tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mahtava poni!

Eilen oli todella onnistunut päivä tallilla, kun otin vähän eri asenteen lenkkeilyyn kuin aiemmin. Toki nyt ei ollut lenkin aikana pahemmin mitään järkyttävää tapahtumaa ympäristössä, niinkuin edellisellä kerralla, kun tarhoissa olevat hevoset meni hulluiksi ja se ei jotenkaan edesauttanut rentoa lenkkeilyä meidän osalta.. noh, mutta eiliseen! Käytiin tekemässä lenkki ja tällä kertaa päätin kokeilla, onko eteneminen varmempaa, jos itse olen menossa tehokkaammin, enkä anna ponille pahemmin miettimisaikaa, jos pysähtyy. Ja menihän se! Pari ekaa pysähdystä meni sillä, että sain kiristää narua "keskitiukalle", kunnes Asta seurasi taas perässä, mutta sen jälkeen riitti taas jo se, että (vaikka enää ei montaa pysähdystä tullutkaan) naru rupesi vähän kiristymään, niin tamma jatkoi matkaa. Puhistiinkin ehkä aiempaa vähemmän! Ei me nyt kovin pitkää lenkkiä tehty, ensinnäkin siksi, että jouduttiin lähteä tielle ja jännitin, jos joku autoilija tuleekin - traktori kun mylläsi yläpihalla, joten ei päästy saunan taakse lenkkeilemään.

Mitä sä nyt teet?
Lenkin jälkeen mentiin sitten talliin harjailemaan ja vähän öljyämään uusimpia hinkkauskohtia, joissa iho on vähän kuiva, muutoin rupeaa olemaan rinnus olemaan jo aika kivassa kuosissa, uutta karvaa puskee ja *kopkop* nyt ei vaikuta siltä, että enää pahemmin hinkututtaisi. Kyllähän tuo kutiaa, koska kumisualla pyörittäessä näyttää niin nautinnolliselta meiningiltä, mutta kaula on niin paljon parempi, että ehkä tuo omatoiminen hinkkaaminen on ainakin rutkasti vähentynyt. Ja voi vitsit meinaat, kuin hieno poni mulla oli tallissa! Se kerran siirsi toista etujalkaa puolen askelta sivulle, mutta palautettuani jalan takaisin alkuperäiselle paikalle, seisoi Asta muutoin _koko_ harjauksen ja hoitamisen ajan niillä jalansijoilla, joille sen jätin. Sainpahan otettua siitä harjauksen päätteeksi muutaman kuvankin, että onpas hieno <3 Eli tuolla tavalla naru maassa, poni "vapaana" se seisoi koko harjailun ajan ja vielä kuvauksenkin ajan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti