kyytiläisistä/joku muu paikalle pysähtynyt totesi, että elää. Ilkka oli jo hakemassa pysyä, että joutuu (taas!) antamaan armonlaukauksen, mutta onneksi koira osoitti pystyvänsä taistelemaan.

Ehdin jo ilmoitella Hattulan Univettiinkin, että auton alle jäänyt koira, joka hengittää ja nostaa kyllä päätään, olisi tulossa. Sitten Ilkka soittikin taas takaisin, että Kilpinen ottaa heidät vastaan ja ovat jo melkein siellä pihalla. On se mahtavaa, että on suhteita appiukolla - ja no, onhan Ilkkakin tietty samoissa seisojatreeneissä käynyt ko. eläinlääkärin kanssa. Roosa kuvattiin nenänpäästä hännän päähän, löytyi yksi katkennut hammas, kielessä reikä. Aivotärähdys, keuhkoissa verta. Oikeaa etujalkaa ontuu pahasti, muttei siitä löytynyt ainakaan mitään luustollista häiriötä. Nappia ja toista nappia isot kasat mukaan, seuraillaan.

Yö oli melko levoton, kun kuunteli hysteerisenä, että hengittäähän koira ja heräsi sen jokaiseen liikkeeseen. Aamulla todettiin, että saatetaan joutua tänään uusiksi eläinlääkärille, kun hengittää niin pinnallisesti ja tihusti. Kävelee/ontuu menemään, söi halukkaasti tonnikalalientä. Pääasiassa toki vaan makaa, hengitys vähän rauhoittui kipulääkkeen antamisen jälkeen.

Seuraillaan. Pidetään sormet ristissä. Jos tällä kertaa ois selvitty säikähdyksellä.

Röllillä alkaakin sitten työt, kun joutuu seisojaa paikkaamaan sorsametsällä..

Eilisen tuloksia ja kavionhoitoa

Tänään tuli eläinlääkäriltä tulokset, lievä anemia, joka johtunee madoista ja täten tehokuuri matojen häätämiseksi edessä. Tosin ilmeisesti lähipäivinä (eilen?) on hevoset madotettu, koska tänään siivoilin matokasoja tarhasta.. hyrrh. Huomenna toivottavasti näen appiukkoa, niin voin kysellä, koska mulle ei koskaan kukaan muista mitään ilmoittaa :D Jos ja kun ne on nyt madotettu, niin sitten parin viikon päästä uusiks ja vielä siitä parin viikon päästä viimeinen tehokerta. Jos rupeais poni lihoon!

Mutta voi jestas, kuin voi ihminen tuntea itsensä tyhmäksi! Miten ihmeessä ei tullut mieleen, että kun poni on hoikkeliini aina vain, niin mitäs jos sillä onkin matoja. Tarveis vissiin palata takaisin koulunpenkin ääreen tai opetella miettiin taas aivoja käyttäen.. noh, jos tästä taas jotain opimme? Toivon mukaan rapsuttelukin rupeaa väheneen tai täytyy ottaa kuppi pois, ettei pääse rapsiin itseään. Nyt vain hoidellaan rapsittua aluetta ja toivotaan, että se rupeaisi paraneen ilman vahvempia tököttejä.

Mitäs muuten? Vuolija kävi tänään, itselleni uusi tuttavuus, ja voi kuinka positiivinen ja mukava tuttavuus! Erittäin viisas ja rauhallinen, otti ihanasti huomioon homman koulutuksellisen puolen. Hommat tehtiin rauhassa ja varsaa kuunnellen ja ponikin pysyi rentona ja vain muutaman kerran koetti nyppäistä jalkaansa irti. Sille annettiin paljon aikaa ja jalat otettiin kukin useassa pienessä erässä, ettei väsytetä tai aiheuteta turhaa "temppuilua". Mahtifiilis!

Pääsin myös palkkaamaan Astaa rauhallisesta kulkemisesta sekä talliin että tarhallepäin ja toivon, että tässä uskaltautuis kohta jatkamaan pikkuisia lenkkejä, täytyy vain ainakin alkuun pitää koirat poissa messistä. Vaikka Asta koiriin muuten onkin tottunut, niin selkeästi se on viimeaikoina jännittynyt, kun kuulee niiden ryskivän menemään tai jos ne suhahtavat ohitse.

Eläinlääkärin visiitti

Soittelin eläinlääkärin siis käymään Astaa katsomassa tänään ja sitä odotellessa tehtiin pieniä harjoituksia peruutuksen ja väistämisten merkeissä. Lämpöset on vaan ruvenneet oleen turhan uteliaita ja ovat kokoajan häiritsemässä, niin päädyttiin taas siirtymään tarhan ulkopuolelle hommiin. Asta ihan kivasti peruutti ja väisti etuosaakin jo miljoonasti paremmin kuin ennen, oli myös jotenkin uteliaamman oloinen kuin aiemmin - lieneekö tää "naksuttelu"-ehdollistaminen saanut sen toivomaan makupaloja.. hurrrrjaa herkkua, heinää. Jippii! Tuli meinaat ekan kerran elämässään mua vastaan portille ;) Aika kiva tunne, etenkin kun tää muutos on tapahtunut parissa päivässä.

Katselin, että joku oli illalla tai aamulla rasvaillut Astan karvatonta länttiä, koska karvat oli ihanien rasvaklimppien töhnäämät. Kun eläinlääkäri sitten ajoi pihalle, ei Asta olisi kauhian mielellään lähtenyt tarhan vierestä mihinkään, mutta pääsinpähän palkkaamaan sitten kun liikkui! Talliin mennessä oli jännitysmomentti pienellä päällä, kun toisen tallin suunnalta kuului jotain kolinaa ja sitten eläinlääkäri vielä laittoi auton oven kiinni. Ajatelkaas! Tallissa kuitenkin tamma seisoi kohtalaisen kivasti ja rauhassa, eläinlääkäri totesi, ettei vaikuta väiveiltä, mutta selkeästi kyllä kutiaa. Otti useammasta eri kohtaa ponia näytteitä. Sitten puhui, että mitä mieltä olen, jos otettais verikokeet, koska poni on niin hoikka yhä (siellä karvansa alla), ja sitten mei otettiin. Suurella todennäköisyydellä edessä tiukka matokuuri ja mahdollisesti jotain muuta. Olis tietty kiva tietää, mikä pientä kutittaa, mutta toisaalta toivon myös, ettei verikokeissa näy mitään. Ristiriitaisia tunteita.

Verikokeen ottamisen jälkeen Asta sai vielä hepulin, kun näki sivusilmällä karsinansa ikkunasta, kuinka tallin takana olevaa tarhaa siivottiin! Siis siellä oli ihminen. Ja talikko. A-p-u-a! Onneks tämä vasta verikokeen ottamisen jälkeen.. tarhaan onneksi käveli fiksusti eikä esittänyt viimeaikaisia hörhellyksiä ja palkkasinkin pariin otteeseen matkalla sellaisissa kohdin, kun kulki rennosti, eikä pälyillyt ja kuunnellut ympäriinsä. Nyt sitten odotellaan huomiseen iltapäivään, mitä eläinlääkäri toteaa tai on toteamatta.