lauantai 28. syyskuuta 2013

Lomakivaa

Mä olen nautiskellut ainakin pari päivää tästä kahden viikon pituisesta viikon pituiseksi lyhentyneestä kesälomasta. Eli olin kaverin tykönä lomaorjana, pestiin navettaa, hoidettiin tallia, siistin hevosia ja annoin "kurinpalautusta" kaverin mielestä sitä tarvitseville. Hän pitää siis ratsastustallia ja tuntihevosina on muutama suomalainen, pari shettistä ja yksi b-sektion welsh. Tosin mun kurinpalautukset oli sitä luokkaa, että pidettiin kivaa ilman satulaa, koska kaikki ratsastamani toimivat kyllä oikein kivasti, eivätkä koettaneet mitään hölmöyksiä. Nopeasti rupesivat vastaamaan istuntaan niin pidättävänä kuin vauhdittavanakin apuna ja tuntuivat oikein tyytyväisiltä muutenkin menoon. Ohjat pidin sen verran käsissä, että oli jonkunsortin näennäinen tuntuma ja kaikki hakeutuivat kyllä taitojensa mukaan varsin halukkaasti pyöreäksi etuosastaan kun vauhtiin vain päästiin.

Kaikkein paras fiilis tuli varmasti tuolla b-sektiolla ratsastaessa, koska se on kuulemma hyvin tahmea tunneilla, suorastaan eteenpäinpotkittava, mutta nuoresta iästään ja heikosta koulutustaustastaan huolimatta muutoin varsin mukava lastenponi. Tämä "tahmea" poni kulki käynnissä vielä selkä alhaalla ja melko rauhassa, niin että vielä hieman lihaksettomassa selässä oli jopa aavistuksen epämukava istua. Kun sitten pyysin raville, melkein säikähdin sitä eteenpäinpyrkimystä! Samalla hetkellä tunsin persauksissa kuinka selkälihakset nousivat ja poni veti isolla askeleella menemään. Wow. Aika hieno tunne, kun moinen "tahmea" poni vetää käytännössä lisättyä ravia, mutta ilman kiirehtimistä - laukkojen nostaminenkin on kuulemma ollut hankalaa ja etenkin vasempaan kierrokseen myötälaukan saaminen erittäin harvinaista. Ei nyt ainakaan ollut mitään ongelmaa ja laukka oli hyvin energistä ja eteenpäinpyrkivää, isoa askelta selkä pyöreänä menemistä. Aivan ihanaa!

En sitten tiedä, oliko ratsuilla vapautunut fiilis siksi, että niillä mentiin ilman satulaa, vai siksi, että selässä oli osaavampi ratsastaja, vai siksi, että ohjastuntuma oli hyvin kevyt ja ohjat käytännössä varmaan ratsastuksenopettajien mielestä aivan liian pitkät vai oliko tuo hyvä fiilis kaiken tämän kombinaatiota, mutta kivaa niillä tuntui olevan! Yhdenkään kohdalla en joutunut tekemään elettäkään keskustellakseni mistään asiasta, vaan kaikki sujui oikein hienosti, kun ensin oltiin rauhassa käynnissä alkuun kokeiltu sekä jarruttavat että eteenpäinvievät avut ja tutustuttu "uudenlaiseen" tuntumaan. Tällaista kun voisi tehdä useamminkin, antaa hevosille ehdottoman positiivisenoloisia kokemuksia ratsastamisesta. Vaikka nuo kaverin hevoset nyt eivät ihan perinteisiä ratsastuskouluhevosia olekaan, koska toiminta on kohtalaisen pienimuotoista, niin kyllä niissä mitä tunteja ehdin katsomaan, oli silti havaittavissa sitä perusnyrpeää olotilaa ja pienten ratsastajien turhan ronskien apujen käytön mukaanantuomaa "turtumista". Jota taasen ei ollut missään muotoa havaittavissa kun itse olin selässä.

Kaikenlisäksi mulle tuli itselle hyvä fiilis vielä siitä, kun olen pelännyt, mahdanko osata ollenkaan enää ratsastaa, että ainakin ko. hevoset toimivat oikein kivasti ja vastasivat annettuihin apuihin! Ehkä mulla on vielä jotain taitoa jäljellä. Kun vielä pääsisi vähän jonnekin kursseille, niin eiköhän tämä tästä! Jos nyt sitten kehtaisin myös ruveta kärkkymään itselleni aikaa sillä kaverin ponilla ratsastamiseen.. kun on vähän tullut testattua, että jotain vielä osaankin.

Mä olen vähän ruvennut myös miettiin, että pitääkö mun perustaa uus blogi. Vai vaihtaa tää enempivähempi kunnolla tähän "uuden" hevostelun opetteluun ja käytäntöönpanemisen muistikirjaksi.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Röllin ekat viralliset agit

Oltiin siis tänään Röllin kanssa kokeilemassa ja katsomassa, miltäs ne oikeat agilitykilpailut tuntuvatkaan. Paikalle saapuessa oli itsellä aika lohduton fiilis tulevasta - viimeisissä treeneissä kotikentällä Rölli otti ekan kerran tälle vuodelle mukaan omat kuviot ollen välillä korvaton kentänkiertäjä. Sen lisäksi Lietoon ATT:n areenalle päästessä tuo koira lähinnä huusi, haisteli ja hyöri. Olin niin varma, että kun siltä pannan lähdössä otan pois, ottaa se jalat alleen ja häipyy samointein paikalta. Rata vaikutti kohtalaisen simppeliltä (noh, ne kepithän siellä tietty oli), mutta harmikseni en ehtinyt pahemmin maxi-koirien menoa seuraamaan, kun oli hässäkät lapsien ja koiran kanssa, kun ei ollut apukäsiä mukana :D

(Hyppy)radalle mennessä olin saanut Rölliin lämmittelyesteillä edes jonkunsortin kontaktia ja kun päästiin aitojen sisäpuolelle, se rupesi näyttämään jo varsin lupaavalta keskittymisensä kanssa. Alkurata menikin hienosti, Rölli jopa eteni todella hyvin esteillä, putkilla se nyt on hidas.. sitten tuli kepit ja niistä yksi virhe - mutta toisella yrittämällä päästiin puhtaasti, joskin hitaasti. Keppejä seurasi (muistaakseni :D) hyppy, pussi ja 2x hyppy. Pussille me sitten jäätiinkin.. ei meinannut millään tulla lävitse, joten hylsyhän sieltä tuli - lopulta suostui tulemaan pussin, kun tuomari vähän avitti pussin päätä nostamalla. Loput kaksi hyppyä meni taas mainiosti. Mineissäkin oli havaittavissa kevyttä pussiahdistusta ja siinä hylkyjä ropisi myös niille - harmi etten nähnyt, oliko pussi myös maxi-koirilla hylkäyksien suurin syy, vai menikö radat muuten vain plörinäksi (hyllyjä maxeissa 13/16 koiraa).

Agiratakaan ei vaikuttanut kovin pahalta keinuineen ja keppeineen, ja koska Röllin ensimmäinen suoritus oli kuitenkin keskittynyt ja agille lämpätessä se oli superhieno, lähdin varsin hyvillä mielin radalle ilman pelkoa koiran katoamisesta paikalta. Alkurata oli hyppy, pituus, hyppy, putki, keinu ja meni muutoin hyvin, mutta Rölli ampaisi keinulle vauhdilla, millä se ei ole varmaan ikinä mennyt muulle kontaktiesteelle kuin A:lle.. se hieman hämmensi minua, enkä saanut sitä jarraamaan vauhtia, joten laskeutuminen keinulla ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä :D Rölli hieman säikähti allaan laskeutumaan lähtevää keinua ja pomppasi juuri ennen keinun maahan osumista alas. Noh, rata jatkui hienosti ja jopa kepit mentiin melko vauhdikkaasti (no siis, Röllille supervauhdikkaasti, muille koirille toi ois ollu varmaan superhidasta :D), niiden jälkeen olisi ollut vielä putki, puomi, rengas ja hyppy. Puomille jäätiin - Rölli vissiin yhdisti samannäköisen nousun hetki sitten kokemaansa säikähdykseen keinulla, eikä suostunut nousemaan puomille. Lopulta "kiipeekiipee"-kannustuksestani intoutuneena se bongasi lähellä olevan A:n ja juoksi sinne iloisesti, että "jes, mä tiiän tän!" - sinne sitten juoksin perässä ja kehuen nappasin koiran syliin ja poistuttiin radalta..

Vaikka molemmista luokista tulikin hyllyt, olen vaan niiiiiin fiiliksissä! Rölli oli ihan super! Se ei tehnyt mitään odottamatonta, se teki mitä pyydettiin (paitsi nä pari jännää juttua) ja se teki vauhdilla. Mulla oli jo valmiiksi tiedossa, että se ei erityisemmin rakasta puomia, enkä ihmettele, että keinu-kokemuksen jälkeen se koki puomin vielä ikävämmäksi. Nyt sitten täytyy vähän katsella kotikentällä keinulla onnistumisia ja rohkaista sitä puomille jos sielläkin jännättää + pussia pitänee ottaa välillä käyttöön :D Mä oon niin tyytyväinen. Hieno pieni dreeveri <3

perjantai 13. syyskuuta 2013

Voihan hurahdus!

Tää homma rupee leviään käsistä! Mun pitäis pistää rahaa syrjään tulevia hankintoja varten ja samalla toivoa, että joku ostais multa tota tavaraa, mikä vielä on Nanin jäämistöstä uutta omistajaa vailla.. mutta mitä mä teen? Mä hurahdan. Ensin tuli tilattua Larry Bensusanin kirja "Understanding Your Horse's Emotions" ja sen lukemisen ohella on tullut kahlattua aina vain uusia ja uusia videoita Youtubesta lävitse koskien maastakäsittelyä ja erilaisia välineettömiä hevostelun muotoja. Muutamia kirjoja olen käynyt tasaisin väliajoin Hevoskuiskaajassa kuolaamassa ja nyt sitten tuli tehtyä tilaustakin. Sieltä ois sitten kotiutumassa mulle vähän uutta lukemista nyt kun äskön luin viimeiset sivut tuosta Bensusanin kirjasta. Nämä uudet kirjat ovat seuraavat:
It's Not I Who Seek the Horse, the Horse Seeks Me - Klaus Ferdinand Hempfling
The Ultimate Horse Behaviour and Training Book - Linda Tellington-Jones
Getting to Yes: Clicker training for improved horsemanship - Sharon Foley

Lukujärjestys lienee myös yllämainittu. Tosin tässä välissä ajattelin ehkä käydä (huomenna?) kirjastossa katselemassa jotain opusta omien tuntemusten hallintaan, koska tuppaan tunnetusti olemaan hieman äkkipikainen. Piirre, jota etenkin noiden eläinten (mutta myös esim. muksujen) kanssa aina inhoan - ihmiselle voin edes selittää, että sori, ei ollu reilua, mutta eläimen kanssa se ei oikein päde. Ehkä jos saisin näillä pidettyä itseni kiireisenä varsaa odotellessa? Samalla jos koittais vähän opiskella asioita käytännössä joko anoppilan hevosten kanssa tai kaverin ponin, jota pitäisi käydä testailemassa ratsain.

Nyt kaikki miettii, että mikäs hurahdus tollanen nyt on, pari hassua kirjaa, mitä sitten? Ilmoitin itseni myös verkkokurssille! Suomen Eläinkoulutuskeskuksen tammikuussa alkavalle kurssille "Oppimispsykologian perusteet, teemana HEVONEN (2 op)". Kaikenlisäksi mulla on ollut viimeaikoina taas suuri tarve ajatella itseni tekemässä töitä hevosten kanssa - ihan siis työkseni. Onhan mulla koulutus alalle, kun olen remppasuuntautunut hevosenhoitaja ja kaikenlisäksi ruvennut hurahtaan pehmeämpiin tapoihin tehdä asiat ja näköjään koetan jollain tasolla jatkokouluttaa itseäni :D Haaveeksi taitaa jäädä, mutta haaveita pitää olla.

Koetin etsiskellä jotain kivaa maastakäsittelykurssia tai vastaavaa tähän syksyyn, tai jos vaikka Vainikan aitassa olisi ollut kavionhuoltopäivissä tilaa, mutta mitä vielä! Mitään ei ole enää tähän aikaan vuodesta, tai jos on, on ne aivan liian pitkän välimatkan päässä, eli ensi vuoden kursseja odotellessa.. minkähän määrän kirjallisuutta olen siihen mennessä kuluttanut o_O Vai hurahdanko taas esim. neulomiseen tässä välissä ja unohdan kirjat postipakettiinsa odottamaan sitä aikaa, että havahdun varsan olevan täällä ja mun pitäis olla jo pro ainakin teoriatasolla?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Agihurmaa

Olin tänään töissä 3-luokan agikisoissa ja tuli taas niin sellainen fiilis, että vitsit, kyllä minäkin kehtaan kisaamaan lähteä! On vaan niin hienoa nähdä, että 3-tasollakin on hitaita koiria, virheitä tekeviä ohjaavia, ei-niin-sujuvaa menoa ja koiria, jotka eivät välttämättä ole niin varmoja kepeillä ja kontaktien kanssa! Että ei se vissiin ydinfyysikon taitoja ja tarkkuutta tarvitsekaan tuo kisaaminen, varsinkin kun itsekin sinne olisi menossa vain "harrastamaan". Kotona sitten taas netti sauhusi kun katselin tulevia kilpailuita, mihin voisi uskaltautua koirien kanssa - tosin samalla tajusin, että jos nyt tämän kuun kisoihin ilmoitan, niin saan aloittaa yhdellä koiralla kisaamisen, kun toinen on reissussa loppukuun.. ehkä tosin ihan hyvä juttu.

Päätin myös lähteä tekemään Röllin kanssa pikavisiitin agikentällä, vaikka sillä oli tänään ollut metsästyspäiväkin - tosin melko onneton ja tulokseton sellainen. Se on kaikenlisäksi ihan hirmuinen hormoonihirviö ollut Tervakosken näyttelyiden jäljiltä, eikä asiaa ainakaan helpottanut se, että anoppilan koiralla alkoi juoksut.. tänään Rölli sitten aamusta juoksikin metsältä suoraa päätä anoppilan oven taakse louskuttumaan himoissaan. Jei. Muutoin saldona kissa-ajo ja tyhjää hakua.. pää ihan sekaisin pienellä. Noh, kuitenkin. Tehtiin täsmäisku ongelmakohtaan, eli keppeihin, kun päästiin kentälle.

Otin ensin vain neljän kepin verran mietittävää, mutta kun sain Röllin huomion ensin itseeni hajujen sijaan, se menikin kepit kohtalaisen mallikkaasti. Oli vähän O_O-fiilis, koska kepit on sen inhokki, etenkin jos ei oo verkkoja ohjaamassa menoa. Noh, kun oltiin pari kertaa otettu noi neljä keppiä ja tehty välissä parit hypyt ja putket, laitoin jätkän paikkamakuuseen ja hain lisäpituutta kepeille niin, että sitten niitä oli jo kahdeksan kipaletta peräjälkeen. Yhden kerran jätkä ignooras yhden keppivälin, mutta muutoin teki hienosti! Muutoinkin pikkuisella kisoista jääneellä radanpätkällä vauhti oli jotain todella huimaa aiempiin verrattuna. Oliko vain sitten se, ettei ollut kuuma? Mene ja tiedä. Otin viimoitteena koko radanpätkän, eli hurjat putki,kepit, hyppy x5, putki, okseri ja Rölli meni huisin hienosti! Jätettiin siis treenit siihen ja lähdettiin pienen lenkin jälkeen kotio - kerrankin osasin lopettaa kun vielä meni hyvin. Sikamahtava fiilis!