Voihan hurahdus!

Tää homma rupee leviään käsistä! Mun pitäis pistää rahaa syrjään tulevia hankintoja varten ja samalla toivoa, että joku ostais multa tota tavaraa, mikä vielä on Nanin jäämistöstä uutta omistajaa vailla.. mutta mitä mä teen? Mä hurahdan. Ensin tuli tilattua Larry Bensusanin kirja "Understanding Your Horse's Emotions" ja sen lukemisen ohella on tullut kahlattua aina vain uusia ja uusia videoita Youtubesta lävitse koskien maastakäsittelyä ja erilaisia välineettömiä hevostelun muotoja. Muutamia kirjoja olen käynyt tasaisin väliajoin Hevoskuiskaajassa kuolaamassa ja nyt sitten tuli tehtyä tilaustakin. Sieltä ois sitten kotiutumassa mulle vähän uutta lukemista nyt kun äskön luin viimeiset sivut tuosta Bensusanin kirjasta. Nämä uudet kirjat ovat seuraavat:
It's Not I Who Seek the Horse, the Horse Seeks Me - Klaus Ferdinand Hempfling
The Ultimate Horse Behaviour and Training Book - Linda Tellington-Jones
Getting to Yes: Clicker training for improved horsemanship - Sharon Foley

Lukujärjestys lienee myös yllämainittu. Tosin tässä välissä ajattelin ehkä käydä (huomenna?) kirjastossa katselemassa jotain opusta omien tuntemusten hallintaan, koska tuppaan tunnetusti olemaan hieman äkkipikainen. Piirre, jota etenkin noiden eläinten (mutta myös esim. muksujen) kanssa aina inhoan - ihmiselle voin edes selittää, että sori, ei ollu reilua, mutta eläimen kanssa se ei oikein päde. Ehkä jos saisin näillä pidettyä itseni kiireisenä varsaa odotellessa? Samalla jos koittais vähän opiskella asioita käytännössä joko anoppilan hevosten kanssa tai kaverin ponin, jota pitäisi käydä testailemassa ratsain.

Nyt kaikki miettii, että mikäs hurahdus tollanen nyt on, pari hassua kirjaa, mitä sitten? Ilmoitin itseni myös verkkokurssille! Suomen Eläinkoulutuskeskuksen tammikuussa alkavalle kurssille "Oppimispsykologian perusteet, teemana HEVONEN (2 op)". Kaikenlisäksi mulla on ollut viimeaikoina taas suuri tarve ajatella itseni tekemässä töitä hevosten kanssa - ihan siis työkseni. Onhan mulla koulutus alalle, kun olen remppasuuntautunut hevosenhoitaja ja kaikenlisäksi ruvennut hurahtaan pehmeämpiin tapoihin tehdä asiat ja näköjään koetan jollain tasolla jatkokouluttaa itseäni :D Haaveeksi taitaa jäädä, mutta haaveita pitää olla.

Koetin etsiskellä jotain kivaa maastakäsittelykurssia tai vastaavaa tähän syksyyn, tai jos vaikka Vainikan aitassa olisi ollut kavionhuoltopäivissä tilaa, mutta mitä vielä! Mitään ei ole enää tähän aikaan vuodesta, tai jos on, on ne aivan liian pitkän välimatkan päässä, eli ensi vuoden kursseja odotellessa.. minkähän määrän kirjallisuutta olen siihen mennessä kuluttanut o_O Vai hurahdanko taas esim. neulomiseen tässä välissä ja unohdan kirjat postipakettiinsa odottamaan sitä aikaa, että havahdun varsan olevan täällä ja mun pitäis olla jo pro ainakin teoriatasolla?

Agihurmaa

Olin tänään töissä 3-luokan agikisoissa ja tuli taas niin sellainen fiilis, että vitsit, kyllä minäkin kehtaan kisaamaan lähteä! On vaan niin hienoa nähdä, että 3-tasollakin on hitaita koiria, virheitä tekeviä ohjaavia, ei-niin-sujuvaa menoa ja koiria, jotka eivät välttämättä ole niin varmoja kepeillä ja kontaktien kanssa! Että ei se vissiin ydinfyysikon taitoja ja tarkkuutta tarvitsekaan tuo kisaaminen, varsinkin kun itsekin sinne olisi menossa vain "harrastamaan". Kotona sitten taas netti sauhusi kun katselin tulevia kilpailuita, mihin voisi uskaltautua koirien kanssa - tosin samalla tajusin, että jos nyt tämän kuun kisoihin ilmoitan, niin saan aloittaa yhdellä koiralla kisaamisen, kun toinen on reissussa loppukuun.. ehkä tosin ihan hyvä juttu.

Päätin myös lähteä tekemään Röllin kanssa pikavisiitin agikentällä, vaikka sillä oli tänään ollut metsästyspäiväkin - tosin melko onneton ja tulokseton sellainen. Se on kaikenlisäksi ihan hirmuinen hormoonihirviö ollut Tervakosken näyttelyiden jäljiltä, eikä asiaa ainakaan helpottanut se, että anoppilan koiralla alkoi juoksut.. tänään Rölli sitten aamusta juoksikin metsältä suoraa päätä anoppilan oven taakse louskuttumaan himoissaan. Jei. Muutoin saldona kissa-ajo ja tyhjää hakua.. pää ihan sekaisin pienellä. Noh, kuitenkin. Tehtiin täsmäisku ongelmakohtaan, eli keppeihin, kun päästiin kentälle.

Otin ensin vain neljän kepin verran mietittävää, mutta kun sain Röllin huomion ensin itseeni hajujen sijaan, se menikin kepit kohtalaisen mallikkaasti. Oli vähän O_O-fiilis, koska kepit on sen inhokki, etenkin jos ei oo verkkoja ohjaamassa menoa. Noh, kun oltiin pari kertaa otettu noi neljä keppiä ja tehty välissä parit hypyt ja putket, laitoin jätkän paikkamakuuseen ja hain lisäpituutta kepeille niin, että sitten niitä oli jo kahdeksan kipaletta peräjälkeen. Yhden kerran jätkä ignooras yhden keppivälin, mutta muutoin teki hienosti! Muutoinkin pikkuisella kisoista jääneellä radanpätkällä vauhti oli jotain todella huimaa aiempiin verrattuna. Oliko vain sitten se, ettei ollut kuuma? Mene ja tiedä. Otin viimoitteena koko radanpätkän, eli hurjat putki,kepit, hyppy x5, putki, okseri ja Rölli meni huisin hienosti! Jätettiin siis treenit siihen ja lähdettiin pienen lenkin jälkeen kotio - kerrankin osasin lopettaa kun vielä meni hyvin. Sikamahtava fiilis!

Onnellinen metsäkoira

Rölli pääsi tänään, vihdoin, ensimmäisen kerran metsään tälle kautta. Kyllä tätä on odotettukin, varmasti molempien osalta! Itselleni otin matkaan evästä, kahvia ja sienestysvälineet. Irtipäästämisen jälkeen ehti kulua muutama minuutti, kun rupes jo aja raikamaan - lämmitti kyllä sydäntä, ihan huisi fiilis! Ajo tosin oli lyhyt, jonkun reilut 10 minuuttia, jonka jälkeen hukka, eikä tuo jaksanut kuin hetken tarkastella hukalla kunnes tuli ilmoittautumaan. Lähti kyllä takaisin sitten vielä miettimään, että mitähän tapahtui, mutta taisi mennä lähinnä yleiseksi maisemankatseluksi.. oli kyllä kuuma kelikin, että en periaatteessa ihmettele, ettei ihan sujunut niinkuin oppikirjoissa. Kello oli kuitenkin puolenpäivän, kun ajo lähti. Otettiin sitten pieni juoma- ja evästauko, jonka jälkeen läksettiin toiseen suuntaan kävelemään, siellä meikäläisen kuuloa häiritsi metsätyökoneen räminät ja muut, mutta ajattelin, että mennään nyt kuitenkin, kun pitäis olla hyvää jänöpaikkaa.

Sain muutaman suppilovahveron ja karvarouskun kerättyä ja kun puhelin totesi, että yhteydessä jotain vikaa, läksin takaisin autollepäin. Rupesin sitten siinä kävellessäni kuuntelemaan, että ihan kuin koira haukkuis, vai onko kuitenkin vain sen metsätyökoneen äänen kaikumisia tai jotain. Mutta kyllä, haukku kuului! Tracker kertoi välimatkan olevan paikastani riippuen (eli kun vein sienet autolle ja sitten lompsutteline eestaas etsien paikkaa, jossa se metsätyökone ei ihan kamalasti häireis ääniä) 700-900 metriä koiraan, ja haukku kuului kyllä kokoajan. Taas tuli niin hieno fiilis - kunnes puhelin soi ja lasten hoitopaikasta tuli ilmoitus, että nuorempi muksuista kuumeessa. Siinä vaiheessa rupesi haukkukin harvenemaan ja käymään katkonaisemmaksi, vissiin rupes tuleen pieniä hukkia tai jotain. Otin sitten auton ja ajelin mahdollisesti hieman lähemmäs koiran olinpaikkaa ja rupesin huutelemaan, odotin, katsoin välillä Trackeria ja huusin lisää. Tiettekstei, Rölli tuli. Siis se tuli huutamalla metsästä :D En tiedä, oliko tää jotain ekan kerran utopiaa, vai oliko reilut 11km takana metsässä väsyttänyt ressukan niin pal, että oli todennut olevan mielekkäämpää palata kuin jatkaa hukan selvittelyä, mutta tuli kuitenkin. Onhan tuo kuitenkin ihan eri juosta metsässä kuin mitä pyöräillessä tasaista (tai no, vaikka mäkistäkin, mutta pitävää, tasaista alustaa) maata.

Ihan tyytyväinen olen kyllä tähän ekaan päivään, vaikka ajoja ei yhteensäkkään tullut kuin vissiin n. 40 minuuttia. Kuitenkin ajankohta oli mikä oli, lämpötila oli lähellä kahtakymppiä ja nyt lähinnä muisteltiin, mitäs siellä metsässä kuuluisi tehdä. Olisi kyllä mahtavaa, jos jätkällä ois tässä kesän aikana toi tottelevaisuus sen verran parantunut, että tosiaan tulisi kutsuttaessa sieltä metsästä.. tästä on taas hyvä jatkaa! Sunnuntaina viimeistään uuden kerran. Kyllä oli koira tyytyväisen näköinen, eikä vaikuttanut kotiotullessa mitenkään väsähtäneeltä.

Liikaa ajatuksia pieneen päähän

On uskomatonta ajatella, että Nanin kuolemasta on vasta alle viikko. Itseasiassa täytyy myöntää, että jo maanantaina Rölliä lenkittäessä mietin, että koskahan sekin on päässy tekeen jotain - kunnes tajusin, että eilen (eli sunnuntaina) oltiin mätsäreissä, sattui vain niin, että sieltä menin tallille. Jotenkin aiempi päivä pyyhkiytyi mielestä, jotenkin tuntuu, että aika matelee ja jotenkin, että se menee ihan kauhiata rallia. Ehkä siksi, että tässä välissä on jo ehtinyt tapahtua niin paljon. Ensin surffasin yhden yön katsellen koiranpentua itselleni, sitten rupesin katselemaan millaisia varsoja löytyy kaupan. Jotenkin tulin ajatelleeksi, että käydään nyt kurkkaamassa Tanskan heste-nettetin markkinapalstakin, kun olen siellä muutoinkin aina pyörinyt myytäviä katsellen. Sitten päädyin jo aiemmilta visiiteiltä tutun tallin sivuille ja rakastuin. Otin yhteyttä. Tein selvittelyä kaikesta, viestittelin kasvattajan kanssa. Nyt mulla ois varattuna welsh part bred-tammavarsa, jonka pitäisi matkustaa koko matka Tanskasta Suomeen joskus joulukuussa. Siis mitä?

Huvittavinta tässä on se, että silloin kun Naniin rakastuin kuvan perusteella, olin katsellut myytäviä welsh-poneja, lähinnä b-sektiota. Sitten mulle tulikin iki-ihana, uskomattoman luonteen omaava russivauva. Nyt lähdin etsimään russivauvaa, salapoliisia leikkien selvittelin senkin, että Ruotsissa on syntynyt ainakin yksi tiikerinkirjava tammavarsa tälle vuodelle ja selvitin sen kasvattajan ja löysin jopa sähköpostiosoitteen. Tänään oli tullut vastaus, ettei tämänvuotiset varsat ole heillä myynnissä, koska tarvitsevat kipeästi tammoja omaan kasvatustyöhönsä. Helpotus sinällään, se tiikerinkirjava olisi ollut varmasti vastustamaton. Lupasi kyllä kysellä muilta kasvattajilta varsoja, mikäli olisin vielä kiinnostunut - tarvinnee vastailla, että löysin jo omani, mutta muistan tämän jatkossa! Eli nyt kun sitten etsin sitä russia, löysinkin sen ekalla kierroksella etsimäni welshin. Jos nyt niinkään voi sanoa. Nami oli täydellinen. Toivottavasti tämä tuleva varsani on myös omalta osaltaan, olen jo ristinyt hälle lempinimeksi Uni.

Sitten on tullut vietettyä öitä Youtuben ihmeellisessä maailmassa. Nukkuminen on vaikeata, kun samaan aikaan puhkuu intoa ja odotusta, mutta sitten sieltä nousee vähän väliä niitä kuvia Nanista ja viettämistämme hetkistä, siitä, kuinka hienoa ja mukavaa meillä oli. Aina päällimmäiseksi tuntuu nousevan se, ettei viimeisellä lenkillämme poni olisi tahtonut kääntyä kotiinpäin - ja se, että kaiken tämän piti tapahtua vasta joskus 20-30 vuoden päästä. Jolloin mulla olisi Nanista varsoja ja varsojen varsoja pitämässä tamman "elossa" vielä kuolemankin jälkeen. Kuitenkin. Youtubessa olen katsonut hevosvideon toisensa perään. Naksutinkoulutusta, varsan koulutusta naksuttimella, videoita Carolyn Resnickin metodista, maastakäsittelyä. Kaikkea sellaista, mitä tiedän nyt tahtovani tehdä, mitä en ollut vielä Nanin ostaessani tajunnut koettaa. Tai tajunnut, että voisivat olla mun juttu. Olen ajatellut vaan niin paljon. Pää-ressukka ei oikein pysy perässä kaikessa tässä. Haluan ostaa kirjoja, katsoa lisää videoita, päästä opiskelemaan käytännössä. Olla parempi ihminen alusta asti tässä uudessa yrityksessä omistaa poni ja työskennellä sen kanssa seuraavat 30 vuotta! Miettinyt, miten lapsille opetan kaiken tämän, miettinyt, kuinka nopeasti uskaltaa niitä ylipäänsä uuden tulokkaan lähelle päästää.. ja entä jos kaikki meneekin pieleen. Entä jos Uni ei jostain syystä tulekaan? Sitten joudun aloittamaan etsimisen alusta, odottamisen alusta.

Oli kamalaa hakea tallilta eilen Nanin varusteita pesuun, koska poni ei ollut laitumellansa. Jotenkin todella tyhjä olo, väärä. En uskaltautunut vanhan tallin puolelle (jonne veimme ponin viimeisenä köpöttelynään) katsomaan, onko nahkariimu, joka ponilla oli päässään, siellä. Sitten kun tein uusintakeikan ja etsin ekalta reissulta jääneitä remmeleitä ja vermeitä mukaani, uskaltauduin jo hakemaan nahkariimunkin. Teki vain mieli puristaa sitä sylissä, haistella. Olin tyytyväinen, että leikkasin Nanilta tukan ja pistin postiin, jotta saisin siitä korun, jotta minulla olisi edes jokin mahdollisuus pitää poni lähelläni seuraavat ties kuinka monta vuotta. Olen koittanut katsella kuvia, jotta mistä teettäisi jossain vaiheessa "muistotaulun" - kun tarkoituksena olisi teettää kuvat nyt ainakin Tildasta, Ilarista ja ponista, tehdä "muistoseinä" rakkaille muistoille. Tällä hetkellä katsomistani kuvista tämä lienee parhain. Vaikka olenkin itse siinä niin valjuna ja ärsyttävänä, on siinä silti jotain sellaista, mitä haluan ihmisten näkevän minusta ja ponista, meistä. Millaista se oli. Mulla on niin ikävä samoilemaan, höntsäilemään ilman satulaa, ohjat tai riimunnaru riimussa. Sitä, että mentiin just sinne ja just sitä vauhtia, mikä nyt sattui olemaan luonnollista ja oltiin vain me. Sitä kun sai laitumella viettää pitkän aikaa vain rapsuttaen, ponin pää olalle painettuna. Sellaista yhteistä olemista, hyvänolontunnetta. Kun ollaan vaan siinä, eikä muuta maailmaa ole. On niin epäreilua, etten enää koskaan pääse Nanin kanssa tekemään tai olemaan. En enää koskaan voi tuntea ikävää sen luokse ja helpotusta kun sinne pääsen. Voin tuntea vain ikävää ja haikeudella muistella mennyttä. Se oli hyvää aikaa.

Toivottavasti hyvää on myös tulossa. On niin tyhjä olo ilman omaa kaviokasta.

Hyvästi rakas

Se on vain niin väärin, ihan kuin viimeaikoina ei ois ollu surua tarpeeksi, niin nytten sitten tämäkin vielä. On niin tyhjä olo. Ei voi käsittää, kuin voi ponin joutua lopettaan noin nuorena. Meillä oli viimeaikoina kaikenlisäksi vielä ehkä kivointa ikinä. Samoilla metsissä ja metsäteillä ilman satulaa, riimuun kiinnitetyt ohjat löysinä roikkuen. Mentiin sinne minne nenä näytti ja sitä vauhtia, kun hyvältä tuntui. Poni seisoi hoitaessa nätisti paikoillaan, vaikka olisin käynyt peremmälläkin tallissa hakemassa tavaraa. Nyt en saa enää ikinä tehdä sen kanssa, en tuntea sen lämpöä enkä voi enää ikinä estää sitä rapsuttamasta minua..

Tämä on viimeinen kuva, jonka rakkaastani otin. Ehkä se kiteyttää aika paljon siitä, kuinka elämäniloinen se oli. Tällaisena tahdon sen aina muistaa.

Joku paarma oli tallilla

Mjoo, kävin tänään ratsastamassa ja sain todeta pari asiaa, jotka muistan ehkä taas hetken aikaa. A) älä ratsasta shortseissa (koska on ikävää kun reidet liimaantuu satulaan kiinni) & B) älä ratsasta shortseissa (koska paarmat syö sun jalat irti). Nyt kun heiniä on saatu paalattua, päästiin pellolle leikkimään kentällä ratsastamista. Toki tilaa nyt oli useamman ison estekentän verran, mutta.. tehtiin lähinnä käynnissä ympyräharjoituksia tuntumalla sekä pysähdyksiä. Muutama pieni ravipätkä, mutta ne oli vaan aivan tolkuttoman epämukavia meikäläiselle huonossa ratsastusvarustuksessani. Plus oli kuuma ja ponille tuli ihan riittävästi hiki jo tolla vähemmällä ravaamisella. Saatiin muuten tehtyä aika kivoja ympyröitä! Hallittujakin muutama. Päästiin myös välillä suoraan eteenpäin, eikä vähän sivuluisua kokoajan. Paarmat ja tallin ympäristössä pörräävä mönkijä vei kyllä valitettavasti aika paljon ponilta huomiota välillä, mutta olin tyytyväinen kuitenkin, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun saan sen tekemään järkeviä ympyröitä, vähän kuuntelemaan mitä pyydän ja olemaan punkeamatta ja suoristamatta aina tallillepäin.

Pesaisin ponilta myös takajalkoja ja ratsastuksen jälkeen huuhtaisin sen kokonaan vedellä, jonka jälkeen myrkyttelin ötökkäsumutteella ja vein sitten hienolle privaattilaitumelleen, joka väkerrettiin sunnuntaina "Mamman" talon nurmipihalle, joka ei enää näyttänyt nurmikolta. Poni on ollut siellä varsin tyytyväisenä, vaikka aita on mitä on, eikä siinä ole edes sähköä. Siivosin myös ponin ja kavereidensa tarhasta kakat pois, eli tuli roudattua neljä vai viisi isoa kottikärryllistä paskaa - ja ah, kuin oli siisti kesäinen ponityttöfiilis päällä :D

Pesupäivä

Ponilla oli tänään pesupäivä, kun harjattuani totesin että saa luvan olla riittävän lyhyt karva jo ekalle kunnon pesulle - ja kun päiväkin oli niin lämmin, että paksumpikin talviturkki olisi kuivunut hujauksessa.. Poni käyttäytyi kivasti siihen asti, kunnes piti kastella (ja myöhemmin huuhtoa)  toinen puoli ponista niin, että letku tuli selän yli (on siis katossa keskeltä "kiinni"). Pienen keskustelun jälkeen kastelu onnistuikin, mutta huuhtomista varten oli sitten pakko kääntää poni, jolloin taasen piti keskustella siitä, livetäänkö käytävälle vai ei.

Poni pääsi vähäksi aikaa niittämään koiratarhaa koirien kauhuksi - en tie kuin voi poni olla niin kamala ja pelottava siellä tarhassa ollessaan, kun muutoin voi kulkea vaikka päin, eikä poni tehnyt yhtäkään uhkaavaa elettä.. Pässit. Kävin vähän köpöttelemässäkin sitten, mentiin rauhaksiin, mutta annoin ponin ottaa parit laukkapätkätkin ravipätkien keskellä. Sillä sitä karvaa vaan riittää niin paljon, että meinaa hiota jo pelkässä tarhailussa, saatika lenkillä, niin koitin pitää menon järkevänä.

Myöhemmin iltapäivästä pääsin pällisteleen vielä varsaa, kun päätti joskus neljän aikaan syntyä tarhaan.. Sai tosin sieltä kottarikyydin talliin puhtaampiin ja turvallisempiin olosuhteisiin löytämään jalkojaan. Ihana rautias katkopiirrolla (ja ehkä joillain sukillakin) varustettu lämppäritamman alku <3

 

Kuolaimettomuuden etuja - voi pitää ruokataukoja lenkillä! Ja toisessa uutuudenmärkä varsa, ikää n. 20min

 

Koirat oli vähän sitä mieltä, että poni on väärässä paikassa.. Rölli virui pääasiassa kopissa :D