lauantai 22. syyskuuta 2012

Agiepikset Sastamalassa

Ajeltiin tänään Pohjanmaalle koko perheen voimin ja pysähdyttiin matkalla viettämään agipäivää sekä verryttelemään niin omia kuin koirienkin koipia. Osallistuttiin molempien koirien kanssa sekä "putkiluokkaan" että perus mölliluokkaan.

Rölli meni putkiluokassa aika kivasti, vaikka kaksi pientä karkkoa tekikin. Mutta pääasiassa kuunteli ja teki innolla. Roosa teki yhden riemukierroksen, mutta kevyen karjahduksen jälkeen rupesi toimiinkin. Päätyi lopulta sijalle 10/24 tms. ja oli viimeinen palkittu koira. Olin kuitenkin molempiin tyytyväinen.

Mölliluokassa Rölli meni alun hienosti, mutta sitten yhden putken jälkeen veti jonkun superkarkon - ja sieltä palattuaan kulki taas loppumatkan oikein hienosti.. Roosa otti kierroksia ja rupesi hyppiin ja komentaan samaisella putkella jonka jälkeen Rölli karkkos. Siitä kun päästiin eteenpäin, meni taas hyvin ja olin äimänä, kun meni puomille ilman nousun kontaktivirhettä. Oma hämmennys kostautui kun jäin jälkeen ja Roosa päätti hypätä alastulossa jo puolestavälistä pois. Noh, siihen nähden että veti kierrokset överiksi, meni hyvin.

torstai 20. syyskuuta 2012

Rivakkaa kärryttelyä



Kävin Nanilla ajamassa ja se oli jo tarhasta hakiessa hieman pörheän oloinen.. Lenkillä kuljettiinkin välillä kovin reippaasti, etenkin kun naapuritallilta oli kaksi ravuria lenkillä myös ja ohittelivat useamman kerran meidät. Pari pukkiakin poni pompautti, kun n antanut sen lähteä laukalla ravurien perään. Lenkille tuli pituutta 5,1km ja aikaa tuhraantui jotain 30-40min (kun en ole varma, ottaako Trackeri ajan siitä, kun ohjelman käynnistää, vai oikean liikkeelläoloajan). Huippunopeuskin oli 20km/h, kun ratsain ollaan päästy vain reiluun 18km/h vauhteihin.
Tallille saapuessa kuulin myös, että poni on ollut kokoajan karkuretkillä ja aitaa korjattu useampaan otteeseen. Toivottavasti tuo nyt ymmärtäisi vähän pysyä paikalla, ettei joutuisi karsina-arestiin. Nyt poni pääsi kuitenkin kokeilumielessä taas Tyynen kanssa tarhailemaan, jos pysyisi siellä, ois huippua!