Energiapakkaus-Nani

Ihan huippu ratsastuskerta tänään! Maltoin myös pitää ponin koko kuntoonlaiton ajan käytävällä iman, että sidoin kiinni - vaikka sitä niin ne karsinoissa olevat heinät ja kaurat kiinnostivatkin ja sain olla vähän väliä palauttamassa ponia takaisin paikoilleen. Välillä seisoi pidemmän tovin hienosti ja välillä meinasi lähteä livohkaan samointein kun olin paikoilleen palauttanut.. Nami oli muutoin normaali rauhallinen itsensä, enkä voi sitä kamalasti ruuanhimoistaankaan syyttää.

Lenkille lähtiessä vielä ajattelin, että tuleekohan koko lenkistä muuta hyötyä kuin liikunta, poni kun kiemurteli ja oli kovasti senoloinen, ettei kiinnosta sitten pätkääkään koko homma. Kun sitten tallialue jäi taakse, rupesi sitä intoakin ponista löytymään ja jo ensimmäisellä ravipätkällä se lähti eteenpäin kuin olisi hiitillä ollut. Sain aika paljon sen kanssa treenata puolipidätteitä, ettei vauhti ihan pöljää menoa ole, muutoinkin kun virtaa ja eteenpäinpyrkimystä riitti, pystyin kerrankin myös harjoittelemaan tuntumalla kulkemista ponin kanssa. Seuraavan ravipätkän aikana annoin luvan nostaa myös laukan ja siitä ilosta piti yrittää jotain pientä pukkiakin alkuun, ennen kunnon singahdusta :D

Otettiin myös monta pientä väistöharjoitusta ja poni rupeaa olemaan jo aika hieno! Kun se meni hyvin pienestä merkistä molempiin suuntiin, lopetin ne treenit tältä päivältä. Koska yhä vain eteenpäinpyrkimystä oli melkein vaikka muille jakaa, otettiin vielä hiittiksellä laukannostotreeniä - ei ne vieläkään suju ihan hirveen hienosti, ainakaan muusta kuin ääniavusta, mutta kyllä se innolla yleensä lähtee, kun vielä oppisi yhdistämään pohjeavut touhuun ja kun joskus pääsisi kontrolloimaan vähän kumpaa laukkaa mennään..

Viimeisen laukkapätkän jälkeen hölkyteltiin vielä reipasta ravia vapain ohjin ja lopulta hyppäsin alas selästä kävelläkseni loppumatkan ja antaakseni ponin täten viilennellä oloaan ilman taakkaa. Oli kyllä tosi hyvä lenkki, tuli hyvä mieli, että ponilla riittää halua liikkua myös yksin, ja että saatiin opeteltua uutta. Poni myös tuntui välillä vähän myötäävän tuntumalla niskastaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa <3

Piukea ajoponi

Kärryttelyn jälkeen taas tarhassa

 Poni taas melko mutainen, mutta onneksi kuiva ja sain täten piikkisualla aika hyvin rapsuteltua mudat ponista irti. Jouduin aika nopsaan myös laittamaan Namin käytävälle kiinni, kun se yritti turhan innokkaasti tunkea karsinoihin, joissa oli jo iltaruuat valmiina odottamassa hevosia - ja toisaalta, piti mennä hakemaan kärryt sekä laittamaan vielä yksi paita varuuksi päälle, etten jäädy lenkillä, aika kolea ilma. Poni oli hieman epäileväinen jostain syystä valjaita kohtaan, ehkä se mietti, että joutuuko tälläkin kertaa uuden jutun eteen, kun viimeksi valjaiden kanssa käytiin treenimässä ohjasajoa tarhassa. Kärryjä laitellessa poni oli kuitenkin oma rauhallinen ja tyyni itsensä, vaikka muksut siinä vähän juoksentelivat vielä ympärillä häiritsemässä.

Nyt oli ekaa kertaa kuolaimettomat päässä kärryjen kanssa ja en tiedä, johtuiko niistä vai mistä, että alkumatka oli melkoista serpentiiniä! Jouduin ohjaamaan todella paljon, että pysyttiin tiellä - ja kun vihdoin ohjasotetta kuunneltiin, niin sitten käännyttiinkin jo turhankin paljon, melko mielenkiintoisennäköiset jäljet varmaan ainakin jätettiin taaksemme. Kun hiittis lähestyi, oli naapurintallin ravuritkin liikkeellä ja poni niistä vähän innostuikin - tosin ne ehtivät "juosta alta pois" ja menohalut jäivät taas siihen, kun Nami ei ilmeisesti tiennyt, mihin suuntaan toiset menivät, kun yritti itsepintaisesti puskea yhdelle metsätielle hiittikselle johtavan mäen sijaan.. ja koska mäen kipuaminen oli ilmeisen ällöttävää ponin mielestä, tulivat ravurit taas jo poispäin hiittikseltä, ennenkuin me ehdittiin sinne asti. Hömpötysravailtiin sitten hiittistä menemään, kun Nani kaihosi kavereiden perään - onneksi se on kyllä alkanut jo kohtalaisen siivosti kulkemaan eteenpäin haluttua askellajia. Kääntösilmukan jälkeen sitten ravurit tulivat meitä taas vastaan, jolloin vaihdettiin kaistaa ja annettiin niiden mennä vielä tulla ohitse, jolloin päästin ponin "jonon jatkoksi" ja voi että sitä pienen ponin riemua! Se veti niin piukeana pää ja korvat pystyssä toisten perässä ja oli innokas, pysyi kohtalaisesti jopa perässäkin (eivät ajaneet enää mitään reipasta hiittivauhtia).

Kyllähän me pikkuhiljaa jäätiin ja pariin otteeseen poni koetti laukallesiirtymistä, mutta siirtyi takaisin raville melkopienestä äänimerkistä, ohjia ei taas tarvittu sitten enää. Ravurit taisivat palata tallille, kun me mentiin vielä toisen kerran hiittis, eikä niitä enää näkynyt. Lopuksi vielä pyörähdettiin pelkkä vanha tienpätkä ja taas poni oli niiiiiiin tyytyväinen, kun kerrankin sai kääntyä hiittikselle tullessa kotiinpäin risteyksestä, eikä kääntösilmukalle. Se kun rakastaa tuota vanhaa pätkää, mutta tykkäisi myös aina sen jälkeen kääntyä kotiopäin. Talliinpäästessä poni oli hieman hikinen ja tuntui, että paksuhkon karvan alla hiki oli kokoajan nousemassa lisää, joten harjasin ponin ja laitoin fleeceloimen selkään, ennenkuin heivastin takaisin tarhaan.

Ohjasajoa

Koska viimekerralla ajaessani Nanilla päätin, että seuraavalla kerralla jo laitan kuolaimettomat kärrytellessäkin päähän, niin tänään sitten laitoin. Poni oli niin märkä ja hieman mutainenkin, ettei sitä pahemmin voinut harjailla, joten kävin tarhasta hakiessa tekemässä taas pienen keikan jolla tarkastelin ponin mielentilaa pysäytysten ja peruutusten sekä muutaman etuosan väistättämisen kanssa. Ensimmäistä kertaa poni peruutti pelkästä omasta peruutusliikkeestäni! Tosin kun talli alkoi näkyä, huomasi ponista ruokien kutsun ja jouduin toppuuttelemaan ja peruuttamaan sitä, kun meinasi ravailla ohitse.

Puin tallissa ajovehkeet päälle, vähän heijastimia varuuksi, jos jouduttaisiin tiellä menemään ja jätin riimun vielä suitsien päälle. Poni oli aika kiireinen alkuun ja taluttelinkin sitä jonkun matkaa vain riimusta, kunnes ajohevoset oli saatu sisälle ja päästiin yhteen tarhaan pyörimään. Pidin alkuun vielä ohjien kanssa ponin sivulle siirryttyänikin narun riimussa kiinni, mutta aika pian otin sen pois "häiritsemästä".

Aika nopeasti poni oivalsi, että voin kulkea about takaosan kohdilla tai vähän taaempana sivusuunnassa ja käskyttää sieltä. Pysähtymiset ja liikkeellelähdöt sujuivat nopeasti ja uskalsin ruveta pitämään paremmin tuntumaakin ohjilla. Käännöksissä oli havaittavissa pientä portinsuuntaan puskemista, mutta aika nätisti meni kuitenkin - sain tehtyä molempiin suuntiin ympyröitä ja molemmin puolin ponia ohjattua käännökset sekä itsestäni poispäin, että itseenipäin. Ravissa en tainnut tehdä ympyröitä kuin "itseni ympäri" - vauhdin ylläpitäminen kun on ponin kanssa vähän työtä vaativa juttu.. Mutta kyllä se lopussa jo kohtuullisesti piti pyydetyn askellajin kunnes toisin ohjeistettiin.

Oli kyllä positiivinen kokemus! Tallissa pesin vielä ponin jalat, hännän ja riimun sekä kävin vielä ennen lähtöäni harjailemassa häntää, jos siitä joskus saisi siistin..

Halu olla parempi ihminen

Viimeaikoina minussa on herännyt halu yrittää enemmän - olla vähemmän äkkipikainen eläimilleni. Kaiken lisäksi luulen, että tämä nykyinen äkkipikaisuus on raskauksieni tulosta, jotenkin tuntuu että on hormoonit jääneet jylläämään tai jotain, en tiedä. En kuitenkaan tahdo ainakaan tunnustaa, että olisin aina ollut näin lyhytpinnainen! Kuitenkin, etenkin poneilussa mulla on käynnissä jonkunsorttinen murroskausi, ehkä se käy ilmi jo siitä, että pääasiassa mennään riimulla ja kuolaimettomilla bb-mallisilla suitsilla, käytetään rungotonta satulaa ja kengät loistavat yhä poissaolollaan ponin kavioissa. Edetään hissukseen ratsutuksessa, ei yritetäkään mitään kummallisempaa, jos tuntuu vähänkään siltä, että jompaakumpaa ei nyt kiinnosta, tai jos oma mieli ei ole riittävän tyyni jo aloitellessa.

Vahvana minussa elää kuitenkin tämä perinteinen suomalainen hevosenkäsittelytapa ja edetään pienin askelin. Ahaa-elämyksiä tulee silloin tällöin, miten voisin tehdä asiat ponin kannalta miellyttävämmin - kuitenkin mielellään niin, että asiat saadaan hoidetuksi. Tästä erinomaisena esimerkkinä pesupaikalla käyminen ja siellä jalkojen/hännänalueen pesu, jota on joutunut viimeaikoina taas tekemään paljonkin - ja tarvetta olisi tehdä vielä enemmänkin. Ennen vanhaan poni olisi pistetty naruista molemminpuolin kiinni ja mahdollisista väistämisyrityksistä huolimatta se olisi pesty. Nyt ollaan pari kertaa menty toisella tapaa ja olen taluttanut ponin pesupaikalle, nenä takaseinälle päin, pudottanut narun lattialle, mahdollisesti pitänyt ihan päästä varuuksi kiinni. Käskenyt seisomaan siinä ja rauhassa hoitanut pesut, eikä poni ole ollut moksiskaan! Sitä on selkeästi ahdistanut pesupaikalla kaksinpuolin kiinnioleminen, kun ei pysty kunnolla seuraamaan tapahtumia ja kaikenlisäksi edessäpäin on se ah-niin-houkutteleva vapaus, turva siltä pahalta vedeltä. Kun se nyt pystyy seurailemaan mitä teen ja samalla tutkiskelemaan pesupaikan hajuja, ei kiirettä ole mihinkään.

Sitä kuulee niin paljon, että pitäisi käyttää vähän raippaa tai muuta "väkivaltaa", että poni rupeaisi käyttäytymään. Tällä hetkellä mietin, että miksi pelotella Nania, sillä on kuitenkin sydän täynnä kultaa, vaikka välillä ponimainen (ja tammamainen) oma tahto yrittääkin esille. Sitten vaan selvitellään rauhaksiin, että mikäs nyt mättää, miksi asiat eivät suju - välillä jään epätietoiseksi, mikä oli, välillä tulee ahaa-elämys taas tässäkin. Välillä se ahaa-elämys tulee jälkeenpäin, mutta olet ollut ihan siinä partaalla, että olisit keksinyt sen jo ongelman ilmetessä. Kuten se, että Nanille oli älyttömän epämieleistä lähteä lenkille kesällä siihen aikaan, kun se ei meinannut pysyä missään aidoissa ja joutui sitten olemaan pienen poniparan elämään suhteutettuna pitkän pätkän yksinään tarhassa. Kun ei ole tarhassa kaveria, jonka kanssa rapsutella ja hengailla, ja sitten vielä lähdetään repimään pois edes näköyhteydestä muihin hevosiin, niin se taisin raastaa pienen laumaeläimen mieltä. Me ollaan pärjätty vallan mainiosti ilman raippaa, enkä osaa ajatella, että poni enää ainakaan minun kanssani edes pahemmin koettaisi mitään "ponimaisuuksia". En sitten tiedä, miten se on muiden kanssa. Olen ruvennut jo hieman Pinjaakin kouluttamaan poninkäsittelyssä, vaikka se ehkä vielä turhan aikaista onkin - mutta kasvaapahan ainakin siihen, että väkivalta ei ole ratkaisu.

Minulla on toki vielä paljon jonkunsortin epävarmuutta esimerkiksi kuolaimettomuutta kohtaan - ajamaan lähtiessä olen muutaman kerran jo harkinnut kuolaimettomien laittamista, mutta en ole sitten kuitenkaan sitä tehnyt. Jännittää, että koska poni saattaa välillä säpsähtäessään tai jostain kiukustuessaan ottaa pienet pukit, että kuolaimettomalla en saisi muka pidettyä sitä päätä ylhäällä.. ensi kerralla yritän taas saada luottoa itseeni ja poniini, tiedostan kuitenkin aika pitkälle ne riskikohdat pukittelua ajatellen ja toisaalta poni on nykyään lopettanut pukit myös nopiaan, on oppinut ehkä sen, ettei niistä enää saavutakaan vapautta ;D Mutta tahtoo silti kertoa mielipiteensä tiettyihin asioihin, välillä jos hoputan huonossa paikassa, satunnaisesti tietyissä tutuissa paikoissa, joissa aiemmin pukittelusta on seurannut jotain hyötyä, tai vaikka siihen, että koiranperhanalla on vapaus juosta ohi, edestä, takaa, metsään, tielle jne. ja ponilla ei. Selästäkäsin tätä pukittelua sitten taas ei ole ilmennyt..

Haluaisin oppia niin paljon siitä, miten olla luonnollisesti hevosten kanssa. Miten päästä siihen tilaan, ettei varusteita tarvita laisinkaan. Testasin tavallaan hieman asiaa viimeisimmän ajolenkin jälkeen, kun en laittanutkaan ponille narua kiinni, kun sen ohjasin valjastuskatokselta tallin puolelle harjaukseen ja kavioiden tarkistukseen. Heinäkärryjen vieressä ei-yllättävää-kyllä poni hetken viipyi, mutta jatkoi kyllä sitten perääni matkaa - olisi kyllä kävellyt suoraan karsinaansa, ellen olisi aika vahvasti paineistanut tekemään käännöksen ja asettumaan käytävälle itselleni sopivampaan asentoon. Tässä vaiheessa laitoin narunkin takaisin ja harjoiteltiin taas seisomista pieni hetki, kunnes totesin, että ponin mielessä on vain karsinasta löytyvät ruuat, sitaisin näennäisesti narun kiinni.

Paikallaseisomisharjoitusta n. viikon takaa

Tämä mun "leikkiminen" on edesauttanut sitä, että appiukko pyörittelee silmiään mun touhuilleni, mies ymmärtää vähän paremmin - tosin on hänkin välillä sitä mieltä, että pitäisikös välillä vähän suuttua ja tehdä jotain. En kyllä voi sanoa muistavani, oliko tämä sitä aikaa, kun poni ei vielä toiminut kärryjen kanssa erityisen moitteettomasti.. mielestäni ollaan edetty, niin minä kuin ponikin, tällä yhteisymmärryksen tiellä. Vielä on paljon opittavaa minulla, en tiedä, onko minusta niinkään (ainakaan ihan heti, tämä perinteinen hevosenkäsittely kun on niin tiukassa, vaikka se ärsyttääkin) miksikään "hevoskuiskaajaksi", mutta tahdon päästä eteenpäin omalla tielläni. Tehdä asioita hevoslähtöisemmin, treenata uutta vain silloin, kun molemmilla on siihen ideaali mielentila, muistaa olla vaatimatta liikaa. Näyttää ensin selkeästi, mitä tällä asialla haetaan takaa, ja pikkuhiljaa saada poni tekemään asiat pienemmästä ja pienemmästä merkistä. Tärkein asia, minkä olen oppinut, on se, että ei voi hevoselta vaatia mitään, ellei ole ensin pala palalta harjoiteltu, mitä se jotain on. Vielä kun tämän muistaisi aina itsekin! Joskus ihan "itsestäänselvyyksissä" tulee niitä asioita, joissa tajuaa, ettei koskaan ole oikeastaan opettanut, että mitä tämä asia tarkoittaa. Ihan järjetöntä. Jos ei ole alusta asti näyttänyt ja vaatinut tietynlaista käyttäytymistä tietyssä tilanteessa, niin miten voisin yhtäkkiä jollain kerralla vaatia sitä? Ja ehkä taas seuraavalla kerralla antaa olla. Kuten naruissa seisoessa - alusta asti en ole vaatinut täysin paikallaan seisomista, joinain päivinä on pienetkin liikehdinnät ärsyttäneet ja taas toisena päivänä poni on saanut vaellella eteen ja taakse narujen antamissa mitoissa ja "pyöritellä" pyllyä puolelta toiselle miten vain. Jos olen alusta asti sallinut näitä asioita, en voi yhtäkkiä vaatia täyttä paikallaoloa.

En tiedä onko tässä kirjoituksessa taas päätä tai häntää :D Tämä on tällaista ajatuksentulvaa, varmaan itsensätoistelua paljonkin.. olisi ihana päästä johonkin kurssille, missä oppisi käsittelemään hevosta eritavalla. Saisi konkreettista tuntumaa siihen, mitä luetut asiat tarkoittavat. Sen lisäksi näiden kahden lapsiriiviön kanssa ollessa ei vain tule ottaneeksi sitä aikaa siihen itseopiskeluun erityisen helposti. Aina kun on hetki aikaa hengähtää, tulee tehtyä jotain muuta, ei muista sitä, että voisi etsiä tietoa. Vielä on pitkä matka, mutta toivottavasti tulen vielä paljon oppimaan ja toivottavasti saisin myös näitä oppeja siirrettyä eteenpäin - jos en nyt ihan pikkupojasta omiin tapoihinsa kangistuneeseen appiukkoon, niin edes omiin lapsiini. Että he näyttäisivät myös käytöksellään sen arvostuksen herkkää, isoa eläintä kohtaan. Uskaltaisivat kulkea vastoin valtavirtaa, olla käyttämättä kuolaimia vain "tavan vuoksi", uskaltaisivat antaa hevosen kavioiden olla sellaiset, kuin ne luonnollisimmaan ovat, kengättömät. Erityisesti toivon tätä uskallusta itseltäni jatkossakin! Etten suhtaudu totuttuihin asioihin itsestäänselvyyksinä, uskallan kokeilla toista tapaa.

Demoniponi ja sen demonikaveri?

Apua, ponini kutistuu!

Koska Nani on parilla edellisellä liikutuksella vaikuttanut jäykältä/epäpuhtaalta, touhuttiin tänään(kin) ihan rauhaksiin. Tarhasta hakiessa poni kulki puhtaasti, hieman vilkuili tallin edessä työskentelevää kaivinkonetta, mutta ei pahemmin. Reenailtiin taas paikallaseisomista ja Nani oli hieno koko harjauksen! Siirryttiin pesupaikalle ja seisoi sielläkin tosi kiltisti paikoillaan kun pesin hännän ja jalat - pidin kuitenkin narun päästä varuuksi kiinni, mutta ihan turhaan.

Lähdettiin lenkille ja otin varuuksi kypärän mukaan, koska Nani kulki puhtaanoloisesti sekä käynnissä että ravissa, sidoin narun ohjiksi ja hyppäsin selkään. Hieman poni mietiskeli ajoittain etenemistä, mutta jatkoi aina eteenpäin istunnalla tai äänellä. Sitten tapahtui jotain kamalaa. Tiellä käveli ihminen. Meidän suuntaan. Järkyttävää, eikö? Sitten se katosi! Eli meni omalle pihalleen.. Siinä vaiheessa poni teki jonkun etupäänkevennyksen ja vaihtoi suuntaa, kevensi uudelleen etupäätä. Jäi kuitenkin paikoilleen. Kun totesin, että takaamme (eli siitä suunnasta, johon oli tarkoitus mennä) tulee vielä peräkkäin kaksi isoa pakua, päätin jalkautua hetkeksi, että poniressukan pasmat saadaan rauhoittumaan..

Talutin Nanin ohi sen pihan, johon tuo järkyttävän pelottava henkilä katosi ja nousin sitten takaisin selkään, kun poni oli jo ihan oma itsensä. Jatkettiin täten köpöttelyä. Sukulantien ylitettyämme ponia taas jännäsi, kun edessä oli toinen ihminen! Tällä oli vielä kaikenlisäksi lauta kädessään, jonka kanssa mittaili ladon seinää. Tällä kertaa jännitys kuitenkin laukesi nopeaan ja päästiin jatkamaan matkaa. Kun vielä päästiin ohi suurimmasta osasta naapuritallin tarhoja, otettiin pätkä munaravia, kun poni oli jo kulkutuulellakin. Ravattiin myös toinen pätkä ja sitten ylitettiin heinäpelto edestakaisin, kun käytiin laittamassa riistakamera toimintaan.

Takaisintullessa tais Namilla kiehahtaa, kun en antanut sen syödä ja hetken jo luulin, että se kuolee :D se rupes polkeen jalkaa, teki epämääräisiä liikkeitä, venytti itseään ja luimi. Ja teki samaa koko pellonylityksen - kielloista huolimatta onnistui myös napsaisemaan muutaman heinänkorren matkalla. Kun pellolta päästiin takaisin hiekkatielle, oli poni vieläkin vähän happamenoloinen, mutta muutoin käytös normalisoitui. Otettiin kuitenkin muutamia pysähtymisiä, peruutuksia ja väistöjä ennenkuin hyppäsin selkään vielä loppupätkäksi hiekkatietä. Yhdessä kohtaa oli kovempi hiekka ja poni ontui sillä kohden toista etujalkaa, mutta taas pehmeälle päästessä kulki normaalisti ja otti vielä pari pientä ravipätkääkin. Tiellä meni monta autoa ohi, eikä poni niistä paljoa virkannut. Isto meni traktorilla ohi kun oltiin peltotiellä ja siinä kohtaa poni otti pari raviaskelta - sitten taas kun tultiin kaivurin ohi, meni poni maistelemaan sitä..

Harjasin tallissa vielä läpi, suihkutin selvitysainetta kohtuullisesti kuivuneseen häntään ja vähän myös harjaan. Hienosti seisoi poni paikallaan taas ilman kiinnisitomisia, fiksu tamma <3 sitten se pääsikin takaisin tarhaan kavereiden tykö.

Edit. Ai niin, se otsikossa mainittu kutistuminen. Namilla menee silojen vatsavyö reiän-pari kireämmälle kuin kesällä! Tosin hoikistuminen tuntui konkreettisemmin selässä nyt kun meni ilman satulaa.. Siellä meinaa tuntui selkäranka.. Kivasti kopahti häpyluuhun parissa äkkipysähdyksessä :D

AgiRöllin paluu

Varmaan parin kk:n tauko agissa (jos ei Äetsän epiksiä lasketa) ja voi että on koiralla intoa! Jännitti tosi paljon, vetääkö koira vain perseilyksi tauon, metsästelyn ja maneesiin siirtymisen vuoksi. Mutta vielä mitä! Meillä oli rata johon kuului hyppyjen lisäksi kepit, pussi, keinu, rengas ja putki. Tein ensin pelkkiä keppejä ja keinua erikseen, kepit eivät ihan jaksaneet kiinnostaa, mutta jotenkin nekin menivät. Keinua Rölli jopa rupesi hieman hiffaamaankin, olin pirun ylpeä!

Kun koetin koko rataa, kiisi Rölli vimmatusti ja teki kyllä mitä pyysin, jouduin kyllä pistään aikalailla töppöstä toisen eteen. Jei! Pari omaa mokaa, mutta koira kyllä keskittyi ja teki mitä pyydettiin, pussi sitä vain vähän jännitti, taisi usko loppua kesken, ettei moinen lopu koskaan. Ihan hirmu hyvillä fiiliksillä tästä jatkoon! Ihana paras Rölli <3

Iltalenkillä

Pääsin eilen tallille vasta kun alkoi hämärtää ja poniressukkakin taisi luulla pääsevänsä iltaheinien pariin hakiessani sen tarhasta.. Otettiin talliinmenomatkalla muutamia pysähtymisiä ja peruuttamisia ja tallissa laitoin ponin naruihin - kummankaan pää ei ois kestäny kunnon seisomisharjoituksia, kun ponin mielessä on vain iltaruuat. Aika mutainenkin poni oli..

Varustin ponin jalkaheijastimilla sekä heijastinrintaremmillä, kärryissä om lisäksi aisoissa ja takana heijastimet. Puin myös itselleni heijastinliivin. Poni oli reippaalla tuulella ja otettiin ensimmäinen hölkkäpätkä jo hiittikselle noustessa. Muutoinkin mentiin pääasiassa ravia tai hölkkää matkalla, mutta kyllä siellä pari käyntipätkääkin oli välissä. Nani reippaili aika hyvänoloista vauhtia - tai sitten pimenevä ympäristö loivat illuusion vauhdista..

Eka jännä tilanne tuli, kun hiittistä lanaamassa ollut traktori tuli meitä vastaan ja sen ja (kohtuusyvän) ojan väliin jäi vain hieman kärryjä leveämpi väylä. Sokaistumisesta tyrmistynyt poni koetti suht rauhassa ensin ehdottaa täyskäännöstä, mutta toisesta kehoituksesta lähti jo ohittamaan traktoria. Aikalailla sain pitää traktorinpuoleisen ohjan kiinni, mutta ojalta vältyttiin! Traktori tuli vielä toisen kerran vastaan loppulenkistä ja silloin oli törmäys lähellä.. Täten laitoin ostoslistalle kypäräheijastimen ja suitsiin heijastimet. Lähinnä otsapantaan ja ohjiin, kun turpahihnaa ei ole.

Mietiskelin myös, pitäiskö seuraavalla kerralla koettaa ajamistakin noilla kuolaimettomilla..? Tallissa totesin, että kyllä se lenkki reippaammin taittui kuin viimeksi, sillä nyt päästiin vajaa 10min nopeammin lenkiltä kotio edelliseen samaan verraten! Ja ilman hikeä! Huomenna ois ponilla vuolupäivä, toivottavasti on kiltti, kun vuolijalla rupeaa jo raskausmaha "painamaan".